SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

– Työehtosopimuksella selkeästi sovitut palkankorotukset ovat myös yritysten etu ja tuovat ennakoitavuutta toimialan yritysten omaan toimintaan, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola sanoo. Riittävät palkankorotukset antavat mahdollisuuden pelastaa yksityiset palvelut hoitoalaa riivaavassa hoitajapulassa, jossa työntekijä voi päättää missä työskentelee, Parkkola jatkaa. – Toivon HALI ry:n todella tarttuvan tähän tilaisuuteen.
– Palkkaero julkisen ja yksityisen sektorin välillä on kurottava sovitusti umpeen, jotta työntekijöille maksetaan samasta työstä samaa palkkaa riippumatta sektorista. Yksityisen sosiaalipalvelualan olosuhteet ja palkkataso eivät houkuttele työntekijöitä jäämään, vaikka itse työ koetaan mielekkääksi, Parkkola kertoo.
____________________
SuPer, Tehy ja Erto (Sote ry) ovat antaneet tänään 31.5. lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakkovaroituksen piirissä on 39 ilmoitettua työyksikköä Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lakkovaroitus koskee muun muassa ympärivuorokautista hoitoa. (kts liite 1)
Lakko alkaa tiistaina 20.6.2023 klo 00.01 ja päättyy torstaina 22.6. klo 23.59.
Lakossa ovat työtaistelun aikana kaikki kyseisissä työyksiköissä työskentelevät Sote ry:n jäsenliittojen jäsenet, joiden työsuhteissa sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Kyseisissä työyksiköissä yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä tehtävä työ on lakonalaista työtä.
_____________________
SuPer on antanut tänään 31.5. myös kaksi muuta lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Lastensuojelua koskevan lakkovaroituksen piiriin kuuluu kaikki tietyissä lastensuojelun toimipisteissä tehtävä työ, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin. Toimipisteet sijaitsevat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntien alueella. (kts. liite 2)
Lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat maanantain 19.6.2023 klo 00:01 ja torstain 22.6.2023 klo 23:59 välisenä aikana. Lakko kestää päättyvän työvuoron loppuun.
Henkilökohtaisia avustajia koskevan lakkovaroituksen piiriin kuuluvat kaikki Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa työskentelevät henkilökohtaiset avustajat, joiden työsuhteessa sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, ja jotka kuuluvat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen A palkkaryhmään.
Lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat 19.6.2023 klo 00:01 ja 22.6. klo 23:59 välisenä aikana. Lakko kestää päättyvän työvuoron loppuun.
_____________________
Muut työtaistelutoimet
SuPer/Sote ry on tänään 31.5. julistanut määräaikaisen ja rajatun hakusaarron, joka alkaa 31.5.2023 kello 15:00 ja päättyy 14.6.2023 kello 15:00.
Hakusaarto koskee SuPerin jäseniä, joita kielletään hakeutumasta alla lueteltuihin konserneihin kuuluvien Suomessa toimivien yritysten tarjoamaan työhön, johon sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta (SOSTES):
- Pihlajalinna Oyj ja sen kaikki tytäryhtiöt (Pihlajalinna-konserni)
- Irepse Oy ja sen kaikki tytäryhtiöt (Esperi-konserni)
- Mehiläinen Konserni Oy ja sen kaikki tytäryhtiöt (Mehiläinen-konserni)
- Attendo Ab ja sen kaikki tytäryhtiöt (Attendo-konserni).
Lisäksi SuPer/Sote ry on julistanut keikkailukiellon yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta (SOSTES) noudattaville työpaikoille. Keikkailukielto alkaa 31.5.2023 klo 15:00 ja päättyy 14.6.2023 klo 15:00.
Keikkailukiellon aikana SuPer kieltää jäseniään hakeutumasta keikkatyöhön, johon sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta (SOSTES). Keikkatyöllä tarkoitetaan kaikkia alle 13 vuorokauden mittaisia työsuhteita. Kielto koskee myös työntekijöitä, joilla on ns. runko- tai raamisopimus.
SuPer/Sote ry on julistanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon koko yksityiselle sosiaalipalvelualalle 2.5.2023. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy 14.6.
SuPer on antanut tänään annettujen lakkovaroitusten lisäksi aikaisemmin useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakkovaroitusten mukaiset lakot ovat toteutuneet. Lakko varhaiskasvatuksessa ja lastensuojelussa on alkanut 31.5. ja lakko tietyissä yksiköissä koskien muun muassa ympärivuorokautista hoitoa ja palveluasumista alkaa 1.6.
SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. SuPer on suurin yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöitä edustava ammattiliitto.
Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Kotihoidon kiireet aiheuttavat hoitojonoja toisaalla17.6.2025 12:38:04 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg varoittaa, että puutteellinen kotihoito on haitallista niin asiakkaille, työntekijöille kuin terveyspalveluille kokonaisuutena. – Tämä tulee hyvinvointialueille entistä kalliimmaksi ja häiritsee vakavasti myös sairaaloiden normaalia toimintaa.
Avoin kirje hyvinvointialueiden ja Helsingin päättäjille ja johtajille17.6.2025 12:26:27 EEST | Tiedote
Arvoisat hyvinvointialueiden ja Helsingin päättäjät ja johtajat Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on vakava. Useat alueet ovat kertoneet, etteivät ne kykene kattamaan alijäämiään lain edellyttämässä aikataulussa vaarantamatta lakisääteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Oikeuskansleri Tuomas Pöystin 23.4.2025 kanteluasiassa antama ratkaisu ja Talouspolitiikan arviointineuvoston tuore analyysi nostavat esiin keskeisen viestin: perustuslain turvaamia palveluja ei saa vaarantaa talouden tasapainottamisen nimissä.
SuPerin Inberg: Teknologia ei saa olla keino vähentää hoitajia12.6.2025 15:24:30 EEST | Tiedote
SuPer vastustaa hallituksen esitystä laskea teknologia mukaan vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitukseen. – Teknologiaa tulee käyttää hoidon laadun parantamiseen, ei asiakkaalle välttämättömän hoidon vähentämiseen, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
SuPerin Inberg: Yhteisöllinen asuminen ei sovi muistisairaille9.6.2025 10:13:59 EEST | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on huolissaan yhteisöllisen asumisen isoista ongelmista. Yle uutisoi 6. kesäkuuta, että yhteisöllisessä asumisessa on vakavia ongelmia eri puolilla Suomea. Asia käy ilmi aluehallintovirastoihin (avi) tehdyistä valituksista ja niiden perusteella tehdyistä tarkastuksista. – SuPerilla on samanlainen tieto yhteisöllinen asumisen tilanteesta, Inberg kertoo.
SuPer: Lähihoitajan lääkehoidon osaaminen on otettava käyttöön erikoissairaanhoidossa26.5.2025 12:40:19 EEST | Tiedote
Erikoissairaanhoidossa on otettava nykyistä laajemmin käyttöön lähihoitajan lääkehoidon osaaminen, SuPerin erikoissairaanhoidon työryhmän puheenjohtaja Jaana Dalén sanoo. Lääkehoito kuuluu lähihoitajan koulutukseen, osaamiseen ja työnkuvaan osana kokonaisvaltaista työtä. Lääkehoidon osaaminen varmistetaan työnantajan järjestämällä lääkehoidon tentillä ja näytöillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme