Koillismaan kuntien välillä ajetaan joukkoliikennettä myös kesällä (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa)

Kesäajan linja-autoliikenne palvelee pääasiassa matkailua ja liityntäyhteyksiä junaliikenteeseen. Lisäksi yhteyksiä Kuusamon ja Oulun välillä parannetaan uusilla vuoroilla. Alla on lueteltu ELY-keskuksen liikenne pääsuunnittain kesäkaudella sekä liikenteeseen tehdyt keskeiset muutokset.
Kemijärvi - Kuusamo
Liikennettä on kaikkina viikonpäivinä yksi vuoro kumpaankin suuntaan. Vuorot kulkevat Suomutunturin, Käylän sekä Rukan kautta. Vuorot palvelevat erityisesti Kemijärven yöjunan vaihtoyhteyksiä: Kemijärveltä lähdetään yöjunan saavuttua ja Kemijärvelle saavutaan ennen yöjunan lähtöä. Lisäksi vuoroja voi hyödyntää mm. matkoihin Rukalta tai Käylästä Kuusamoon.
Kuusamo - Oulu
Reitillä käynnistyy kaksi uutta vuoroa, jotka liikennöidään maanantaista perjantaihin. Aamuvuoro lähtee Kelantieltä Kuusamosta klo 4.30 ja saapuu Oulun linja-autoasemalle klo 7.30. Iltavuoro taas lähtee Oulun linja-autoasemalta klo 20.30 ja saapuu Kelantielle Kuusamoon klo 23.30. Kumpikin vuoro pysähtyy myös Pudasjärven ja Taivalkosken keskustassa. Aamuvuoron aikataulu on suunniteltu erityisesti työmatkustajia, opiskelijoita ja OYS:ssa asioijia varten. Lisäksi kummallakin vuorolla on liityntäyhteyksiä junaliikenteeseen Oulun rautatieasemalla.
Kuusamon ja Oulun väliset vuorot eivät enää pysähdy Taivalkosken Teboilin pihassa 5.6.2023 alkaen. Osalta vuoroista lakkaa pysähtymästä pihassa jo 1.6.2023 alkaen. Taivalkoskella pysähdytään jatkossakin keskustan pysäkillä.
Kuusamo - Hossa - Kajaani
Liikennettä on arkipäivisin ja sunnuntaisin yksi vuoro kumpaankin suuntaan. Kaikilla vuoroilla on liityntäyhteyksiä junaliikenteeseen Kajaanin rautatieasemalla. Ajalla 5.6.–1.10.2023 vuorot ajetaan Hossan kautta, ja vuorot poikkeavat myös Hossan luontokeskuksella. Joidenkin vuorojen lähtöaikaa Kajaanissa on muutettu, jolloin vaihtoaikaa juna- ja linja-autoliikenteen välillä saadaan pidennettyä.
Kuusamon ja Kajaanin väliset vuorot eivät enää pysähdy Hyrynsalmen SEOn pihassa 5.6.2023 alkaen. Hyrynsalmella pysähdytään edelleen torin ja Iston pysäkeillä.
Päättyvä liikenne
Syötteen ja Oulun väliset talvikauden vuorot on ajettu viimeisen kerran 1.5.2023, eikä liikenne jatku enää talvikaudella 2023–24. Vuoroja on liikennöity joulukuun alusta toukokuun alkuun torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin siten, että menovuoro on lähtenyt Syötteeltä klo 13.40 ja paluuvuoro Oulun lentoasemalta klo 17.30. Liikennöinti päättyy vähäisten matkustajamäärien vuoksi.
Taivalkoskelta Kuusamoon koulupäivisin klo 7.00 ja Kuusamosta Taivalkoskelle koulupäivisin klo 14.10 lähtevät vuorot ajetaan viimeisen kerran 2.6.2023, eikä liikenne jatku enää syksyllä 2023. Liikennöinti päättyy vähäisten matkustajamäärien vuoksi.
Posion ja Taivalkosken välinen liikenne ajetaan viimeisen kerran 2.6.2023, eikä liikenne jatku enää syksyllä 2023. Liikennöinti päättyy, koska vuoroissa on kulkenut vähän matkustajia Posion ja Taivalkosken välillä.
Kuusamon ja Hossan välillä ajettu Hossabussi ei enää liikennöi kesällä 2023. Liikennöinti päättyy vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Hossaan pääsee Kuusamon ja Kajaanin välisillä linja-autovuoroilla ajalla 5.6.–1.10.2023.
Lipputuotteet ja aikataulut
Lipputuotteita linja-autovuoroihin myydään verkossa ja linja-autoissa. Kertalippuja on saatavilla verkosta Matkahuollon aikatauluhausta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta. Linja-autoissa kertalippuja myydään käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Työmatkustajien ja muiden säännöllisesti matkustavien kannattaa hankkia Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa.
Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista. Aikatauluja on saatavilla myös linja-autoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asiakaspalautteet: Liikenteen asiakaspalvelu, www.palautevayla.fi/aspa tai p. 0295 020 600
Median yhteydenotot: Joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 038 000
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Petoaita vastaa tavallista aitaa, jos sähkövirta pääsee karkuteille5.9.2025 09:57:29 EEST | Tiedote
Tärkeä osa petovahinkojen torjuntaa on petoaitojen oikea-aikainen huolto laidunkauden aikana. Suurin uhka petoaidan toimivuudelle on sen alla kasvava kasvillisuus. Esimerkiksi Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta on havainnoitu jonkin verran kiireellistä niittämistä kaipaavia petoaitojen alusia. Aitalankoihin osuessaan kasvillisuus johtaa sähkövirtaa maahan ja jännite langassa laskee, eikä enää riitä karkottamaan saalista etsivää petoa.
Toimintaympäristön kehittämisavustuksen haku Pohjois-Pohjamaalla, Kainuussa ja Lapissa käynnistyy 1.9.20251.9.2025 14:11:14 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa avautuu toimintaympäristön kehittämisavustushaku EAKR-rahastosta ajalle 1.9.–31.10.2025. Hakuun on varattu varoja yhteensä 2,15 miljoonaa euroa.
Luhanpuron sillan korjaustyöt alkavat Sotkamossa1.9.2025 12:50:18 EEST | Tiedote
Laakajärvetiellä sijaitsevan Luhanpuron sillan korjaustyöt Sotkamossa alkavat viikolla 37. Silta on suljettu liikenteeltä 8.-12.9.2025 klo 21.00–06.00. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Kesän 2025 päällystystyöt jatkuvat syyskuun loppuun saakka Itä-Suomessa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)1.9.2025 08:03:11 EEST | Tiedote
Kesän päällystystyöt ovat edenneet aikataulullisesti hyvin ja päällystöiden on arvioitu valmistuvan pääsääntöisesti syyskuun loppuun mennessä. Mahdolliset sateet voivat vaikuttaa töiden valmistumiseen.
Takajärven Tuulivoima Oy:n Kokemäelle suunnitteleman Takajärven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu (Satakunta, Varsinais-Suomi)26.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Takajärven tuulivoimahankkeesta, joka on suunnitteilla Kokemäelle. Hankkeesta vastaa Takajärven Tuulivoima Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme