Simpukka ja Sateenkaariperheet: Sijaissynnytys parantaisi lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry ja Sateenkaariperheet ry antoivat toukokuussa lausunnon oikeusministeriön selvitykseen, joka käsittelee ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista lainsäädännössä erikseen määriteltävissä tapauksissa.
Oikeusministeriön tiistaina 4.4.2023 julkaisemaan selvitykseen oli mahdollista antaa lausunto 30. toukokuuta mennessä.
Simpukan ja Sateenkaariperheiden mukaan selvityksestä nousee järjestöjen näkökulmasta sekä ilahduttavia että huolta herättäviä asioita.
Selvitys osoittaa, että Suomessa on viimein tunnistettu tätä monimutkaista ilmiötä koskevan lainsäädännön tarpeellisuus. Selvitys tuo pöytään konkreettisen vaihtoehdon sääntelyn järjestämiseksi. Selvitys osoittaa, että sääntely on mahdollista ja sillä voidaan parantaa nykytilannetta.
Ei-kaupallisen sijaissynnytyksen salliminen parantaisi monien lasta toivovien lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia. Osalle sijaissynnytysten salliminen on ainoa mahdollisuus saada lapsi.
Geneettistä yhteyttä ei tule vaatia
Oikeusministeriön selvityksen mukaan alkiolla tulisi olla geneettinen yhteys jompaankumpaan vanhempaan. Järjestöjen mukaan geneettistä yhteyttä ei tule vaatia ei-kaupallisessa sijaissynnytyksessä.
Suomessa tehtävissä lahjasoluhoidoissa geneettistä yhteyttä syntyvään lapseen ei vaadita. Hyvä vanhemmuus tai lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde ei perustu genetiikkaan.
Selvityksessä esiin tuodut tutkimustulokset sijaissynnytettyjen lasten hyvinvoinnista vertautuvat kiinnostavasti sekä sateenkaariperheitä että lahjasolujen avulla lapsen saaneita perheitä koskevien tutkimustulosten kanssa.
Tulosten mukaan lapset voivat näissä perheissä vähintään yhtä hyvin kuin muissa perheissä, sekä joiltain osin jopa paremmin. Positiivisia eroja tuntuvat selittävän vanhempien erityinen motivaatio ja omistautuminen vanhemmuudelle.
Tutkimusten mukaan vanhemmat ovat sitoutuneita lapseen, lapsi on ollut hyvin toivottu ja lapsen saamiseksi on panostettu paljon.
Lahjasolujen ja sijaissynnytyksen avulla lapsiperheellistyneiden kokemuksia käsittelevien kansainvälisten tutkimusten mukaan vanhemmat pohtivat lapsiperheellistymistä hyvin tarkasti. Prosessiin ei lähdetä ilman syvää harkintaa.
Suomessa prosessia ohjaa vahvasti lahjasoluneuvonta sekä Sateenkaariperheet ry:n toteuttama sateenkaariperheiden perhevalmennus ja Simpukan Helminauha-hankkeen tarjoama tuki. Lapset kokevat taustansa normaaliksi, kun ovat saaneet kasvaa tietoon alkuperästään.
Vaatimus lähipiirin sijaissynnyttäjästä kohtuuton
Järjestöjen mukaan yhdenvertaisuutta vastaan sotii myös vaatimus sijaissynnyttäjän löytymisestä aiottujen vanhempien lähipiiristä. Järjestöillä herää huoli lähipiirin liian suppeasta määrittelemisestä. Tämä pienentää sijaissynnyttäjien löytymisen mahdollisuutta.
Selvityksen ongelmallisin esitys on, että sijaissynnyttäjän pitäisi olla aiotun äidin läheinen, jolloin aiotun isän läheinen ei tulisi kyseeseen. Tällaista ei tule missään nimessä säätää. Rajaamalla sijaissynnyttäjäehdokkaat aiotun äidin läheisiin, itsellinen mies tai miespari ei voisi edes teoriassa tulla vanhemmaksi sijaissynnytysjärjestelyn avulla.
Selvityksen taustalla kansainvälinen selvitys
Järjestöjen mukaan on hienoa, että sijaissynnytyksen sääntelystä on nyt olemassa tuore selvitys.
Selvityksessä on erityisen kiitettävää laaja kansainvälinen selvitys sekä se, että se sisältää konkreettisia suuntaviivoja joskus toivottavasti alkavan lainsäädäntötyön pohjaksi. Simpukka ja Sateenkaariperheet kiittävät myös järjestöjen aiheesta tekemän valmistelutyön huomioimista.
Suomenmaan Gallupin (2019) mukaan 50 prosenttia suomalaisista tukee sijaissynnytysten mahdollistamista Suomessa, kun vain 20 prosenttia vastustaa.
Suomessa tulee olla yhdenvertaiset lapsiperheellistymisen mahdollisuudet kaikille lasta toivoville. Tämänhetkinen lainsäädäntö ei mahdollista lapsiperheellistymistä esimerkiksi itsellisille miehille ja kohduttomille henkilöille sekä toistuvista keskenmenoista kärsiville henkilöille. Sijaisynnytysjärjestelyjen sääntely tukisi yhdenvertaisia lapsiperheellistymisen mahdollisuuksia Suomessa.
Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Piia Savio, Lapsettomien yhdistys Simpukka, 040 4808 678, piia.savio@simpukka.info.
Toiminnanjohtaja Juha Jämsä, Sateenkaariperheet, 044 9971 956, juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia SavioToiminnanjohtajaLapsettomien yhdistys Simpukka ry
Edunvalvonta, vaikuttaminen, verkostot, Simpukka-lehden päätoimittajuus sekä asiantuntijaluennot.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapsettomien yhdistys Simpukka ryTampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE
+358 4578764464http://www.simpukkary.fi
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Vuonna 1988 perustettu Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on valtakunnallinen tahattoman lapsettomuuden asiantuntija- ja vertaistukiorganisaatio, joka tarjoaa tietoa ja tukea tahattomasti lapsettomille. Tahaton lapsettomuus on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, jonka kohtaa joka viides hedelmällisessä iässä oleva Suomessa. Kokemus vaikuttaa kokijansa terveyteen, talouteen, työelämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Simpukan Helminauha-toiminta jakaa tietoa ja tukea lahjasoluperheille, lahjasolutaustaisille ja ammattilaisille. Valtakunnallisesti toimivan Simpukan toimisto sijaitsee Tampereella.
Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu. Älä jää yksin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Emäntäkalenteri lahjoitti 5000 euroa Simpukka ry:lle14.1.2026 10:09:13 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Emäntäkalenterin tuotosta on lahjoitettu 5000 euroa Lapsettomien yhdistys Simpukalle. Lähes loppuunmyyty Emäntäkalenteri 2026 kuvaa maitotilan emäntien arkea, maaseudun luontoa sekä naiskauneutta leikkisällä ja elämäniloisella tavalla. Lahjoituksella edistetään tahattomasti lapsettomien hyvinvointia.
Lahjasoluperheiden Helminauha-toiminnalle jatkorahoitus11.12.2025 10:26:03 EET | Tiedote
Lahjasoluperheille tietoa ja tukea tarjoava, Simpukka ry:n alainen Helminauha-toiminta on saanut eduskunnan joululahjarahan. Rahoituksen avulla toimintaa jatketaan vuonna 2026. Vuosittain yli 800 lasta saa alkunsa lahjasoluhoitojen avulla, ja perheet tarvitsevat tukea erityisesti lapselle hänen taustastaan puhumiseen. Helminauhan toiminta on Suomessa ainutlaatuista.
Lapsettomien yhdistys Simpukan vuoden vapaaehtoinen 2025 Minna Jantunen: ”Vertaistuki pelasti minut”5.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry valitsi Minna Jantusen vuoden 2025 vapaaehtoiseksi. Hänen tekemäänsä vapaaehtoistyötä ohjaa halu tarjota tukea ja toivoa lopullisen lapsettomuuden kohdanneille.
Essillä on lähes 40 geneettistä lahjasisarusta - lapsettomuusjärjestöt vaativat lahjoitettujen sukusolujen käytölle kansainvälisiä rajoituksia25.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lahjasoluhoidoilla alkunsa saanutta saattaa odottaa aikuisena hämmentävä yllätys: voi löytyä jopa useita kymmeniä geneettisiä lahjasisaruksia. Lapsettomien yhdistys Simpukka toivoo, että lahjasoluhoidoilla lapsen saavien, lahjasolutaustaisten ja sukusolulahjoittajien hyvinvointi ja oikeudet otetaan prosessissa huomioon. Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt vaativat kansainvälisen rajan asettamista yhden sukusolulahjoittajan sukusoluista alkunsa saaneiden lasten määrälle.
Itsellisten miesten lapsitoive on tabu23.10.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Itsellisten miesten ja miesparien lapsitoiveen tunnistamiseksi tarvitaan avointa puhetta, perhenormien laajentamista, perhesuunnittelupalveluita ja ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimista. Miesten toiveet isyydelle ovat muuttuneet: miehet toivovat isyydeltä hellyyttä, hoivaamista ja yhdessäoloa lapsen kanssa. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry tuo miesten viikolla 3.–9.11.2025 esille miesten tahattoman lapsettomuuden kokemusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

