Eelis Rytkönen johtamaan Ylvan vastuullisuustyötä: tavoitteena hiilineutraalius 2025

Ylvassa Eelis Rytkösen vastuulla on liiketoimintojen vastuullisuuden kehittäminen ja vuoteen 2025 asetetun hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen. Ylvan kokonaispäästöt laskivat viime vuonna yhteensä 47 prosenttia, ja sen omistamat kiinteistöt ovat vuoden 2022 alusta lähtien operoineet täysin hiilineutraalisti.
”Jotta saavutamme tavoitteemme, on meidän onnistuttava sitouttamaan asiakkaamme ja molemmat toimialamme mukaan päästöjen vähentämiseen. Olen iloinen ja ylpeä, että saamme Eelis Rytkösen johtamaan tätä työtä. Hän tuo tiimiimme käytännön työssä kehittynyttä osaamista osallistavasta suunnittelusta sekä tieteeseen nojaavaa ymmärrystä kiinteistö- ja ravintola-alan kestävyyshaasteista ja niiden ratkaisuista”, sanoo Ylvan toimitusjohtaja Leea Tolvas.
”Ylvan työ vastuullisuuden eteen näkyy ja kuuluu. Olen seurannut innolla etenkin Lyyra-hankkeessa kehitettyjä uusia ratkaisuja sekä Myöhä-vegaaniravintolan lanseerausta. Ylvan historia ja omistajarakenne on ainutlaatuinen, ja vaade vastuullisuuden edistämiseen tulee omistajalta asti. On innostavaa päästä tekemään töitä yrityksessä, jossa kunnianhimon taso on mahdollista nostaa todella korkealle”, kertoo Eelis Rytkönen.
Toimialojen konventioiden ravistelu on Ylvan vastuullisuustyön ytimessä
Vastuullisuus on ollut merkittävässä roolissa Ylvan liiketoiminnassa koko yrityksen olemassaolon ajan. Uraauurtava työ kestävän ruokamurroksen, rakentamisen hiilineutraaliuden sekä rakennustyömaiden inklusiivisuuden eteen on kerännyt huomiota ja kiitosta jopa kansainvälisellä tasolla asti.
”Olemme kokoamme suurempi toimija, joka näyttää teoillaan esimerkkiä molemmille toimialoillemme. Vaikuttavuus on vastuullisuustyömme ytimessä, mitä uusi Chief Impact Leader -roolikin korostaa,” Tolvas sanoo.
Rytkönen tahtoo osoittaa, että rakennus- ja ravintola-alalla on mahdollista tehdä nykyistä vastuullisempaa liiketoimintaa siten, että se on myös taloudellisesti kannattavaa.
”Tilojen käyttöasteen nostaminen on yksi esimerkki siitä, miten ympäristön ja liiketoiminnan edut kulkevat käsi kädessä. Mitä tehokkaammin tilat ovat käytössä vuorokauden ympäri, sitä vähemmän ne kuormittavat ympäristöä ja sitä vähemmän on tarve rakentaa täysin uutta tilaa”, Rytkönen kertoo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leea Tolvas
Toimitusjohtaja, Ylva
+358 50 400 0323
leea.tolvas@ylva.fi
Sanna PuutonenViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:+358 400 489 224sanna.puutonen@ylva.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaivokatu 10 A, 3. krs, PL 1099
00101 Helsinki
Ylvan tavoitteena on ylihuomisen Helsingin rakentaminen. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja ravintola-alaan. Ylvan omistaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Olemme olleet jo 150 vuotta rakentamassa helsinkiläisille kaupunkia, jossa ihmiset ja ideat kohtaavat. Kannattavuus tarkoittaa meille pitkäjänteisiä päätöksiä, jotka mahdollistavat seuraavat 150 vuotta. Ainutlaatuinen taustamme edellyttää meiltä edelläkävijyyttä avoimuudessa ja vastuullisuudessa sekä sitoutumista Helsingin kehittämiseen. www.ylva.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylva Palvelut Oy
Opiskelijat ovat pyörittäneet ravintolatoimintaa Helsingissä jo 70 vuotta: UniCafe juhlii tänään syntymäpäiviään7.9.2023 07:46:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ravintolaliiketoiminnan perustamisesta tulee 7. syyskuuta kuluneeksi 70 vuotta. Ravintolatoiminta sai alkunsa 1950-luvulla yhteiskunnallisesta tarpeesta: opiskelijoille ei ollut kaupungissa tarjolla riittävän edullista mutta kuitenkin ravitsevaa ruokaa. UniCafen juhlavuosi on esillä myös Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyssä.
Ylva myy toimistorakennuksen Niamille21.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ylvan ja työeläkevakuutusyhtiö Varman muodostama yhteisyritys on sopinut Helsingin Hakaniemessä Lyyra-korttelissa sijaitsevan toimistotalon myynnistä Niamille.
Pekka Huotari vastaamaan Ylvan rahoituksesta22.6.2023 07:35:00 EEST | Tiedote
Pekka Huotari on nimitetty Ylvan Group Treasureriksi. Huotari siirtyy Ylvaan Cramolta, jossa hän on vastannut muun muassa investointien ja hankintojen rahoitusjärjestelyistä. Huotari aloittaa tehtävässään 14.8.2023.
Hakaniemi saa ensimmäisen kattoterassinsa: Bistro O mat avaa uuden ravintolan Lyyra-kortteliin24.5.2023 07:07:00 EEST | Tiedote
Toisen linjan ja Porthaninkadun kulmaan rakentuvaan Lyyra-kortteliin on tulossa Hakaniemen ja Kallion alueen ensimmäinen kattoterassi, kun Bistro O mat avaa uuden ravintolan korttelin toimistotalon ylimpään kerrokseen. Ravintola avautuu loppukesästä 2023.
Opiskelijoiden omistama UniCafe juhlii tänä vuonna pyöreitä: ensimmäisen opiskelijaravintolan perustamisesta 70 vuotta1.3.2023 09:06:14 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ravintolaliiketoiminnan perustamisesta tulee 7. syyskuuta kuluneeksi 70 vuotta. Nykyään UniCafe on yksi Suomen merkittävimmistä opiskelijaravintolaketjuista, ja se tunnetaan erityisesti kannanotoistaan kestävän kehityksen puolesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme