8.6. on taksvärkkipäivä – veronmaksaja alkaa vihdoin tienata itselleen
7.6.2023 07:00:00 EEST | Veronmaksajain Keskusliitto | Tiedote
JULKAISUVAPAA 7.6.2023 klo 7:00
Torstaina 8. kesäkuuta vietetään Suomessa perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on siis laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi.
Vuonna 2023 kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,1* prosenttia suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan muun muassa valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut.
Veronmaksajan taksvärkkipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, 1980-luvun lopussa kesäkuun alkupäiviin. Tällöin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen taksvärkkipäivä on ajoittunut juhannuksen ja kesäkuun alkupuolen välille. Suomen veroaste on tänä aikana ollut noin 3–5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo.
*) Valtiovarainministeriön kevään ennusteen mukaan veroaste on tänä vuonna 42,6 prosenttia. Kun tähän lisätään mm. kirkollisverojen vaikutus, päädytään taksvärkkipäivän laskennassa pohjana olevaan 43,1 prosenttiin. Vuoden 2023 työpäivistä laskettuna julkisen sektorin hyväksi tehdyt taksvärkkipäivät tulevat täyteen 8.6.2023
Liite: Veroaste Suomessa sekä EU15- ja OECD-maissa 1980–2023 (pdf)
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, puh. 0400 414 652
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, puh. 050 536 4126
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajat budjettiriihestä: Säästölinja jatkuu ensi vuonna, veroissa ei kiristämisen varaa1.9.2026 20:48:00 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Jussi Junni kannattaa hallituksen budjettiesityksen menosäästöjä painottavaa sopeutuslinjaa. Pitkään odotettu talouskasvun viriäminen ei poista tarvetta tasapainottaa pahasti alijäämäistä julkista taloutta ensi vuonnakaan. - Suomessa julkiset menot ovat kaikista EU-maista suurimmat bruttokansantuotteeseen nähden. Se tarkoittaa, että julkisen talouden alijäämä tulee kattaa menosäästöillä ja että veronkiristyksiin ei ole varaa, Junni sanoo. Ensi vuoden budjettiesityksen verokokonaisuus edustaa Junnin mielestä vakaata, kevään kehysriihessä paalutettua linjaa. Tärkeimmät kevennykset koskevat yhteisöveroa ja ansiotulojen verotusta. - Veropoliittinen poukkoilu olisi haitallista orastavan talouskasvun kannalta. Yhteisöveron laskeminen 18 prosenttiin on tärkeä kasvutoimi, josta ei ole järkevää peruuttaa tulevallakaan vaalikaudella. Valtiontalouden haasteista huolimatta nimenomaan tuloveronkevennyksiä tulee Junnin mukaan jatkaa, jotta ihmisillä ja yri
Veronmaksajat budjettiehdotuksesta: Säästölinjaa on hyvä jatkaa - ilman veronkiristyksiä4.8.2026 17:47:29 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton uusi toimitusjohtaja Jussi Junni kannattaa valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen sopeutustoimien kohdistumista menosäästöihin. Pitkään odotettu talouskasvun viriäminen ei poista tarvetta tasapainottaa pahasti alijäämäistä julkista taloutta. - Odotamme, että menosäästöihin keskittyvällä linjalla pysytään myös syksyn budjettiriihessä. Olennaista on, ettei Suomen huippukorkeaa verotusta kiristetä ensi vuonna, Junni sanoo. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verokokonaisuus oli Junnin mielestä yllätyksetön, koska hallitus on jo tehnyt toimikautensa suuret veroratkaisut. Tärkeimmät kevennykset koskevat yhteisöveroa ja ansiotulojen verotusta. - Veropolitiikassa poukkoilun välttäminen on tärkeää, joten on hyvä, että yhteisöveron alentamisesta 18 prosenttiin pidetään kiinni. Tämä turvaa positiivisen talouskehityksen jatkumisen. Pienituloisilla palkansaajilla verotus kevenee ensi vuonna hieman, hyvätuloisilla verotus pysyy puolestaan ennallaan. Esimerkiks
Veronmaksajien linjaukset vaalikaudelle 2027-2031: Veromuutoksilla kasvua, menosäästöillä tasapainoa9.6.2026 09:02:02 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto on julkaissut linjauksensa vaalikaudelle 2027-2031. Linjausten mukaan Suomen julkinen talous on saatava kestävälle uralle menosäästöillä sekä talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavilla rakenneuudistuksilla – ei yleisillä veronkiristyksillä. Menojen taso on nyt liian korkea suhteessa kansantalouden kantokykyyn, joten säästäväisyyden on oltava selvästi ensisijainen keino tasapainon palauttamisessa. Verotuksen tulee olla vakaata, ennustettavaa ja kohtuullista. Talouskasvun ja työllisyyden vahvistaminen ovat olennaisia edellytyksiä myös Suomen julkisen talouden velkakestävyyden pitkäjänteiselle parantamiselle. Siksi tarvitaan kannustimia työntekoon ja yritteliäisyyteen. Kuluvalla vaalikaudella toteutuvat ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset ovat olleet askelia oikeaan suuntaan. Ne muodostavat tukevan pohjan myös seuraavan vaalikauden veropolitiikalle. Tärkeää on se, ettei työn tekemisen ja teettämisen verotusta ainakaan kiristetä. Tämä koskee myös y
OTM, eMBA Jussi Junni on nimitetty Veronmaksajien uudeksi toimitusjohtajaksi27.4.2026 15:20:42 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton hallitus on 27.4.2026 nimittänyt oikeustieteen, teologian ja psykologian maisteri, eMBA Jussi Junnin liiton seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.8.2026. Veronmaksajien nykyinen toimitusjohtaja, valtiotieteiden tohtori Teemu Lehtinen jää eläkkeelle 1.12.2026. Jussi Junni siirtyy tehtävään akavalaisen AKI-liitot ry:n toiminnanjohtajan paikalta. Hän on ollut tässä tehtävässä vuodesta 2014. Jussi Junni on toiminut Akava ry:n hallituksessa ja hallituksen varapuheenjohtajana. - Veronmaksajien uuden toimitusjohtajan valinta herätti suurta kiinnostusta. Meillä oli vaativa tehtävä valita liiton hallitukselle paras toimitusjohtajaehdokas erittäin laadukkaasta joukosta. Valintakriteereissä painottuivat hänen monipuolinen yhteiskunnallinen ja talouspoliittinen osaaminen, koulutustausta, vahvat verkostot sekä kokemus asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Jussi Junnin kyky rakentaa vaikuttavalle ja asiantuntevalle liitolle vakaa tulevaisuus ja kehit
Veronmaksajien Lehtinen: Kotitalousvähennykseen tervetullut korjaus, palkkaveron kevennys ja yhteisöveron alennus tukevat talouskasvua22.4.2026 22:18:54 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen uusia veroratkaisuja melko vähäisinä. Tärkein nyt päätetty uusi muutos on kotitalousvähennyksen korottaminen, mikä toteutuu jo tänä vuonna. - Kotitalousvähennyksen raju leikkaus vuonna 2025 oli hallituksen tämän vaalikauden huonoin veropäätös. Nyt hallitus peruu osan aiemmasta kiristyksestä, mikä on positiivinen korjausliike, toteaa Lehtinen. Pieni positiivinen liikahdus on myös työmatkakulujen omavastuun alentaminen sadalla eurolla. Tulonhankinnasta aiheutuvien kustannusten vähentäminen ennen tulojen verottamista on tärkeä periaatteellinen lähtökohta tuloverotuksessa, jota hallitus on aiemmin horjuttanut muun muassa poistamalla työhuonevähennyksen palkansaajilta. - Hallitus ottaa nyt työmatkakulujen vähentämisessä askeleen oikeaan suuntaan, mutta toisaalta aiempia perusteettomia verosanktioita ei ole peruttu, Lehtinen pohtii. Hallitus oli tehnyt vaalikauden suuret veroratkaisut jo viime vuonna puo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
