Kesätapahtumissakin tulee noudattaa työntekijän lakisääteisiä oikeuksia, muistuttaa Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila: ”Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisena”

Jaa
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto kannustaa kesätapahtumien työntekijöitä pitämään huolta hyvinvoinnistaan ja laillisista oikeuksistaan. Muistutus koskee myös työnantajia.
Työsopimusmalleja voi hakea esimerkiksi Temen verkkosivuilta, toiminnanjohtaja Karoliina Huovila vinkkaa.
Työsopimusmalleja voi hakea esimerkiksi Temen verkkosivuilta, toiminnanjohtaja Karoliina Huovila vinkkaa.

Kesä on tapahtumien, festareiden, kesäteatterin ja elokuvatuotantojen aikaa.
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme muistuttaa ihmisiä huolehtimaan lakisääteisistä oikeuksistaan myös tapahtuma- ja kulttuurialan kesäduuneissa.

Etenkin tapahtuma-alalla työehdot ovat usein kirjavat, eikä läheskään kaikki työnantajat ole sitoutuneita työehtosopimuksiin. Työsopimusta kirjoittaessa työntekijän kannattaa selventää ainakin sellaiset asiat, joista ei ole säädetty laissa, kuten matkakustannusten korvaaminen eli päivärahat, majoitus ja matkat. Myös taukokäytännöistä on hyvä sopia tarkasti. 

”Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisena. Sopimuksesta tulee selkeästi ilmetä palkka, työaika, työn sisältö, sekä mielellään muutkin työsuhteen ehdot”, Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovila täsmentää.

Huovila muistuttaa, että esimerkiksi Temen verkkosivuilta löytyy monia eri työsopimusmalleja, joita voi vapaasti käyttää. Tietoa kannattaa etsiä myös oman alan palkkatasosta ja palkkasuosituksista. Tärkeintä on, että työn määrä, työskentelyyn käytetty aika, työn vaativuus ja vastuullisuus vastaavat maksettavaa palkkaa.

Lepoaika vähintään 11 tuntia

Festareilla ja tapahtumissa työn intensiteetti kasvaa h-hetken lähestyessä. Siitä huolimatta vuorokaudessa lepoajan tulisi olla vähintään 11 tuntia ja viikkolevon vähintään 35 tuntia, muistuttaa Huovila.

Säännöllisen työajan ylittävä työ on ylityötä, jolla pitää olla työntekijän suostumus. Ylityön tekeminen on vapaaehtoista ja siitä pitää voida halutessaan kieltäytyä.

”Työntekijän suostumusta ylitöihin pidetään usein automaationa ja ylitöistä voidaan ohimennen ’varoitella’ jo työsuhdetta solmiessa. Siitä huolimatta ylitöiden tulee aina perustua työntekijän vapaaehtoisuuteen, ja niistä on maksettava asianmukainen korvaus”, Huovila korostaa.

Etenkin kesätapahtumissa työskentelyolosuhteet voivat olla vaativat esimerkiksi kuumuuden takia. Työnantajan tulee huolehtia, että työntekijöillä on käytössään vesipisteet ja vessat.

”Ankarissa työolosuhteissa riittävä tauotus on entistäkin tärkeämpää”, Huovila muistuttaa.

Talkoot tapahtuma-alan taakkana

Monet musiikkifestivaalit teettävät talkootöitä, joista korvauksena tarjotaan pääsyä festivaalille. Huovila ei innostu talkookäytännöstä, sillä hänen mukaansa se vahvistaa näkemystä kulttuurialan töistä ”rakkaudesta lajiin” -tyylisenä puuhasteluna.

”Talkootöitä ei pitäisi teettää voittoa tuottavissa organisaatioissa. Siitä huolimatta voittoja takovat festivaalit voivat teettää isonkin osan festivaalinaikaisesta työstään talkoina. Tämä tuskin olisi mahdollista millään muulla alalla”, Huovila sanoo.

”Talkootöissä on sekin riski, että verot ja muut maksut jäävät maksamatta ja voivat tulla myöhemmin maksettaviksi veronkorotuksineen.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Tuomela
Communications Manager
+358 40 513 7220

Kuvat

Työsopimusmalleja voi hakea esimerkiksi Temen verkkosivuilta, toiminnanjohtaja Karoliina Huovila vinkkaa.
Työsopimusmalleja voi hakea esimerkiksi Temen verkkosivuilta, toiminnanjohtaja Karoliina Huovila vinkkaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Pieni Roobertinkatu 16
00120 Helsinki

https://www.teme.fi/fi/

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto (Teme) on Suomen suurin taide- ja kulttuurialojen ammattiliitto. Teme edustaa esittävien taiteiden, elokuva- ja tv-alan työntekijöitä, taiteilijoita ja itsensätyöllistäjiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto

Teme vastustaa hallituksen leikkauksia – ulosmarssi kaikissa Suomen teattereissa28.9.2023 13:37:49 EEST | Tiedote

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme järjestää ulosmarssin kaikissa Suomen teattereissa torstaina 5. lokakuuta kello 13. Ulosmarssilla vastustetaan hallituksen leikkauspolitiikkaa. Teme vaatii hallitusta luopumaan työntekijöiden, työttömien sekä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kurittamisesta ja arvioimaan uudelleen leikkausten suoria ja välillisiä vaikutuksia Suomen kulttuuriin ja ihmisten hyvinvointiin. Julkisuudessa on toistaiseksi keskusteltu melko vähän leikkausten vaikutuksista taide- ja kulttuurialan työntekijöiden toimeentuloon ja koko alan elinvoimaan. Temen toiminnanjohtaja Karoliina Huovilan mukaan kuitenkin juuri taide- ja kulttuuriala ovat leikkauksissa tulilinjalla. ”Taide- ja kulttuurialalla tehdään paljon pätkätöitä, joten esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta leikkaaminen aiheuttaa taiteilijoille suoria tulonmenetyksiä”, Huovila sanoo. Lehtien kulttuuripalstoilla hallituksen toimiin ei ole otettu kantaa muutamaa kommenttia lukuun ottamatta. Hu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye