Kirjalliset kakut veivät Anna Pölkin mennessään

(Kirjoitus on julkaistu Kustantamon kuulumisia -blogissa 7.6.2023.)

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin tarkkailin malttamattomana luontoa ja kuusenkerkkien kypsymistä. Olin päättänyt, että kun kerkät olisivat muhkeimmillaan, kävisin käsiksi unelmaani ja leipoisin ensimmäisen kirjakakkuni.

Kerkkien kypsyttyä panin toimeksi. Leivoin pensasmustikoin ja kuusenkerkin koristellun Metsien kaukainen sini -kakun ja kannoin sen puutarhamme laidalla olevaan koivikkoon ja katoin pöydän siellä olevan vaaleanpunaisen metsäkirjoituspöytäni päälle. Levitin pöydälle vihreän pitsiliinan ja asettelin päälle kakkuvadin ja kukka-astiat. Maljakkoon taitoin kukkivia tuomen oksia. Ja tietysti asettelin pöydälle myös Anni Swanin Pikkupappilassa-kirjan. Siitä kirjasta kakkuni oli saanut inspiraationsa. Sitten aloin kuvata. Minulla ei ollut edes oikeaa kameraa, mutta yritin parhaani kännykkäkameralla. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, kuinka pitkälle kuvaustaitoni kantaisivat, mutta halusin yrittää.

Julkaisin kuvia some-tileilläni ja kerroin ideastani. Sain ihastuneen vastaanoton ja huomasin, että ideani ei ole mainio vain omasta mielestäni, vaan myös muiden. Se valoi uskoa minuun ja innosti jatkamaan. Kohta huomasin, että se en ollutkaan minä, joka leipoi kakkuja, vaan kakut alkoivat leipoa minua. Ne alkoivat leipoa minusta kirjailijaa, ja projekti alkoi viedä mennessään, imaisi minut lumoonsa. Kesän aikana syntyi joka viikko lisää kirjallisia kakkuja, ja tallentaessani metsän siimeksessä tai omenapuiden alla kakkukauneutta kuviini löysin kadonneen elämäniloni.

Samalla käsikirjoitus alkoi kasvaa ja minulle tuli vahva tunne siitä, että juuri tämä projekti voisi toteuttaa suuren unelmani: tehdä minusta kirjailijan. Kuinka voisin epäonnistua, kun yhdistäisin samaan kirjaan rakkaimmat intohimoni, kirjallisuuden ja kakut, ja laittaisin tekstiin kaiken sen rakkauden ja ilon, joka minulla on aihettani kohtaan?

Kirjaideani oli tällainen: Kirjoittaisin tietokirjan minulle rakkaista kirjoista ja reseptikirjan kirjojen inspiroimista kakuista. Esittelisin henkilökohtaisella otteella itselleni tärkeitä kirjoja ja tarjoaisin lukijalle samalla inspiroivia lukuvinkkejä. Lisäksi kirjoittaisin kakuille tarinat, joissa analysoisin kakkua kirjan kannalta. Jokaiseen kakkuun johdattaisin osuvalla kirjallisuussitaatilla. Hyvin alussa muodostui myös idea Hauska tietää -tietolaatikoista, joissa esittelisin taustoittavaa tietoa kirjoista ja kirjailijoista. Itse nimittäin lukijana rakastan kuulla kaikkea kiinnostavaa kirjojen taustoista. Tämä kakkukirja ei olisi vain katsottavaksi ja leivottavaksi, vaan myös kirjallisuudenystävän lukunautinto.

Alussa mietin paljon, millä perusteella valitsisin kirjat. Pitäisikö kosiskella yleisöä kirjavalinnoillani? Lopulta päätin seurata sydäntäni. Valitsin ohjenuorakseni valita kirjoja, jotka ovat omasta mielestäni ennen kaikkea ihania. Tämä periaate johdatti minut tyttökirjojen ja lastenkirjojen maailmaan, mutta mukaan valikoitui muutakin. Kävi selväksi, että parhaimmat kirjat löytyvät klassikoiden parista. Ensimmäisenä kakkukesänäni leivoin muun muassa Anni Swanin, Vihervaaran Annan, Runotytön, Onnelin ja Annelin sekä Ylpeyden ja ennakkoluulon inspiroimia kakkuja. Syksyllä ruskaisten lehtien aikaan leivoin kakun Kotiopettajattaren romaanista, ja talven lumimaisemat ikuistuivat muun muassa Pikku naisten ja Maja Lunden Lumisiskon inspiroimiin kakkuihin. Lumisisko onkin kirjani ainoa teos, joka poikkeaa klassikkosäännöstä. Lopulliseen kirjaan päätyi 23 kirjojen inspiroimaa kakkureseptiä.

Kuvausprojektin edetessä minulle vahvistui periaate, että haluan kuvata kaikki kakut ulkona puutarha- ja metsämiljöössä tai muualla luonnon helmassa. Vasta nyt kirjan ilmestyttyä olen ymmärtänyt, miten hyvän valinnan tein. Monet lukijat ovat nostaneet erityisen ihailun aiheeksi kakkujeni kuvausmiljööt ja sen, miten suomalainen luonto nousee kirjassani esiin.

Kuvaaminen luonnossa ei ole aina helppoa. Joskus kimpussa on tuhat verenhimoista hyttystä, joskus kakku kaatuu autoon matkalle kuvauspaikalle ja joskus kirkas auringonpaiste ja terävät varjot tuovat haasteita. Mutta juuri se, että olen kuvannut luonnossa, on tehnyt monista kuvaushetkistäni ikimuistoisia. Kuinka monta kertaa olenkaan pysähtynyt ihailemaan sitä kauneutta, kun koivujen tuulessa tanssivan lehvästön varjo väreilee kuppiin kaadetun teen pinnassa? Yksiä lumoavimpia kuviani on järven rantaveteen auringonlaskun aikaan katettu kakkupöytä, ja ikimuistoisia olivat myös ne pienet hentoiset lumihiutaleet, jotka satoivat alas taivaasta Lumisisko-kirjasta ammentavan kakun päälle koristeiksi ja ikuistuivat myös joihinkin kuviin koko herkässä kauneudessaan.

Joitakin taianomaisia kuvaushetkiä olen halunnut kuvata myös kirjassani. Näin kuvaan L. M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet -kirjan innoittaman Suloisuuden valkean omenakakun kuvaamista:

"Kakun kuvaaminen lähes satavuotiaassa omenatarhassa oli minulle yksi elämäni lumoavimmista hetkistä. Aika seisahtui ja kääntyi yli sata vuotta taaksepäin. Koin astuneeni sisään lempikirjaani. Näin ja kuulin, kuinka Anna ja hänen paras ystävänsä Diana istuivat kakkukesteillä omenapuun alla ja nauroivat, ja minä yhdyin heidän nauruunsa."

Kirjailija voi monella tapaa tulla sokeaksi omalle luomukselleen. Joskus on liian kriittinen, joskus taas rakastuu omaan teokseensa liikaa. Kirjaprojektini eri vaiheissa koin näitä molempia. Olinkin hyvin jännittynyt, kun reilu vuosi sitten huhtikuun alussa lähetin luomukseni etsimään onneaan kustantamoista. Mikä olisi totuus luomukseni arvosta? Oman kirjan julkaisusta oli muodostunut suurin unelmani, ja useita käsikirjoituksenpoikasia oli kertynyt pöytälaatikkoon. Nyt uskalsin ensimmäistä kertaa elämässäni lähestyä kustantamoita, ja se itsessään oli hyvin erityistä. Lähetin kakkukirjani käsikirjoituksen ja kuvanäytteet 13 kustantamoon ja psyykkasin samalla itseäni kestämään lukuisia pettymyksiä, joita taatusti tulisin kohtaamaan. Eniten olin epävarma valokuvistani. Kelpaisivatko ne? Kirjoittajana saatan kutsua itseäni jonkinlaiseksi ammattilaiseksi, mutta valokuvaajana olen kännykkäkameralla räpsivä harrastelija. Saatekirjeeseen kirjoitin varmuuden vuoksi, että jos kuvani eivät kelpaisi, voisi kirjalleni hankkia ammattikuvaajan. Samalla valmistauduin pitkään odotukseen.

En joutunut kuitenkaan odottamaan kauaa, enkä joutunut kärsimään pettymyksiä. Jo muutaman viikon päästä sain ensimmäisen vastauksen. Avaimen kustannuspäällikkö Tiina tarjosi minulle kustannussopimusta, ja viestissään hän erityisesti kehui herkullista kirjaideaani ja kuvia, jotka saavat veden kielelle. Ensin en voinut sisäistää viestiä saati uskoa sitä, mutta kohta itkin onnesta.

Pelkkää onnea ei esikoiskirjan tekeminen ja julkaisu kuitenkaan ole olleet. Kirjoittaminen on myös rankkaa työtä, jossa on omat mustat hetkensä, ja kustannussopimuksen allekirjoituksen jälkeen kärsin suorituspaineista, jotka veivät välillä ahdistuksen syövereihin. Nyt kirjani Kakkuja salaisesta puutarhasta on kuitenkin tässä, omissa käsissäni ja lukijoiden luona. Kun katselen esikoistani, tunnen sekä iloa ja onnea että ylpeyttä. Ja vähän helpotustakin: minä todella tein tämän – loppuun asti! Kirjani on kaunis sekä visuaalisesti että tekstuaalisesti.  Se on syntynyt ennen kaikkea rakkaudesta kirjallisuuteen, ja nyt olen iloinen, että olen saanut luotua teoksen, joka voi viedä kirjallisuuden ilosanomaa eteenpäin muille lukijoille.

Esikoiskirjaprojekti on opettanut minulle ennen kaikkea kaksi asiaa. Ensinnäkin pöytälaatikko kannattaa avata rohkeasti. Jos lähestyy kustantamoita, voi käydä hyvinkin. Joskus kuvittelin, että kustannussopimuksia saavat vain jumalat, nyt olen ymmärtänyt, että niitä allekirjoittavat myös ihmiset. Päästyäni vauhtiin olen lähettänyt useita muitakin käsikirjoituksia matkaan. Olen saanut kokea sekä onnistumisen iloa että pettymyksiä. Ensi vuonna julkaistaan ensimmäinen lasten kuvakirjani. Tällä hetkellä odottelen malttamattomana vastauksia eräästä vähän isommasta kirjaprojektista, jonka näytetekstin lähetin useaan kustantamoon pääsiäisen tienoilla. Vielä en ole saanut yhtään vastausta – kaikki portit unelmiin on yhä auki. Hiljattain olen saanut sovittua erään kuvittajan kanssa, että hän tekee näytetekstin erääseen toiseen kuvakirjakäsikirjoitukseeni, jota olen jo ehtinyt kierrättää kustantamoissa. (Paljastettakoon, että tässä tarinassa tärkeässä osassa on eräs maaginen kakku ja sen kadonnut resepti. Kakut eivät selvästikään halua jättää minua rauhaan, vaan seuraavat minua fiktioonkin.)

Toiseksi esikoiskirjaprojektistani olen oppinut, että kun yritän parhaani, osaan ottaa kännykkäkamerallani niin hyviä valokuvia, että voin kohottaa niiden avulla kirjallisten luomusteni arvoa. Vaikka kuvani eivät ole täydellisiä, mutta ne ovat lumonneet kaikki, jotka ovat päässeet selailemaan Kakkuja salaisesta puutarhasta -kirjaani. Tänä kesänä aion aloittaa tekemään näytetekstiä erääseen toiseen kirjallisuusaiheiseen tieto- ja inspiraatiokirjaan, johon aion ottaa myös valokuvia.

Unelmien tavoittelun välissä aion kuitenkin myös hengähtää ja nauttia ensimmäisen kirjaunelmani toteutumisesta. Rentoutumiseen löytyykin muuten hyvä ohje esikoiskirjani johdantoluvusta:

"Ja aivan erityisesti kirjani on niille kaltaisilleni, joiden mielestä mikään ei vedä vertoja autuudelle saada nauttia ihanasta kirjasta herkullisen kakkupalan ja höyryävän teen kera. Mieluiten puutarhassa tai koivujen katveessa, jossa voi lojua riippumatossa tai viltillä, kurkistella sinitaivaalle ja uneksua valkeista pilvistä.

Minulle tällaisissa hetkissä ei ole tärkeää ainoastaan lukeminen ja kakun syöminen. Lukeminen muuttuu hitaaksi, ajatukset saavat siivet. Maistelen sekä sanoja että kakkua. Pysähdyn, pohdin. Sitten ojentuu jälleen lusikka kohti kakkulautasta. Kakkuhetket kirjojen parissa tarjoavat rauhallisia onnenhetkiä, myös mahdollisuuden hiljentyä oman sisimpänsä äärelle. Toivon, että kirjani auttaa myös sinua löytämään omia onnenhetkiäsi ja johdattaa sinut omaan salaiseen puutarhaasi.

Seuraa punarintaa. Se auttaa sinua löytämään avaimen."

Anna Pölkki