Uusi tiekartta matkailun kehittämiseen Pohjanmaalla
8.6.2023 08:32:21 EEST | Svenska handelshögskolan | Tiedote
Pohjanmaan matkailussa on vielä runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Kauppakorkeakoulu Hanken aikookin kehittää yhdessä alueen matkailutoimijoiden kanssa tiekartan, johon kootaan maakunnan yhteinen näkemys siitä, miten matkailua voidaan kehittää.
– Matkailussa on jo olemassa erittäin hyvää alueellista yhteistyötä, mutta koko Pohjanmaan maakuntaa koskeva yhteinen visio puuttuu. Siksi haluamme koota kaikki yhteen saman pöydän ääreen, ja on tärkeää, että myös pienempiä toimijoita kuullaan, kertoo projektipäällikkö Annika Pollari Kauppakorkeakoulu Hankenin Vaasan toimipisteestä.
Keskeinen syy Pohjanmaan matkailutiekartta 2030 -projektin käynnistämiselle on se, että matkailuelinkeino katsotaan olevan yksi tärkeä tekijä pitää maaseutu elinvoimaisena.
– Maaseudulla matkailulla on työllistävä vaikutus. Matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien pandemian jälkeiset haasteet ovat hyvin tiedossa. Toivon kuitenkin, että matkailualalle löytyy työntekijöitä ja saaristoon ja maaseudulle pystytään houkuttelemaan uusia ja vetovoimaisia matkailuyrityksiä nyt, kun matkailijoita on taas enemmän liikkeellä, Pollari sanoo.
Pollarin mukaan ohjelmapalveluiden tarjoajia tarvittaisiin enemmän.
– Meillä on Pohjanmaan rannikolla uskomattoman kaunis saaristo, mutta pelkkä kauniiden paikkojen olemassaolo ei riitä. Tarvitaan parempaa infrastruktuuria ja enemmän järjestettyä toimintaa. Monet matkailijaryhmät haluavat päästä opastetuille retkille, joihin sisältyy tarjoilut, kun lähdetään vaeltamaan, melomaan tai nauttimaan muista aktiviteeteista luonnossa.
Alueen matkailutoimijoiden välillä tarvitaan enemmän yhteistyötä, sillä Pohjanmaa joutuu kilpailemaan matkailijoista monien koti- ja ulkomaisten matkakohteiden kanssa. Yksi projektin tavoitteista on kehittää keskustelufoorumi, jolla yrittäjät ja muut matkailualan toimijat voivat keskustella matkailun kehittämisestä Pohjanmaalla.
Vastuullisuus on projektissa keskeinen asia, ja Pollari haluaa, että Pohjanmaa näyttää esimerkkiä muulle Suomelle.
– Vihreä eli ympäristöystävällinen liikkuvuus kiinnostaa minua ja toivottavasti meistä voi tulla edelläkävijä siinä, miten matkailijoita kuljetetaan ympäristöystävällisellä tavalla kohteisiin ja myös kohteissa. Se olisi linjassa Pohjanmaalla kestävään matkailuun tehtyjen panostusten kanssa.
Tulevaisuudessa tiekartta toimii myös ohjenuorana, jonka avulla julkisia varoja ohjataan Pohjanmaalla matkailuhankkeisiin.
Pohjanmaan matkailutiekartta 2030 -projekti rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. Lisätietoja projektista (englanniksi):
Pohjanmaan matkailutiekartta 2030
Yhteyshenkilö lisätietoja varten:
Projektipäällikkö Annika Pollari, Kauppakorkeakoulu Hanken, sähköposti: annika.pollari@hanken.fi, puh. 050 564 3274
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Hankens rektor Ingmar Björkmans mandat förlängs2.2.2026 16:39:42 EET | Pressmeddelande
Svenska handelshögskolans (Hanken) styrelse utser rektor för högst fem år i sänder. Styrelsen har i sitt möte 2.2.2026 beslutat att nuvarande rektor Ingmar Björkmans mandat, vars femårsperiod tar slut 31.7.2027, förlängs med ett år till 31.7.2028. Enligt gällande pensionsregler måste Björkman gå i pension hösten 2028.
Hankenin rehtori Ingmar Björkmanin toimikautta jatketaan2.2.2026 16:39:42 EET | Tiedote
Kauppakorkeakoulu Hankenin hallitus nimittää rehtorin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Hallitus päätti kokouksessaan 2.2.2026, että nykyisen rehtorin Ingmar Björkmanin toimikautta, joka päättyy 31.7.2027, jatketaan yhdellä vuodella 31.7.2028 saakka. Voimassa olevien sääntöjen mukaan Björkmanin tulee jäädä eläkkeelle syksyllä 2028.
Hanken’s Rector Ingmar Björkman’s term extended2.2.2026 16:39:42 EET | Press release
The Board of Hanken School of Economics appoints the rector for a maximum of five years at a time. At its meeting on 2 February 2026, the Board decided that the current Rector, Ingmar Björkman, whose five-year term ends on 31 July 2027, will have his mandate extended by one year until 31 July 2028. According to current retirement regulations, Björkman retires in the autumn of 2028.
Ny forskning visar att konflikterna kring samiskhet i Finland har drivits fram medvetet27.1.2026 12:41:52 EET | Pressmeddelande
Många kommuner, politiska partier, regionala utvecklingsorganisationer och ekonomiska intresseorganisationer i Lappland har gett stöd åt motmobilisering mot Sametinget i Finland och åt ett nytt identitetsprojekt kopplat till lokala och regionala ekonomiska intressen.
Uusi tutkimus viittaa siihen, että saamelaisuuteen liittyviä kiistoja Suomessa tuettiin tarkoituksella27.1.2026 12:41:52 EET | Tiedote
Monet kunnat, poliittiset puolueet, aluekehitysorganisaatiot ja elinkeinoelämän edunvalvonnan järjestöt ovat tukeneet liikehdintää saamelaiskäräjiä vastaan ja uutta identiteettiprojektia, jolla on paikallisalueellisia taloudellisia intressejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme