Keskimaa rakentaa uuden S-marketin Korpilahdelle – rakentaminen alkaa heinäkuussa
9.6.2023 09:45:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan hallitus on tehnyt päätöksen myyntipinta-alaltaan noin 1000 neliöisen S-marketin rakentamisesta Korpilahdelle. Rakennusprojekti alkaa heinäkuussa ja sen on määrä valmistua kesällä 2024.

Osuuskauppa Keskimaa osti maaliskuussa 2022 Korpilahden keskustassa sijaitsevan Kiinteistöosakeyhtiö Korpilahden Liiketalon, joka purettiin tämän kevään aikana. Uusi S-market rakennetaan puretun liiketilan paikalle Korpilahden keskustaan Korpilahdentien varrelle.
− Maaliskuun lopulla kerroimme suunnitelmistamme uuden S-marketin rakentamisesta Korpilahdelta purettavan liikekiinteistön paikalle. Olemme erittäin iloisia, että Keskimaan hallitus hyväksyi investoinnin ja pääsemme nyt vauhdikkaasti edistämään hanketta Korpilahdella. Rakentaminen päästään aloittamaan jo heinäkuussa, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.
Nykyinen S-market Korpilahti palvelee normaalisti uuden myymälän rakennusprojektin ajan. Uusi S-market on määrä päästä avaamaan kesällä 2024.
− Meidän nykyiset tilamme S-market Korpilahdella ovat olleet auttamattomasti liian ahtaat, niin myymälän kuin parkkipaikkojenkin osalta. Pääsemme nyt rakentamaan Korpilahdelle nykyaikaisen ja uuden konseptin mukaisen S-marketin. Myymälän suunnittelussa kiinnitettään erityistä huomiota energiatehokkuuteen niin talotekniikan kuin myymäläkalusteidenkin osalta. Myymäläpinta-alaltaan uudesta S-marketista rakennetaan 1,5-kertainen nykyiseen myymälään verrattuna, avaa Osuuskauppa Keskimaalla projektista vastaava ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen suunnitelmia.
− Lähdemme rakentamaan kauppaa paikallisten asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille entistä laajemmat valikoimat ja kokonaisvaltaisesti miellyttävä ostokokemus nykyaikaisissa tiloissa. Myös työntekijöiden näkökulmasta uudet tilat tehostavat työskentelyä. Viihtyisämpi myymälä on niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin etu, jatkaa Lehtinen.
Uuden S-market Korpilahden kokonaisinvestointi on noin 5,65 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen, 010 767 3032, mikko.lehtinen@sok.fi
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 733 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 137000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme