Jyväskylän yliopiston rehtoriksi on valittu Jari Ojala
9.6.2023 10:10:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston hallitus valitsi 9.6.2023 kokouksessaan professori, filosofian tohtori Jari Ojalan Jyväskylän yliopiston rehtoriksi 14.8.2023 alkaen. Rehtorin toimikausi on viisi vuotta.

Jari Ojala toimii tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina ja hän on vertailevan liiketoimintahistorian professori. Ojala on toiminut tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina vuosina 2018–2021 ja historian ja etnologian laitoksen johtajana 2008–2017. Ojala toimii Jyväskylän yliopiston JYU-Well hyvinvointiyhteisön hallinnollisena vastuuhenkilönä ja profilointialueen vastuullisena johtajana rakentaen yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston sekä TKKI-neuvottelukunnan jäsenenä Keski-Suomen Hyvinvointialueen sekä Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen muodostaman yhteistyöalueen kanssa.
Ojala on johtanut useita talous- ja liiketoimintahistoriaan sekä merenkulun historiaan liittyviä tutkimushankkeita. Hän on saanut tutkimuksistaan kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia (mm. Eino Jutikkalan historiapalkinnon). Ojala on toiminut lukuisissa Jyväskylän yliopiston kehittämisryhmissä sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston ulkopuolisena jäsenenä. Ojala on Kansallisarkiston neuvottelukunnan puheenjohtaja ja hän on toiminut Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksen jäsenenä vuosina 2020–2022. Jari Ojala on väitellyt Jyväskylän yliopistossa vuonna 1999 ja hoitanut nykyistä professuuriaan vuodesta 2009.
”Hallituksen kokonaisarvioinnin perusteella Jari Ojalalla on erinomaiset edellytykset rehtorin tehtävään. Olemme vakuuttuneita, että hän johtaa Jyväskylän yliopiston toimintaa strategisesti ja pitkäjänteisesti, rakentaa yhteisöllisyyttä sekä hallitsee taloutta vastuullisesti”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Antti Koivula.
”On hienoa päästä edelleen kehittämään yliopistoamme rehtorina, yhdessä yliopistoyhteisön kanssa. Olemme monitieteinen sivistysyliopisto, jolla on paljon annettavaa sekä tutkitun tiedon että koulutuksen kautta yhteiskunnalle, jossa tarvitaan jatkossa yhä enemmän monialaisia osaajia. Keskeisiä tekijöitä tulevina vuosina ovat vetovoimaisen työ- ja opiskeluyhteisön vahvistaminen, tutkimuksen laatuun panostaminen sekä yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa”, sanoo Jyväskylän yliopiston tuleva rehtori Jari Ojala.
Jyväskylän yliopiston hallitus käynnisti rehtorihaun 11.4.2023. Jyväskylän yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso jatkaa rehtorin tehtävien hoitamista, kunnes Ojala aloittaa tehtävässään.
Yliopistolain mukaan yliopiston hallitus valitsee rehtorin enintään viiden vuoden määräajaksi. Rehtorilta vaaditaan tohtorin tutkinto, rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava osaaminen ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Rehtorin tehtävään haki määräaikaan mennessä 10 hakijaa. Yksi hakijoista vetäytyi hakuprosessista hakuajan päättymisen jälkeen. Yliopiston hallitus valitsi kokonaisarvioinnin pohjalta neljä hakijaa jatkoon. Jyväskylän yliopiston ammattiyhdistykset ja ylioppilaskunta järjestivät yhteisöllisen kuulemisen jatkoon valituille hakijoille 26.5.2023.
Lisätietoja:
Antti Koivula, hallituksen puheenjohtaja
Jari Ojala, humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani
Soittopyynnöt: Anna-Kaisa Säkkinen, viestintäjohtaja +358 40 657 7211, anna-kaisa.sakkinen@jyu.fi
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta rahoitusta Jyväskylän yliopistoon biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen12.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) myönsi rahoituksen 42 uudelle akatemiatutkijalle. Lisäksi toimikunta rahoitti 75 akatemiahanketta, joissa on mukana yhteensä 100 osahanketta. Jyväskylän yliopistossa rahoituksen sai kaksi uutta akatemiatutkijaa ja yksi akatemiahanke, yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Kuitulisä tehoaa rasvamaksaan – vaikutus riippuu suolistomikrobiston lähtötasosta12.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ensimmäistä kertaa ihmisillä prebioottisen ksylo-oligosakkaridi-ravintokuidun vaikutusta rasvamaksaan. Tulokset osoittavat, että kuitulisä voi vähentää haitallisten aineenvaihduntatuotteiden määrää suolistossa ja siten parantaa maksan terveyttä. Suolistomikrobiston koostumus ennen ravintolisää vaikuttaa siitä saatavaan hyötyyn.
Suomen Akatemialta lähes 5 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen11.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle merkittävää tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat neljä uutta akatemiatutkijaa ja neljä akatemiahanketta. Myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä on noin 4,8 miljoonaa euroa, ja se vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan aloilla.
Perhekeskukset tukevat vanhempien tiimityötä niin vauva-aikana kuin ero- ja ristiriitatilanteissa11.6.2026 08:28:25 EEST | Tiedote
Perhepalveluilla on keskeinen rooli vanhemmuuden tukemisessa tilanteessa, jossa syntyvyyden vahvistamista pohditaan myös taloudellisten kannustimien kautta. Perhekeskuksissa vanhempia autetaan toimimaan tiiminä aina vauva-ajasta mahdollisiin ero- ja riitatilanteisiin. Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan perhekeskusten tarjoama tuki rakentuu kolmelle keskeiselle toimintatavalle, joita tulisi hyödyntää palveluissa nykyistä johdonmukaisemmin.
Finnish family centres provide support for coparenting from infancy to divorce and conflict situations11.6.2026 08:28:25 EEST | Press release
Family services play a key role in supporting parenthood, particularly in a context where efforts to increase birth rates are reinforced through financial incentives. Family centres assist parents in working collaboratively from the transition into parenthood, and they also provide support in situations involving conflict or divorce. According to a recent study by the University of Jyväskylä, the support provided by family centres is based on three key work practices that should be used more consistently in services.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme