Kymenlaakson Sähkö Oy

Iskelmäyhtye Hurma voitti KSOY:n Arki virtaa -musaskaban 2023

Jaa
Kymenlaakson Sähkön, Radio Kaakon ja AK Sound & Music Servicen yhteistyössä järjestämä musaskaba on päättynyt. Yleisö äänesti voittajaksi kotkalaislähtöisen iskelmäyhtye Hurman kappaleella Onnesta täyttyneet.
Iskelmäyhtye Hurma. Kuva: Katja Tamminen.
Iskelmäyhtye Hurma. Kuva: Katja Tamminen.

Hurma on kotkalaislähtöinen iskelmäyhtye, joka on jo 12 vuoden ajan keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea. Kappale Onnesta täyttyneet on Hurman omaa tuotantoa ja sen tarina pitää sisällään kahden ihmisen vaiheet kesästä syksyyn ulottuvana aikana. 

Hurma sai annetuista äänistä 52 %.Toiseksi sijoittui lahtelainen syntikkavelho Imppu kappaleella Power Up, joka sai 35 % äänistä ja kolmanneksesi miehikkäläläinen musiikin harrastaja Mika Ruoppa, joka sai 13 % äänistä. Hurjan paljon onnea Arki virtaa -musaskaban voittajalle, Hurmalle. Palkinnoksi musaskaban voitosta Hurma saa 1500 euron palkinnon, artistiesittelyn Kymenlaakson Sähkön asiakaslehteen ja soittoaikaa Radio Kaakolla.

Hurman kesä kuluu keikkaillen

Voittaja julkistettiin Radio Kaakon suorassa aamulähetyksessä keskiviikkona 14.6. Hurman Jarno Ollikainen kertoi Radio Kaakon haastattelussa olevansa iloinen siitä, että ihmiset ovat pitäneet heidän kappaleestaan ja voitto osoittaa, että omillekin kappaleille on iskelmäyhtyeellä tilausta. Hurman kesä täyttyy koronavuosien jälkeen mukavasti keikoista ja palkintorahat käytetään kolmannen oman singlen kulujen kattamiseen. 

KSOY:n kolmatta kertaa järjestämä Arki virtaa -musaskaba on tarkoitettu kaikille sooloesiintyjille ja yhtyeille. Tänä vuonna kilpailuun haki mukaan 25 kilpailijaa, joiden kappaleista Kymenlaakson Sähkön, Radio Kaakon ja AK Soundin edustajista koostuva tuomaristo valitsi kolme parasta finaaliin. Yleisö äänesti lopullisen voittajan kaikille finalisteille teetetyn videon perusteella.  
 
Arki virtaa -musaskaba järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021 ja silloin musaskaban voitti kouvolalainen artisti Tanto kappaleellaan ’Se virtaa taas’. Vuonna 2022 kilpailun voitti haminalais-kouvolalainen yhtye Rock-Criminals kappaleella ’Fair World’. Kymenlaakson Sähkö kiittää Radio Kaakkoa ja AK Sound & Musicia hyvästä yhteistyöstä, ja onnittelee vielä lämpimästi koko finaalikolmikkoa. 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Linkki Hurman Onnesta Täyttyneet YouTube -videoon

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Iskelmäyhtye Hurma. Kuva: Katja Tamminen.
Iskelmäyhtye Hurma. Kuva: Katja Tamminen.
Lataa
Hurma Onnesta täyttyneet -musiikkivideon kuvauksissa. Kuva: Kirsi Rasanen
Hurma Onnesta täyttyneet -musiikkivideon kuvauksissa. Kuva: Kirsi Rasanen
Lataa
Kuvakaappauus Hurman Onnesta täyttyneet musiikkivideolta. Videon tuotanto: AK Sound & Music.
Kuvakaappauus Hurman Onnesta täyttyneet musiikkivideolta. Videon tuotanto: AK Sound & Music.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kymenlaakson Sähkö Oy
Kymenlaakson Sähkö Oy
Yhdystie 7
47200 Elimäki

Vaihde 05 778 01https://www.ksoy.fi

Kymenlaakson Sähkö on kaupunkien ja kuntien omistama energiakonserni, jonka pääliiketoiminnot ovat energian tuotanto, myynti ja verkkotoiminta. Konsernin muodostavat energialiiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähkö Oy ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt, verkkoliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähköverkko Oy ja  liittymisjohtoliiketoimintaa harjoittava Suomen Liittymisjohdot Oy.  

Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 196 miljoonaa euroa, ja konsernissa työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Olemme alueemme merkittävin energiayhtiö asiakasmäärällä mitattuna. Palvelemme yli 100 000 asiakasta pääasiassa neljän maakunnan alueella — Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalassa, Uudellamaalla sekä Päijät-Hämeessä. Toimipaikkamme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähkö Oy

Kymmenedalens El:s bokslut 202314.3.2024 13:11:46 EET | Tiedote

Koncernen Kymmenedalens El gjorde ett mycket starkt resultat år 2023. Koncernens omsättning uppgick till 148,2 (196,0) miljoner euro och rörelsevinsten var 29,5 (–0,8) miljoner euro. En av de viktigaste orsakerna till det goda resultatet för elproduktionen var framgångsrika prissäkringar av elproduktionen och försäljningen samt en ökning av elproduktionsvolymen. Energiaffärsverksamhetens resultat efter finansiella poster var 17,4 (–14,5) miljoner euro. Elproduktionens andel av resultatet var 17 miljoner euro och elförsäljningens andel något under en miljon euro. Nätverksamhetens resultat förbättrades något trots de extra kostnader som orsakades av störningar till följd av stormar under hösten och rörelsevinsten var 14,6 (13,7) miljoner euro. Koncernens investeringar uppgick till sammanlagt 21,1 (18,3) miljoner euro.

Kymenlaakson Sähkön tilinpäätöstiedote 202314.3.2024 13:10:07 EET | Tiedote

Kymenlaakson Sähkö -konserni teki vuonna 2023 erittäin vahvan tuloksen. Konsernin liikevaihto oli 148,2 (196,0) miljoonaa euroa ja liikevoitto 29,5 (–0,8) miljoonaa euroa. Vahvan tuloksen päätekijöitä ovat sähköntuotannon ja myynnin onnistuneet hintasuojaukset sekä sähkön tuotantomäärän kasvu. Energialiiketoiminnan tulos rahoituserien jälkeen oli 17,4 (–14,5) miljoonaa euroa. Sähköntuotannon osuus tuloksesta oli 17 miljoonaa euroa ja sähkönmyynnin osuus vajaa miljoona euroa. Verkkotoiminnan tulos parani hieman syksyn myrskyhäiriöiden aiheuttamista lisäkustannuksista huolimatta ja liikevoitto oli 14,6 (13,7) miljoonaa euroa. Konsernin investoinnit olivat 21,1 (18,3) miljoonaa euroa.

Suomen Liittymisjohdot Oy ja Solmar Consulting Oy yhteistyöhön aurinkopuistohankkeiden verkkoliitynnän suunnittelussa9.1.2024 09:00:57 EET | Tiedote

Suomen Liittymisjohdot Oy (myöhemmin SLJOY) ja Solmar Consulting Oy ovat sopineet aurinkopuistohankkeiden verkkoliitynnän suunnittelu- ja kehitysyhteistyön aloittamisesta. Solmar Consulting on kotimainen kestävän ja puhtaan energian kehitysyhtiö, joka kehittää teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoja rakennuslupavaiheeseen asti. Solmar toimii yhteistyössä globaalin uusiutuvan energian sijoittajayhtiö Korkia Oy:n kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye