Pienestä Kuohun kylästä laadukasta lähdevettä maailman huippuravintoloihin

Kuohun vesiä markkinoidaan erityisesti Eurooppaan, mutta tähtäimessä ovat globaalit markkinat. Vesiä suunnataan myös alueille, joissa oman pohjaveden tai vesijohtoverkoston tila on huono.
– Osoitamme, että keskeltä ei mitään voi viedä laatua maailmalle. Päänavauksia on tehty Suomen lisäksi jo Hollantiin ja Italiaan. Vetemme on suunnattu asiakkaille, jotka arvostavat korkeaa laatua, puhtautta ja ympäristöarvoja, sanoo Kuohu Artesian Watersin toimitusjohtaja Jenni Hamm.
Hamm uskoo, että hotellien ja ravintoloiden lisäksi Kuohun vedet löytävät paikkansa myös esimerkiksi tasokkaisiin kotimaisiin kokous- ja mökkipalveluihin sekä urheilutapahtumiin.
Poikkeuksellinen puhtaus ja maku vetoavat laatutietoisiin asiakkaisiin
Kuohu Artesian Waters hyödyntää samaa lähdettä, josta on aiemmin pullotettu Kuohun Kirkasta(TM) eli ensimmäistä Suomessa pullotettua lähdevettä. Kuohun Kirkkaan vesi palkittiin kansainvälisesti Berkeley Springsin laatu- ja makukilpailussa vuonna 2005.
– Nyt alkanut tuotanto hyödyntää myös kahta uutta lähdettä, joista saadaan maultaan erivivahteisia vesiä, Hamm kertoo.
Kuohun vedet ovat arteesisia eli ne nousevat maan pinnalle omalla paineellaan. Vedet saadaan 45 metriä syvästä Kirkas-lähteestä, 60-metrisestä Virta-lähteestä sekä 200-metrisestä Syväkivi-lähteestä. Lähteiden puhtautta varjellaan tarkasti ja makumaisteri tarkistaa jokaisen erän maun ja laadun. Vedet ovat hyvin vähämineraalisia ja niiden maku on pehmeä, kevyt ja raikas, mutta myös toisistaan erottuva. Vesi suodattuu epäpuhtauksista matkatessaan maaperän ja peruskallion läpi.
– Ominaisuuksiensa ansiosta Kuohun vedet tukevat hyvin muita makumaailmoja eivätkä esimerkiksi sammuta viinin makua. Vedet ovat jo kiinnittäneet useiden keittiömestareiden, sommelierien ja viinintuottajien huomiota.
Muovittomuus ja kestävä vesivarantojen käyttö
Kuohun tuotannossa muovin käyttö on minimoitu, jotta veteen tai ympäristöön ei päädy mikromuovia.
– Vedet ohjataan ruostumattomien teräsputkien kautta lasipulloihin. Vedet eivät ole missään kosketuksessa muoviin koko prosessin aikana, millä taataan vesien mikromuovittomuus, Kuohun tuotantopäällikkö Markku Kangaskokko kertoo.
Tuotanto on hiilineutraali, ja pohjaveden pintaa tarkkaillaan jatkuvasti, jotta tuotanto pysyy vesivarantojen kannalta kestävällä tasolla. Pakkausmateriaaliksi on valittu kestävä ja kierrätettävä lasi: pullot on valmistettu 50-prosenttisesta kierrätyslasista ja tuotettu mahdollisimman vähäpainoisiksi. Varastointia ja erillisiä toimitusvaiheita pyritään mahdollisuuksien mukaan minimoimaan.
– Kuohun ydinarvoihin kuuluvat puhtaus, luonnonmukaisuus sekä ympäristöystävällisyys, ja kiinnitämme niihin erityistä huomiota koko tuotantoketjussa. Arvostamme puhdasta vettä ja luontoa, ja haluamme varmistaa, että ne säilyvät puhtaina myös meidän jälkeemme, Jenni Hamm kertoo.
Kuohun vettä myydään tyylikkäissä 0,75 litran ja 0,375 litran lasipulloissa. Saatavilla on myös hiilihapotettu versio. Erikoistuotteena on Syväkivi-lähteestä saatava Deep Rock -vesi, joka on suunnattu erityisesti viinin kanssa nautittavaksi.
Kuohu Artesian Waters Oy on vuonna 2019 perustettu luonnonvettä pullottava ja myyvä yritys. Tuotanto on alkanut maaliskuussa 2023. Yritys toimii Kuohun kylässä Petäjävedellä ja työllistää alkuvaiheessa 5–8 henkilöä. Ensimmäisen vuoden tuotantomäärän arvioidaan olevan 500 000 pulloa. https://www.kuohuwater.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Jenni Hamm, puh. 045 122 6433, jenni@kuohuwater.com
Kuvat







Tietoja julkaisijasta
Idea Groupissa työskentelee yli 30 viestinnän, tapahtumien ja markkinoinnin asiantuntijaa. Yritys on perustettu vuonna 2021, kun pitkän linjan toimijat Viestintätoimisto Telegraafi ja tapahtumatoimisto Tapahtumallinen yhdistivät osaamisensa. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Turussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Idea Group
Vuoden biopankkitutkimus näyttää suuntaa yksilölliselle rintasyövän ehkäisylle ja varhaiselle hoidolle1.12.2023 10:00:17 EET | Tiedote
Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB on myöntänyt ensimmäisen Vuoden biopankkitutkimus -tunnustuksen Helsingin Biopankin koordinoimalle GenomiTerveys-hankkeelle. Palkittu tutkimus sai kiitosta etenkin sen konkreettisista hyödyistä niin syöpätautigeenien kantajille kuin Suomen terveydenhuollolle.
Turku on Suomen auktorisoitujen isännöitsijöiden keskittymä – Yli viidesosa Turussa, Varsinais-Suomen Isännöintitalo ylivoimainen ykkönen20.11.2023 08:47:03 EET | Tiedote
Suomen 150 auktorisoidusta isännöitsijästä 32 työskentelee Turussa. Varsinais-Suomen Isännöintitalo otti paikallisesti vankan ykkössijan lokakuussa, kun 22 yrityksen isännöitsijää suoritti ISA-tutkinnon.
Kierrätetty elektroniikka kiinnostaa julkista sektoria ja yrityksiä – käytetty kannettava keventää hiilijalanjälkeä noin 467 kiloa15.11.2023 08:53:36 EET | Tiedote
Vaatteet, huonekalut ja nykyisin myös käytetty elektroniikka kiinnostaa: yhä useampi suomalainen ostaa kännykkänsä tai tietokoneensa kierrätettynä ja kunnostettuna. Myös yritykset ja organisaatiot valitsevat aikaisempaa useammin käytetyn tietokoneen. Ympäristönäkökulma sai Turun Steiner-koulun valitsemaan käytetyt kannettavat lukiolaisilleen Nordic IT Solutionsilta.
Tubettajien Youtube Allstars -ottelu täytti Gatoraden viikossa – harjoitusten liput tulevat myyntiin tänään kello 12.0010.11.2023 12:00:21 EET | Tiedote
Turussa 9.3.2024 järjestettävän Youtube Allstars -jääkiekko-ottelun istumapaikat on myyty loppuun. Jotta kaikki halukkaat pääsevät kuitenkin katsomaan suosikkitubettajiaan jäällä, avaa Gatorade Center ovensa joukkueiden harjoituksiin, jotka pidetään 8. maaliskuuta. Liput harjoituksiin tulevat myyntiin tänään 10.11. kello 12.00.
Uudet tutkimukset paljastavat: rakennusalalla asenteet digitalisaatioon luultua positiivisemmat31.10.2023 08:33:20 EET | Tiedote
Rakennusalalla digitaalista tietoa hyödynnetään esimerkiksi suunnittelussa ja dokumentoinnissa. Yritysten ja henkilöstön digikyvykkyyttä tulee kuitenkin parantaa, sillä digitaalisuuden ja mobiiliteknologian merkitys kasvaa. Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkittiin rakennusalan digikyvykkyyttä yhdessä alan yritysten kuten Teijo-Talot Oy:n kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme