Kemianteollisuus ry

Hallitusohjelma parantamassa kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä – työllisyyttä kohentavat rakenneuudistukset ja kestävämpi julkinen talous turvaavat Suomen pitkän aikavälin hyvinvointia

Jaa
Syntymässä olevan hallituksen toimet talouden ja työllisyyden kehittämiseksi parantavat kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa. Hallitusohjelman ratkaisut ovat monilta osin positiivisia kemian alalle, joka on toiseksi suurimpana vientialana merkittävässä roolissa koko Suomen hyvinvoinnin rakentajana ja vihreän siirtymän rakenneuudistuksessa.

– Työllisyyttä kohentavat rakenneuudistukset ja kestävämpi julkinen talous turvaavat Suomen pitkän aikavälin menestystä. Hallitus on tekemässä etenkin työelämään kauan kaivattuja ja erittäin tarpeellisia rakenneuudistuksia, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Työelämään liittyvät kirjaukset muodostavat Suomen kilpailukykyä tukevan paketin. Yritysten toimintaympäristön ennakoitavuuteen ja asiakastoimitusten varmuuteen vaikuttaa merkittävästi työrauha. Työrauhajärjestelmän uudistaminen onkin tervetullutta. On jo aikakinaattaa 1940-luvun lainsäädäntö 2000-luvulle.

– Suomalaisen sopimusjärjestelmän valuvikana ovat olleet laittomat lakot, joiden sanktioihin nyt vihdoin saataneen kiristyksiä. Myös tukityötaisteluiden suhteellisuusarviointi ja poliittisten lakkojen keston rajaus edesauttavat sitä, että työtaisteluiden vahingot riitojen ulkopuolella oleville yrityksille vähentyvät todennäköisesti merkittävästi nykyisestä, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

Paikallisen sopimisen edistäminen kaikilla sopimustasoilla ja myös järjestäytymättömien yritysten osalta edesauttaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä.

– On hyvä muistaa, että edelleen paikallinen sopiminen on yhdessä sopimista.

Vuoden pituisten määräaikaisten työsuhteiden tekemisen helpottaminen tulee madaltamaan yritysten kynnystä työllistää. Määräaikaisuuksista usein aukeaa väylä myös toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.

Työntekoon kannustaminen muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksilla edesauttaa työllisyysasteen nostoa, julkisen talouden tervehdyttämistä sekä tulee varmasti helpottamaan myös yritysten työvoimapulaa.

Työperusteisen oleskeluluvan sitominen työllisyyteen on myös järkevää. Kunhan samalla myös ulkomaisten työntekijöiden lupaprosesseja joustavoitetaan. Työntekijöiden perheiden mukaantuloa on myös helpotettava.

Sen sijaan kolmansista maista tulevien työntekijöiden saatavuusharkintaa ei olla poistamassa. Tämä etenkin alueellisesti tuo merkittäviä haasteita ja epävarmuutta yrityksille johtuen TE-toimistojen erilaista linjauksista.

Kemianteollisuus pitää erittäin tervetulleena sitä, että hallitus on sitoutunut vahvistamaan vientivetoista työmarkkinamallia.

Luvituksen sujuvoittaminen ja TKI-tavoite tukevat kilpailukykyä ja uudistumista

Kemianteollisuus on erittäin tyytyväinen, että hallitus haluaa luoda kansallisen toimintamallin isojen investointien houkuttelemiseksi Suomeen. Suuria investointeja varten luotavat sujuvat viranomais- ja luvitusprosessit ja nopeutetut käsittelyajat ovat täsmälääkettä teollisuuden rakenneuudistuksen ja isojen investointien toteutumisen varmistamiseksi.

– Investointien kannalta on tärkeää, että lupapäätökset tulevat rivakasti ja kerralla kuntoon, sanoo Mika Aalto.

Kemianteollisuus ry on myös tyytyväinen, että hallitus pitää kiinni parlamentaarisen TKI-työryhmän esittämästä neljä prosenttia bkt:sta -rahoituksen tavoitteesta. Päätös tukee yritysten uudistamista ja siten vihreää siirtymää sekä talouskasvua.

On tärkeää, että hallitus on linjannut edistävänsä pitkäjänteistä parlamentaarisena yhteistyönä toteutettua TKI-politiikkaa. Rahoituksen yritysvetoisuus on keskeistä, koska 2/3:aa TKI-panostuksista tulee yrityksiltä. Näin ollen hallitusohjelmakirjaus tiiviistä yhteistyöstä elinkeinoelämän kanssa on onnistumisen kannalta kriittinen.

Kemianteollisuus toivottaa hallitusohjelmassa esille nostetun, erittäin tarpeellisen teollisuuspoliittisen strategian laadinnan tervetulleeksi ja tuo mielellään panoksensa sen laatimiseen.

Teollisuuden sähköistymiselle haasteita, mikä vaikeuttaa ilmastotavoitteita

Kemianteollisuus on tyytyväinen, että hallitusohjelmassa pidetään kiinni Suomen hiilineutraaliustavoitteesta sekä siihen, että ohjelmaan on sisällytetty kirjauksia luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi. Kemianteollisuus tarvitsee ennakoitavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa, jonka perusteella ala voi viedä omaa luontopositiivista hiilineutraali kemia -tavoitettaan eteenpäin. Hallitusohjelmassa esitetyt toimet eivät kuitenkaan kaikki ole linjassa tavoitteen saavuttamisen kannalta.

Kemianteollisuus on huolestunut hallitusohjelman linjasta olla jatkamatta sähköistämisen tukea vuoden 2026 jälkeen.

– Tämä ei edistä nykyisien tehtaiden sähköistymistä eikä sähköintensiivisten toimialojen kuten vetysektorin kehittymistä, jotka ovat kriittisiä hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi. Nykyisessäkin pian päättyvässä mallissa on puutteita. Tuki on matala verrattuna esimerkiksi Saksan vastaavaan ja tuen kattavuus ei ole riittävä.

Kemianteollisuus pitää hyvänä, että kuljetusten kilpailukyvystä pidetään huolta, mutta jakeluvelvoitteesta tehty linjaus on pettymys. Liikenteen kilpailukykyiset ratkaisut tulisi hakea mieluummin veroratkaisuilla. Uusille polttoaineratkaisuille tulee säilyttää vakaa näkymä tulevaisuuteen.

– Tehtyjen päätösten pysyvyys on tärkeä signaali muidenkin Suomeen suunniteltujen investointien kannalta. Nyt tehdyt linjaukset olla palaamatta aiemmille tavoitetasoille kasvattavat osaltaan poliittista riskiä Suomesta investointikohteena. Samalla vaarannetaan Suomen päästövelvoitteiden täyttyminen, mikä voi johtaa päästöyksiköiden ostoihin muilta mailta, sanoo Aalto.

Joitakin hiilineutraaliustavoitteiden kannalta konkreettisesti positiivisia kirjauksia kuitenkin löytyy. Kemianteollisuus on tyytyväinen hallituksen tavoitteeseen lisätä puhtaan sähkön tuotantoa monipuolisesti, jotta voidaan varmistaa puhtaan sähkön tasainen saatavuus.

Ammatilliset osaajat tärkeitä

Kemianteollisuus ry kiittää hallitusta siitä, että perusopetuksesta ja toisen asteen koulutuksesta ei leikata. Korkeakoulutuspaikkojen lisäys on suomalaisten osaamisen noston kannalta positiivista. Paikat tulisi kohdentaa osaajia tarvitseville ja vihreää siirtymää tukeville aloille, luonnontieteisiin ja tekniikkaan. Tämä vahvistaa tarvitsemaamme osaamista jatkuvasti kehittyvässä akku-, vety- ja prosessiteollisuudessa.

Ammatilliset osaajat ovat kemianteollisuudelle tärkeitä. Rahoitusmallin uudistus johtaa toivottavasti entistä pysyvämpään perusrahoitukseen ja tiiviimpään oppilaitosten ja yritysten yhteistyöhön. Englanninkielisten tutkintojen järjestämisluvista elinkeinoelämän ja puhtaan siirtymän tarpeeseen suhtaudutaan positiivisesti, mikä on erinomaista muun muassa akkuteollisuuden osaamistarpeen kannalta.

Kemianteollisuus ry on ollut huolissaan osaamisen tason laskusta. Onkin erinomaisen tärkeää, että nimenomaan perusopetukseen kaavaillaan lisäpanostusta ja selvitetään, miten osaamistaso saadaan jälleen nousuun. Samaa tarkoitusta palvelee myös panostus toisen asteen lukiokoulutuksen oppimisen tukeen; sama panostus olisi toki ollut tarpeen myös ammatillisessa koulutuksessa.

On erinomaista teollisuuden kannalta, että LUMA-strategian toimeenpano näkyy hallitusohjelmassa. Tämä auttaa saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteita osaamisen avulla.

EU-edunvalvonnan osalta hallitus aikoo vuosittain laatia konkreettisen EU-vaikuttamisstrategian Suomelle keskeisistä kysymyksistä. Kemianteollisuus on tyytyväinen hallituksen tavoitteeseen tuoda ryhtiä Suomen EU-edunvalvontaan. On syytä korostaa kokonaisvaltaisen, koko EU:n agendan sisältävän lainsäädännön huomioimista ja ennakoivan lähestymistavan luomista nykyisen reaktiivisen toiminnan sijaan.

Apteekkitalouden uudistaminen

Kemianteollisuus suhtautuu kriittisesti hallitusohjelman selvitykseen itsehoitolääkkeiden vapauttamisesta myös muualla kuin apteekeissa myytäväksi. On elintärkeää varmistaa, että nykyinen korkea lääketurvallisuuden ja potilasturvallisuuden taso säilyy ja paranee. Apteekit ovat tässä kiistatta ammattitaitoisia ja vastuullisia toimijoita, ja selvityksessä tulee perinpohjaisesti selvittää, onko muilla toimijoilla vaadittavat edellytykset vastaavaan vastuullisuuden ja turvallisuuden tasoon.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Eteläranta 10 / PL 4
00131 Helsinki

https://www.kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Kehysriihessä on muistettava vastuullinen ja puhdasta siirtymää tukeva teollisuuspolitiikka – kasvun edellytykset pitää varmistaa9.4.2024 15:38:52 EEST | Tiedote

Hallituksella on edessään Suomen suunnan kannalta tärkeä tehtävä, kun se ensi viikon kehysriihessä etsii keinoja tehdä välttämättömiä sopeutuksia. Rajusti alijäämäistä ja velkavetoista kansantaloutta on syytäkin uudistaa merkittävällä tavalla. Toimien tulee kuitenkin varmistaa kasvun edellytykset vientiteollisuudessa.

Kemianteollisuuden kysely: Poliittiset lakot iskevät kovaa pieniin suomalaisyrityksiin – tilanne alalla heikompi kuin koronakriisin pahimpaan aikaan20.3.2024 09:04:18 EET | Tiedote

Kemianteollisuuden yrityksillä menee poikkeuksellisen heikosti, selviää tuoreesta jäsenkyselystä. Pitkään jatkuneen synkän suhdannetilanteen ja poliittisten lakkojen ryydittämänä peräti puolet yrityksistä arvioi tämänhetkisen tilanteensa huonoksi. Yritysten arviot omasta tilanteestaan ovat heikompia kuin koronakriisin pahimpina aikoina.

Vientiliitot: Massiivinen lakko vientiteollisuuteen vakava uhka Suomen taloudelle – satamien pitäminen panttivankina vahvistaa tarvetta poliittisten lakkojen rajoittamiselle6.3.2024 12:20:14 EET | Tiedote

Ammattiliittojen vientiteollisuuteen ilmoittamat uudet, massiiviset poliittiset lakot pahentavat olennaisesti vientiyritysten taloudellista tilannetta. Suomen talouden on jo ennakoitu supistuvan, ja muutosneuvotteluiden, lomautusten ja irtisanomistenkin määrä on kasvanut alkuvuoden aikana. Mittavat lakot vahvistavat tarvetta poliittisen lakko-oikeuden rajaamiselle.

Poliittisten lakkojen jatkamisella vaarannetaan yritysten toiminta Suomessa – "On selviä viitteitä siitä, että lomautukset tulevat lakkojen takia lisääntymään"2.2.2024 17:10:03 EET | Tiedote

Ei ole ehtinyt lakkoliivi tipahtaa edellisestä poliittisesta lakosta, jonka kohteena olivat 53 kemianteollisuuden yritystä ja sitä suurempi määrä toimipaikkoja, kun Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakkotoimista 14.–16. helmikuuta väliselle ajalle. Toimet kohdistuvat yli 40:een kemianteollisuuden yritykseen ja lukuisille niiden toimipaikoille. Poliittisia lakkoja ilmoitettiin osin samoihin yrityksiin, jotka ovat juuri parhaillaan lakon kohteena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye