Talentia: Sote-alan henkilöstöpulaa ei voi ratkoa asiakasturvallisuuden kustannuksella
Tänään julkaistussa Petteri Orpon hallitusohjelmassa sote-alan henkilöstöpulaan vastataan muuttamalla työnjakoa ja tarkastelemalla ammattihenkilölain kelpoisuusehtoja. Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki on asiakkaiden turvallisuutta ja oikeusturvaa varten. Laki määrittää sen, ketkä voivat työskennellä sosiaalihuollon ammateissa, ja ammattihenkilöiden ammattitoimintaa myös valvotaan.
– Esimerkiksi sosiaalityössä lainsäädännön tuntemus on välttämätöntä, kun viranomaispäätöksenä tehdään ihmisen itsemääräämisoikeuteen puuttuvia päätöksiä, kuten huostaanottoja, kertoo Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen.
– Löyhentämällä kelpoisuusvaatimuksia vaarannetaan palveluiden laatu sekä asiakasturvallisuus. Palveluiden laadun heikentyminen johtaa soten kustannusten kasvuun, ja voi vaarantaa jopa ihmishenkiä.
Henkilöstön saatavuutta voidaan parantaa sosiaalialalla vain, jos työnjako on suunniteltu hyvin ja sosiaalihuollon työntekijät tekevät oman osaamisalueensa työtä, ja avustavia työtehtäviä hoitavat esimerkiksi sihteerit. Myös palkan ja johtamisen on oltava kunnossa.
– Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden yhteistyötä ja työnjakoa tulee jatkossakin kehittää asiakkaiden palvelutarpeiden mukaan. Sosiaalialan suurin ongelma on työn vaativuuteen nähden heikko palkka ja huonot työolosuhteet. Palkka ja työolot vaikuttavat keskeisesti siihen, miten sosiaalihuollon työntekijät sitoutuvat työpaikkaan, sanoo Suominen.
Hallitus on uudistamassa myös muun muassa sosiaalihuoltolain sekä lastensuojelulainsäädäntöä.
– Hallituksen uudistaessa sosiaalialaa koskevaa lainsäädäntöä, on alan asiantuntijoiden oltava mukana lain valmistelussa. Sosiaalihuolto- sekä lastensuojelulaki ovat sosiaalihuollon työntekijöiden työvälineitä, ja heillä on paras asiantuntemus lakimuutoksien käytännön vaikutuksista, sanoo Suominen.
Hallitusohjelma herättää suuren huolen yhteiskunnan vähempiosaisten tulevaisuudesta, sillä ohjelma sisältää laajoja heihin osuvia leikkauksia. Lisäksi hallitusohjelma vaarantaa työmarkkinoiden tasapainon ja heikentää huomattavasti työntekijöiden asemaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny SuominenYhteiskuntavaikuttamisen johtaja
Puh:09 3158 6021jenny.suominen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sopimukset syntyivät – palkkaohjelma edistää tasa-arvoa sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa5.5.2025 23:38:25 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. Talentian hallitus hyväksyi sopimukset maanantaina 5.5.2025.
Sosiaalialan ammattilaiset varoittavat: toimeentulotukiuudistus uhkaa syventää ongelmia29.4.2025 11:24:30 EEST | Tiedote
Toimeentulotukilakiin ehdotetut muutokset saavat tyrmäyksen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä: Muutokset eivät lisää työllisyyttä eivätkä säästä yhteiskunnan kustannuksia.
Kehysriihen kylmä linja: Ay-liittojen jäsenet maksumiehinä yritysten verokevennyksille24.4.2025 10:39:41 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihi päättyi keskiviikkona. Tiedossa on verokevennyksiä hyväosaisille ja leikkauksia sote-järjestöille. Ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.
Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistolla halutaan heikentää ammattiliittojen neuvotteluvoimaa22.4.2025 13:18:59 EEST | Tiedote
Jäsenmaksujen yhteys tulonhankkimiseen on Talentian mukaan yksiselitteinen.
Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset16.4.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme