Rakli

Rakli: Hallitusohjelma huomioi laajasti rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä tulevaisuuteen

Jaa
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on tyytyväinen siihen, kuinka hallitusohjelma huomioi rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä sekä ennustettavuutta tulevaisuuteen. Hallituksen sitoutuminen sääntelyn keventämiseen sekä prosessien ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen on tervetullutta ja tarpeellista. Rakli muistuttaa tulevaa hallitusta siitä, että hallitusohjelmaa toimeenpantaessa on tärkeää osallistaa alan toimijoita parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

”Hallitusohjelma sisältää useita kirjauksia, joiden eteen olemme Raklissa tehneet vaikuttamistyötä. Ilolla otamme vastaan erityisesti tavoitteet keventää ja sujuvoittaa sääntelyä. Esimerkiksi yksi yhdestä -periaate on ollut meille keskeinen lähtökohta, miten lainsäädäntöä tulisi kehittää. Huolta on myös pidettävä siitä, ettei EU:sta tuleva sääntely heikennä alan näkymiä ja toimintakykyä", toteaa Raklin toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.

Viime vaalikaudella uudistettu rakentamislaki on kiinteistö- ja rakentamisalan näkökulmasta sisältänyt useita tulkinnanvaraisia kirjauksia, joihin tuleva hallitus on nyt laatimassa korjaussarjan keventämään hallinnollista taakkaa ja vähentämään turhaa yksityiskohtaisuutta.

Hallitus on sitoutunut myös laatimaan alueidenkäyttölain lisäämään alueiden elinvoimaisuutta ja Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.

”Hallitusohjelma antaa hyvät edellytykset toteuttaa tiiviimpää julkisen ja yksityisten yhteistyötä kaavoituksessa. Esimerkiksi lakiin kirjattavalla kumppanuuskaavoituksella lisätään kaavojen toteutuskelpoisuutta ja samalla tehdään suunnittelusta oikea-aikaista", Laurikainen jatkaa.

Rakli on tyytyväinen, että Suomen tutkimus- ja kehittämismenot nostetaan tulevalla vaalikaudella neljään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä. TKI-rahoituksessa tulisi huomioida kiinteistö- ja rakentamisalan merkittävyys koko yhteiskunnalle ja ohjata siksi riittävä osuus näistä rahoista KIRA-kasvuohjelmalle.


Tulevalla hallituskaudella toteutetaan selvitys asumisen tukijärjestelmän läpinäkyvyydestä

Hallituksen tavoite käynnistää selvitys asumisen tukijärjestelmän läpinäkyvyydestä saa kiitosta Raklilta.

”Nyt on hyvä hetki tarkastella asuntomarkkinoiden tukikeinoja, ja sitä kenelle ne kohdentuvat. Pidämme tärkeänä hallitusohjelmaan kirjattua selvitystä yhteiskunnan tukemaan asuntotuotantoon suunnattujen epäsuorien tukien tunnistamiseksi ja tukisummien selvittämiseksi. Ensisijaisen tärkeää on, että jatkossakin pienituloisista ja erityisryhmistä pidetään huolta. Suomessa on myös tehty määrätietoisesti töitä asunnottomuuden poistamiseksi, ja hienoa on, että tätä työtä jatketaan laajalla rintamalla”, toteaa johtaja Aija Tasa Raklista.

Pidämme Raklissa myös hyvänä hallitusohjelmaan kirjattua kasvavien kaupunkiseutujen kaupunkien ja kuntien velvoittamista MAL-sopimusten kautta riittävään tontti- ja asuntotuotantoon, jotta asuntojen hintakehitys pysyy kohtuullisena. Lisäksi hallitusohjelmassa on otettu huomioon vapaarahoitteinen asuntotuotanto, jonka toimivuudella on tärkeä rooli osana asuntomarkkinan kokonaisuutta.

Yksi tulevalla hallituskaudella suunniteltavista uudistuksista on lisäksi kiinteistöverouudistus. Vaikka hallitusohjelmaan on kirjattuna tavoite, että muutokset toteutetaan pitkillä siirtymäajoilla ja ne tulevat olemaan kohtuullisia kiinteistönomistajille, niin valitettavaa on, että maapohjan kiinteistöveron alarajaa korotetaan 1,3 prosenttiin. Tämä nostaa maapohjan kiinteistöverokustannusta keskimäärin noin 20 prosenttia, mutta pahimmillaan lähes 40 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Rakli
Rakli
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli

Toimistovuokrat nousussa Oulun keskustassa, asuntovuokrien nousu hidastunut28.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Toimistojen vajaakäyttöaste on pysynyt Oulussa useimpia muita suuria kaupunkeja matalampana. Toimistovuokrien nousu on jatkunut etenkin keskustassa, jossa on jopa pulaa modernista toimistotilasta. Liiketiloissa vuokrien kehitysodotukset ovat tasaisia. Vuokra-asuntojen käyttöaste laski Oulussa jonkin verran, ja asuntovuokrien nousu on hidastunut. Valmistuneiden asuntojen lukumäärä jäi Oulussa vuonna 2024 matalimmalle tasolleen koko 2000-luvulla, ja merkittäviä kiinteistökauppojakin tehtiin viime vuonna Oulussa poikkeuksellisen vähän.

Turun seudun kiinteistökauppavolyymi jäi matalaksi vuonna 202416.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Turun asuntovuokrien nousuvauhti on hidastunut ja vuokra-asuntojen käyttöasteet laskeneet, kun kaupunkiin on rakennettu runsaasti uutta asuntokantaa. Turkuun valmistui vuonna 2024 vielä paljon uusia asuntoja, mutta rakenteilla olevien asuntojen määrä on laskenut selvästi ja vuokra-asuntorakentaminen painottuu vahvasti valtion tukemaan tuotantoon. Toimistojen vajaakäyttö on pysynyt Turussa varsin maltillisena muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Kiinteistökauppamarkkinat ovat pysyneet hiljaisina koko maassa.

Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö uuteen ennätykseen – yli 700 000 neliötä tyhjää toimistotilaa8.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli maaliskuun 2025 lopussa tyhjää toimistotilaa 708 000 neliömetriä. Vajaakäyttöaste nousi edellisen kvartaalin loppuun verrattuna 0,5 prosenttiyksikköä. Vajaakäyttö väheni merkittävästi Keilaniemen alueella ja nousi ydinkeskustan lähialueella (SBD). Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 8,5 prosenttia eli noin puolet kaikkien tilojen vajaakäyttöasteesta.

Tampereen seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Tampereella vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat pysyneet korkeina ja asuntovuokrat nousussa3.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Kiinteistöinvestoinnit olivat vuonna 2024 vähäisiä koko Suomessa. Tampereen seudulla on kuitenkin käynnissä useita toimitilojen uudisrakennushankkeita, ja kiinteistökauppojen volyymi pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2023. Vuokra-asuntorakentaminen jopa hieman kasvoi Tampereen seudulla valtion tukeman tuotannon ansiosta. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat Tampereella korkeammat kuin muissa suurissa kaupungeissa, ja asuntovuokrien nousu jatkuu. Toimistovuokramarkkinoiden tilanne on haasteellisempi, sillä tyhjän toimistotilan määrä on Tampereella kasvanut, ja paikalliset asiantuntijat ennakoivat vajaakäytön lisääntyvän edelleen tänä vuonna.

Jyväskylän kiinteistömarkkinoilla ei vielä merkkejä piristymisestä13.3.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Kiinteistökauppojen volyymi pysyi matalana vuonna 2024 sekä Jyväskylässä että koko maassa. Rakentamisessakaan ei ole vielä kasvua näkyvissä, ja vuokra-asuntotuotanto painottuu pitkälti valtion tukemaan tuotantoon. Korkojen laskun myötä tuottovaatimusten odotetaan kääntyvän laskuun ja sen myötä kiinteistöinvestointien odotetaan vähitellen piristyvän. Toimistovuokramarkkinoilla tyhjän tilan määrä on kasvanut Jyväskylässä selvästi eivätkä paikalliset asiantuntijat odota tilanteen paranevan lähiaikoina. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat kuitenkin pysyneet Jyväskylässä hyvällä tasolla ja asuntovuokrien nousu jatkui vuonna 2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye