Hallitusohjelma on unohtanut ihmisen
Hallituksen vision mukaan “heikoimmista pidetään huolta”. Visiossa kuvataan, kuinka “yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisillä on oikeus ja vapaus tavoitella oman näköistään hyvää elämää. Ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa.” Hallitusohjelmaan valitut keinot eivät näytä vievän kohti näitä tavoitteita.
– Ennen vaaleja käytiin keskustelua myötätunnon merkityksestä politiikassa. Meistä myötätunnolle ja ihmisten kunnioitukselle on aina oltava sijaa – ne ovat sivistyneen kansakunnan mittari, Pentti Lemmetyinen korostaa.
Päätösten vaikutukset arvioitava huolella
Lemmetyinen ihmettelee, millaista yhteiskuntaa nyt ollaan rakentamassa. Leikkaukset osuvat kipeimmin juuri heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten pienituloisiin perheisiin.
– Näyttää vahvasti siltä, että hyväosaisilta ei viedä mitään, pikemminkin annetaan.
– Tiedämme, että aina kun karsitaan sosiaalisista tuista ja koulutuksesta, se maksetaan myöhemmin korkojen kera. Seuraukset voivat olla arvaamattomia, Lemmetyinen sanoo.
Esimerkiksi kun 1990-luvun lamassa tehtiin suuria leikkauksia, niiden hintaa maksetaan vielä tänäkin päivänä. Vaikutusten arviointiin tuleekin panostaa, jotta vältytään kohtuuttomilta leikkauksilta ja monesta suunnasta tulevien säästöjen kasaantumiselta samoille hartioille.
Järjestöjä tarvitaan – toiminta turvattava
– Monialajärjestönä meitä tarvitaan entistä enemmän tässä tilanteessa, kun heikoimmilta otetaan. Paikallisten setlementtien toiminta on ennaltaehkäisevää, tukevaa, korjaavaa ja julkisten palvelujen aukkopaikkoja tilkitsevää. Toimintaedellytyksemme ovat kuitenkin myös leikkausten kourissa. Positiivista hallitusohjelmassa tosin on, että siinä on muistettu järjestöjen merkittävä rooli sote-palvelujen tuottajana.
Hallituksen säästöt koskevat monilta osin Setlementtiliiton ja sen jäsenjärjestöjen toimintaa. Suunnitteilla on muun muassa noin 14,5 miljoonan säästöt vuosittain kansalaisopistojen- ja kansanopistojen valtion rahoitukseen, tiukennuksia maahanmuuttajatyöhön sekä vaalikauden aikana mittavat leikkaukset opetus- ja kulttuuriministeriön sekä STEA:n avustuksiin.
– Kestävän kehityksen ja yhteiskuntarauhan kannalta on olennaista, että ihmistä ei jätetä, Lemmetyinen summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pentti LemmetyinentoimitusjohtajaSuomen Setlementtiliitto
Puh:+358 40 096 1469pentti.lemmetyinen@setlementti.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Setlementtiliitto on setlementtiliikkeen keskusjärjestö sekä kansalaisjärjestö, jonka toiminta-alue kattaa koko elämän kirjon sivistystyöstä sosiaalisiin palveluihin. Jäseninä on 32 paikallista setlementtiä. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta sekä voittoa tavoittelematonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Setlementtiliitto ry
Lasten väliseen väkivaltaan ja kiusaamiseen puuttumiselle saatava riittävät resurssit10.4.2024 13:35:40 EEST | Tiedote
Lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on joutunut alakoulussa kiusaamisen uhriksi. Lapsiperheköyhyyteen liittyy pahimmillaan kiusaamista, syrjintää, ulkopuolelle jäämistä, mielenterveys- ja päihdeongelmia sekä lähisuhdeväkivaltaa.
Median käyttöön kompakti käsikirja: kunniaan liittyvän väkivallan termit13.3.2024 07:26:00 EET | Tiedote
Kunniaan liittyvä väkivalta on ilmiö, joka jakaa mielipiteitä. Loisto setlementti on tehnyt yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa ilmiöön liittyvän käsikirjan, josta löytyvät keskeiset suositeltavat ja vältettävät termit.
Sean Ricksille Setlementtiliiton Ihmisen puolella -palkinto23.11.2023 09:40:00 EET | Tiedote
Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon Sean Ricksille.
Tyttöerityinen nuorisotyö vahvistuu maassamme – yhdeksäs Tyttöjen Talo avattu Poriin3.11.2023 09:17:00 EET | Tiedote
Tyttöjen Talojen maankattava verkosto vahvistuu, kun Poriin on juuri avattu yhdeksäs Tyttöjen Talo.
Sekasin Gaming juhlii viittä toimintavuottaan19.10.2023 06:43:00 EEST | Tiedote
Sekasin Gaming -verkkoyhteisö on toiminut nuorten parissa jo viisi vuotta. Merkkipäivä on 19.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme