Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinto tulee taas!

Jaa
Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinto jaetaan tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa! Keski-Suomen maakunnan kulttuuriympäristöryhmä (MAKU) ryhtyy elokuussa keräämään ehdotuksia palkinnon saajaksi. Kesä on loistavaa aikaa tutustua kauniin maakuntamme kulttuuriympäristöihin, ja samalla pohtia, kuka palkinnon voisi tänä vuonna ansaita.
Edellisen Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon voitti Tarvaalan Pappila (Saarijärven Ruustinna Oy) vuonna 2021. Kuva: JP-Paananen.
Edellisen Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon voitti Tarvaalan Pappila (Saarijärven Ruustinna Oy) vuonna 2021. Kuva: JP-Paananen.

Mikä on Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinto?

Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinto nostaa esiin kulttuuriympäristön hoidon hyviä esimerkkejä, puurtajia, osaajia ja onnistujia. Maakunnan kulttuuriympäristöryhmä kerää ehdotukset palkinnon saajaksi.

Kulttuuriympäristöpalkinto toteuttaa osaltaan MAKU-ryhmän kulttuuriympäristösitoumusta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi, ja palkintoehdokkaista haetaan avoimella haulla.

Palkinto jaetaan Keski-Suomen kulttuurigaalassa marraskuussa.

Kuka valitsee palkinnon saajan?

Tänä vuonna voittajan pääsee valitsemaan Keski-Suomen nuorisovaltuusto.

Mitä, mikä tai kuka voidaan palkita?

Palkittavat teot voivat liittyä rakennettuun ympäristöön, kulttuurimaisemiin, perinnemaisemiin tai muinaisjäännöksiin, tai vaikka näihin kaikkiin!

Palkittava toiminta voi olla esimerkiksi jotain näistä:

  • konkreettinen hoito, korjaus, kunnostus tai rakennustyö
  • uusi käyttötarkoitus tai pitkäaikainen jatkunut hoito
  • pitkäaikainen toiminta kulttuuriympäristön hyväksi, esimerkiksi työ, yritys- tai yhdistystoiminta tai vapaaehtoistyö
  • uusi hyvä toimintamalli tai hyvä idea
  • kulttuuriympäristökasvatustyö
  • ansiokas selvitystyö, julkaisu tai inventointi

Palkittava taho puolestaan voi olla yksityishenkilö, yhdistys, yhteisö, yritys, hanke tai kunta.

Kenelle palkinto on aiemmin myönnetty?

Palkinto on jaettu yhteensä kymmenen kertaa, vuosina 2005–2021. Palkinnon ovat saaneet:

  • Saarijärven Ruustinna Oy, Tarvaalan Pappila (2021)
  • Tavolo Bianco Oy, Säynätsalon kunnantalo (2019)
  • Suomen saunakulttuuri ry, Juokslahden saunakyläprojekti (2017)
  • Lea-Elina Nikkilä, Haapalehdon tila, Joutsa (2015)
  • Toivolan Vanha Piha, Jyväskylä (2013)
  • Kyyjärven Saha Oy (2011)
  • Kauko Sorjosen säätiö (2009)
  • Aila ja Eero Partala, Kivijärven ja Myllypirtin tilat, Joutsa (2007)
  • Pihtiputaan-Viitasaaren harrastaja-arkeologiatoiminta (2006)
  • Keuruun seurakunta, Kangasmannilan pappila (2005)

Lisäksi vuosien varrella on myönnetty useita kunniakirjoja.

Lisätietoja aiemmin palkituista löydät tarinakartasta (ely.maps.arcgis.com).

Miten ja milloin voin esittää ehdotukseni?

Kuka tahansa voi esittää ehdotuksensa palkinnon saajaksi. Ehdokkaita haetaan syksyllä, 11.8.–11.9.2023 välisenä aikana sähköisellä lomakkeella. Asiasta uutisoidaan tarkemmin haun auetessa.

Lisätietoa palkinnosta ja sen aikatauluista: Kestävä yhdyskuntarakenne – Keski-Suomi (ymparisto.fi).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heli-Maija VoutilainenmuseotoimenjohtajaMAKU-ryhmän puheenjohtaja

Puh:0503555048

Liisa Bergiusmaakunta-arkkitehtiMAKU-ryhmän varapuheenjohtaja

Puh:0405902296

Kuvat

Edellisen Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon voitti Tarvaalan Pappila (Saarijärven Ruustinna Oy) vuonna 2021. Kuva: JP-Paananen.
Edellisen Keski-Suomen kulttuuriympäristöpalkinnon voitti Tarvaalan Pappila (Saarijärven Ruustinna Oy) vuonna 2021. Kuva: JP-Paananen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus
Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä

0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye