SuomiAreenassa etsitään ratkaisuja pienituloisten lapsiperheiden hätään

Lapsiperheköyhyys on viheliäinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan monipuolisia toimenpiteitä. Köyhyys heijastuu lasten ja vanhempien hyvinvointiin monin tavoin, ja lapsena koetulla köyhyydellä on usein pitkäkestoisia, aikuisuuteen asti ulottuvia vaikutuksia.
Lapsiperheköyhyydestä ja pienituloisten perheiden tilanteesta keskustellaan SuomiAreenassa 27.6. Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimeksen johdolla. Tilaisuuden keskustelijat edustavat eri yhteiskunnan sektoreita: apulaisprofessori Mia Tammelin Tampereen yliopistosta, erityisasiantuntija Anna Järvinen SOSTE ry:stä, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen ja kansanedustaja Mia Laiho Kokoomuksesta tuovat jokainen omia näkökulmiaan ja asiantuntemustaan keskusteluun.
Hintojen viimeaikaisen nousun myötä lapsiperheköyhyydestä on tullut yksi polttavimpia ja ajankohtaisimpia lapsia ja perheitä koskettavia ilmiöitä. Itlan ja Kelan arvion (2022) mukaan hintojen nousu on vienyt köyhyyteen noin 62 000 uutta kotitaloutta ja nostanut lasten köyhyysastetta yli 3 prosenttiyksikköä. Mikäli suuntaa ei saada käännettyä, voivat yhteiskunnalliset vaikutukset olla mittavat, inhimillisistä vaikutuksista puhumattakaan. SuomiAreenan keskustelussa pohditaan ratkaisuehdotuksia ja kysytään, mikä toimenpiteiden ja konkreettisen muutoksen esteenä on, vaikka kaikki tuntuvat kannattavan lapsiperheköyhyyden vähentämistä.
YK:n lapsen oikeuksien komitea on juuri Suomelle antamissaan suosituksissa kiinnittänyt huomiota köyhyysriskissä oleviin lapsiin ja kehottanut Suomea välttämään lapsiin kohdistuvia sosiaaliturvan leikkauksia.
– Komitean viesti sosiaaliturvan leikkausten välttämisestä on vahva ja siihen täytyy suhtautua vakavasti erityisesti nyt, kun hallitus käynnistää talouden tasapainottamiseen liittyviä toimenpiteitä, painottaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.
Pienituloisten perheiden hätä – kuka kantaa vastuun? -keskustelu tiistaina 27.6.2023 klo 17.00–17.45. Kauppakeskus Puuvillan lavalla, Siltapuistokatu 10–12. Järjestävinä tahoina ovat Pienperheyhdistys ry ja Hope ry yhteistyössä EAPN-Fin lapsiperheköyhyystyöryhmän kanssa.
Lisätietoja antavat:
Aino Sarkia, EAPN-Finin lapsiperheköyhyystyöryhmän puheenjohtaja, p. 040 563 7826, aino.m.sarkia@student.jyu.fi
Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto, p. 040 553 0981, ulla.siimes@lskl.fi
Lue lisää:
https://www.suomiareena.fi/pori/ohjelma/FB8CD31B-2718-4B3C-A5B9-F67EDF71FFDC
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksia ja lastensuojelun laatua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Webinaari toimittajille: Lastensuojelu mediassa – moninaisuus näkyviin9.4.2025 06:30:00 EEST | Kutsu
Lastensuojelun Keskusliiton viestintätoimikunta järjestää 7.5. klo 14–15.30 toimittajille ja viestijöille tarkoitetun webinaarin lastensuojelusta.
Lapsi- ja perhejärjestöjen kannanotto hallituksen puoliväliriiheen 2025: Lapset, nuoret ja perheet ansaitsevat oikeudenmukaisia päätöksiä puoliväliriihestä17.3.2025 07:36:42 EET | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöt odottavat hallitukselta toimia, joilla turvataan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä lapsiperheiden toimeentuloa. Lasten ja nuorten usko tulevaisuuteen on koetuksella – hallituksen on päätöksillään vahvistettava sitä. Tämä onnistuu vaalimalla hyvinvointivaltion perustaa ja universaalisuusperiaatetta.
Lapsi- ja perhejärjestöt: Lapsiperheköyhyyden torjuminen priorisoitava politiikassa13.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöt katsovat, että sosiaaliturvaan ja palveluihin tehdyt ja suunnitteilla olevat leikkaukset vaarantavat Eurooppalaista lapsitakuuta koskevien tavoitteiden saavuttamisen Suomessa. Järjestöt toimittivat aiheesta lisätietoa EU:lle.
Perhekeskus rakentuu yhteistyöllä. Tervetuloa mukaan päättäjätapaamiseen Kuopioon 26.2.202520.2.2025 10:01:39 EET | Kutsu
Mikä on perhekeskus ja miten sen avulla voidaan hillitä kalliiden, korjaavien palveluiden kustannuksia? Miten hyvinvointialue, kunnat, järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt ovat yhdistäneet sote-uudistuksen jälkeen voimiaan alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi? Mitä uutta seuraavaksi tarvitaan, ja millaisia päätöksiä uusilla kunta- ja aluepäättäjillä on edessään perheiden palveluiden turvaamiseksi? Lastensuojelun Keskusliiton ja sen yhteistyökumppanien järjestämään päättäjätilaisuuteen on kutsuttu keskustelemaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja alueen kuntien poliittisia päättäjiä sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden johtoa ja kehittäjiä. Toivotamme myös toimitusten edustajat lämpimästi tervetulleeksi kuuntelemaan keskustelua ja tutustumaan lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tilanteeseen.
PIKKUjuttuja: Miltä lastensuojelun asiakkuus vanhemmasta tuntuu?7.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Kuka lastensuojelussa kuulee vanhemman ääntä? Onko asiakasvanhemmilla samat oikeudet kuin muilla? Kuka saa päättää sijaishuollossa olevan lapsen hiusten värjäämisestä, tatuoinneista, rippikoulusta... oikeussalin lausumista?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme