Kreatelle lisää urakoita laajasta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeesta – yhteisarvo lähes 7 miljoonaa euroa
Kreate on voittanut Helsinki–Riihimäki-hankkeeseen kuuluvan sähkörataurakan sekä toisen rataurakan aiemmin toukokuussa voitetun Kytömaa–Ainola-urakan jatkoksi. Väyläviraston kanssa solmittujen urakkasopimusten yhteisarvo on lähes seitsemän miljoonaa euroa. Hankkeet toteutetaan yhteistyössä Kreaten eri yksiköiden kesken ja niissä hyödynnetään Väyläviraston mentorointiohjelmaa, joka mahdollistaa uusia osaajia infra-alalle.

Kreaten voittamissa uusissa urakoissa rakennetaan Ainolan asemalle uuden seisakkeen itäisen puolen rakenteet mukaan lukien hissikuilu ja alikulkukäytävän silta sekä suunnitellaan ja sähköistetään noin 3,5 kilometriä rataa. Lisäksi urakkaan kuuluu yli seitsemän kilometriä ajojohdintöitä.
– Olen todella tyytyväinen, että voitimme kaksi uutta rataurakkaa merkittävältä Helsinki–Riihimäki-hankkeelta. Etenkin sähkörataurakka on hieno onnistuminen, sillä se on ratatoimintojen laajentamisen jälkeen ensimmäinen tämän mittaluokan voittamamme sähkörataurakka. On hienoa, kun tehdyt panostukset konkretisoituvat tilauskannan kasvuna, sanoo ratarakentamisen johtaja Timo Leppänen Kreatesta.
Yhteistyöllä tehokkuutta tekemiseen ja erikoispohjarakentamisella tiiveyttä tunneliin
Kolme samanaikaista ja eritahtista urakkaa tiiviillä alueella vaatii yhteensovittamista ja saumatonta yhteistyötä tilaajan ja muiden yhteistyökumppaneiden suuntaan.
– Kun rakennamme kaikkia kolmea urakkaa samanaikaisesti omalla porukalla, on urakkarajat talon sisäisesti joustavammat ja yhteensovittaminen tehokkaampaa, mikä näkyy varmasti myös tilaajan suuntaan selkeänä ja sujuvana tekemisenä, kertoo Kreaten työpäällikkö Veli-Matti Aaltonen.
Urakoiden rakentaminen tulee olemaan Kreaten rata-, silta- ja väylärakentajien yhteinen ponnistus, jossa merkittävässä roolissa on myös Kreaten puoliksi omistama yhteisyritys erikoispohjarakentamiseen erikoistunut KFS Finland Oy.
– Asemalaiturin alapuolelle rakennettavan alikulkukäytävän pohjanvahvistus ja vesitiiviin kaukalon rakentaminen ovat tärkeät työvaiheet. Korkealla olevan pohjaveden takia KFS Finland ja kokeneet silta-ammattilaisemme toteuttavat rakenteen ponttiseinää ja suihkuinjektointia hyödyntäen. KFS toteuttaa myös porapaalutukset sillan tukirakenteisiin, Aaltonen valottaa.
Kaikkien kolmen urakan lopputuloksena valmistuvat Kytömaan ja Ainolan välinen itäinen lisäraide ja Ainolan uuden seisakkeen itäinen laituri Suomen vilkkaimmin liikennöidylle rataosalle. Kaikki työt on toteutettava niin, että läntinen raide säilyy häiriöttä liikenteen käytössä.
Mentoroinnilla vahvempaa osaamista ja tulevaisuuden referenssejä
Kreate aikoo hyödyntää Helsinki–Riihimäki -hankkeen voitetuilla urakoilla Väyläviraston mentorointimahdollisuutta, jossa mestari-kisällimallilla kasvatetaan infra-alan ammattilaisten osaamista ja referenssejä. Infra-alalle valmistuu vuosittain satoja osaajia vähemmän kuin siirtyy eläkkeelle, mikä aiheuttaa alalle osaajapulaa. Kreate on huomannut, että erityisesti ratarakentamisen pariin kaivataan monipuolista kokemusta omaavia työmaapäälliköitä.
– Meillä on osaavia ja sitoutuneita tekijöitä, jotka saavat hankkeilla toteutetun mentoroinnin myötä arvokkaita referenssejä ja pystyvät sitä kautta etenemään vaativampiin työtehtäviin sekä hankkeiden vastuu- ja johtotehtäviin, summaa Leppänen.
Vaativaan rakentamiseen erikoistunut Kreate on hyödyntänyt Väyläviraston mestari-kisällimallia onnistuneesti aiemmin muun muassa siltarakentamisen hankkeissa.
– Olemme rekrytoineet myös kehittymishaluisia ja potentiaalisia opiskelijoita, jotka ovat harjoittelun jälkeen siirtyneet luontevasti seuraaviin tehtäviin. Heitä ei kuitenkaan voi kylmiltään sijoittaa vaativille hankkeille ja liian suureen vastuuseen. Siksi konkareilta oppiminen käytännön työssä on tärkeä väylä kasvattaa nuorista osaajista tulevaisuuden rakentajia, Leppänen sanoo.
Helsinki–Riihimäki-hankkeeseen kuuluvan HERI2 RU2 Kytömaa-Ainola -rataurakan ja HERI2 Kytömaa-Ainola suunnittele ja toteuta -sähkörataurakan yhteishinta on lähes 7 miljoonaa euroa ja tilaajana on Väylävirasto. Lue myös Kreaten voittamasta yli 10 miljoonan euron Kytömaa–Ainola-urakasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti AaltonenTyöpäällikköKreate Oy
Puh:0400 497 284veli-matti.aaltonen@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli noin 274 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Pieni siirto, iso onnistuminen – Hessundinsalmen sillan harvinaislaatuisen betoninivelrakenteen tunkkaus onnistui erinomaisesti8.11.2023 13:30:50 EET | Tiedote
Paraisilla toteutetaan erittäin vaativaa siltaa, joka rakentuu tehokkaassa tahdissa valokeilassa paistatelleen kaverinsa, Kirjalansalmen sillan kanssa samalle tieosuudelle. Pituuskisassa hopealle jäävä Hessundinsalmen silta haastaa kuitenkin sillan suunnittelijat ja rakentajat teknisellä vaativuudellaan. Sen ainutlaatuinen betoninivelrakenne hakee vertaistaan Suomen historiassa, ja on tarjonnut oppimisen paikkoja jopa sillanrakentamisen huippuammattilaisille. Lokakuun lopussa Kreaten työmaalla toteutettiin betoninivelrakenteen pilarin tunkkaus: huolellisesti valmisteltu 30 millimetrin siirtymä on oleellinen seuraaville rakennusvaiheille.
Teknisesti haastava Veturitien silta avattiin Suomen vilkkaimpiin kuuluvan rataosuuden yläpuolella – Kreate hyödynsi vanhan sillan purkubetonin Pasilan pääväylässä1.11.2023 15:53:19 EET | Tiedote
Uusittu Veturitien silta sekä levennetty Veturitie avattiin kokonaisuudessaan liikenteelle osana Veturitie ja Ratapihakorttelit -hanketta Helsingissä. Varsinkin Veturitien ylikulkusilta haastoi innovoimaan rakentamisen ratkaisuja, joista keskeisimpänä oli purkusillan rakentaminen vilkkaan junaliikenteen yläpuolella. Kreaten kestävän infrarakentamisen kärkihanke toteutettiin vähäpäästöisenä työmaana, jossa hyödynnettiin tehokkaasti rakentamisessa syntyneitä materiaalivirtoja.
Suomen suurimpiin kuuluva valu-urakka ohi – Kreate urakoi 10 kuukautta ja 50 000 kuutiota betonia Keskon logistiikkakeskuksen työmaalla31.10.2023 14:22:38 EET | Tiedote
Keskon logistiikkakeskus Onnela on monella tapaa ainutlaatuinen jättihanke – eikä vähiten vahvan pohjansa ansiosta. Kreaten poikkeuksellinen valu-urakka käynnistyi tämän vuoden tammikuussa, urakan suurin yksittäinen paalulaatta valettiin yli kahden vuorokauden kertavalussa toukokuussa ja viimeiset paalulaatat saivat betoninsa lokakuun lopulla. Betonia valettiin Hyvinkäällä kaikkiaan huimat 50 000 kuutiota, josta merkittävä osa on vihreää vähähiilistä betonia.
Kreate aloittaa Kuusistonsalmen sillan rakentamisen – ensimmäisessä vaiheessa liikenne varasillalle4.8.2023 10:01:55 EEST | Tiedote
Infrarakentaja Kreate käynnistää Kaarinassa sijaitsevan Kuusistonsalmen siltahankkeen elokuussa. Liikenne alueelle, matkailijoille ja saariston elinkeinoelämälle tärkeällä Mt 180 Saaristotiellä halutaan pitää sujuvana myös rakentamisen aikana. Nykyisen sillan viereen rakennetaan varasilta, joka mahdollistaa vanhan sillan purkamisen ja uuden rakentamisen entiselle paikalleen ilman häiriöitä liikenteelle. Hanke valmistuu syyskuun 2024 loppuun mennessä.
Rakentaminen Helsingin Sompasaaressa jatkuu – Kreate aloittaa työt syyskuussa Nihdin alueella4.8.2023 10:00:37 EEST | Tiedote
Kreate käynnistää Helsingissä Nihdin katujen, rantarakenteiden, ranta-alueiden ruoppausten ja kunnallistekniikan rakentamisen hankkeessa, jossa vanhan satamalaitoksen aluetta valmistellaan asuinalueeksi. Kreaten urakan osalta valmista on toukokuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme