Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto vastaa rautatiealan osaajapulaan

Jaa
Kolmas Rautatiesuunnittelun erikoisopintojakso RASU päättyi toukokuussa. Koulutus keräsi noin 200 osallistujaa. Tampereen yliopiston ja Väyläviraston yhdessä järjestämä koulutus helpottaa osaltaan rautatiealan akuuttia osaajapulaa.
Kuva: Tutkimuskeskus Terra/Tampereen yliopisto
Kuva: Tutkimuskeskus Terra/Tampereen yliopisto

Raideliikennealalle ei ole varsinaista tutkintoon johtavaa koulutusta. Osaajapula on suuri ja raideliikennehankkeita meneillään paljon. Pula rautatiealan osaajista on muodostumassa pullonkaulaksi monien ratahankkeiden suunnittelun ja toteuttamisen sujuvalle etenemiselle. Rautatiesuunnittelu - RASU -koulutus on tärkeä väylä osaajien saamiseksi raideliikenteen pariin.

RASU on Tampereen yliopiston ja Väyläviraston yhdessä järjestämä koulutus, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Toinen toteutus alkoi 2011 ja kolmas 2022. Koulutus kestää noin yhdeksän kuukautta kokonaisuutena suoritettuna. Yksittäisten osioiden opiskelu on myös mahdollista.

Tampereen yliopistossa koulutus sijoittuu rakennetun ympäristön tiedekunnan tutkimuskeskus Terraan, ja järjestävänä yksikkönä on Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut. Koulutusyhteistyössä on mukana myös alan yrityksiä.

Nyt päättyneestä kokonaisuudesta Tampereen yliopistossa vastasi projektipäällikkö, rautatietekniikan dosentti Heikki Luomala tutkimuskeskus Terrasta. Hänen mukaansa täydennyskoulutus on oiva tapa laajentaa opiskelijamääriä ja koulutuksen vaikuttavuutta.

– Tampereen yliopistolla rautatiesuunnittelun opetusta on integroitu muutamiin infrarakentamisen opintojaksoihin, joista keskeisin on rautatietekniikka-kurssi. Tämä ei kuitenkaan riitä vastaamaan alan koulutustarpeeseen, kertoo Luomala.

– RASU-koulutus toteutettiin siten, että täydennyskoulutettavien kanssa opiskeli soveltuvan alan tutkinto-opiskelijoita. Tampereen yliopiston opiskelijoiden lisäksi kurssilla oli opiskelijoita useista muista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Luennoitsijoiksi valittiin alan parhaita asiantuntijoita, Luomala jatkaa.

Vastaavaa koulutusta ei ole tarjolla muissa Suomen korkeakouluissa. Laajuudeltaan 12 opintopisteen koulutukseen sisältyy lähiopetusta, tenttejä ja harjoitustöitä. Harjoitustöiden ohjaajina toimivat alan yritysten edustajat. Tämänkertaisessa toteutuksessa harjoitustöitä ohjasivat AFRY, Proxion, Ramboll, Sitowise ja Sweco.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki Luomala, projektipäällikkö, heikki.luomala@tuni.fi, 040 552 1490


Mari Vuolle, asiakkuuspäällikkö, mari.vuolle@tuni.fi, 040 771 0009

Kuvat

Kuva: Tutkimuskeskus Terra/Tampereen yliopisto
Kuva: Tutkimuskeskus Terra/Tampereen yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Väitös: Korkean tason synteesi mahdollistaa digitaalisten piirien nopeamman suunnittelun29.4.2025 09:56:05 EEST | Tiedote

Korkean tason synteesissä digitaalisia piirejä suunnitellaan yleisillä ohjelmointikielillä. Väitöskirjatutkimuksessaan diplomi-insinööri Sakari Lahti selvitti korkean tason synteesin tuottavuutta ja laatua perinteisiin suunnittelutapoihin verrattuna. Tulosten mukaan menetelmällä voidaan nopeuttaa suunnitteluprojekteja, mutta tulosten laatu saattaa kärsiä ilman korkeaa ammattitaitoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye