Tutkimus: sekä ruotsalaiset että suomalaiset pitävät kriisivalmiutta tärkeimpänä maidenvälisen yhteistyön osa-alueena
Tuore Suomessa tehty kyselytutkimus luottamuksesta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin Ruotsissa ja Suomessa kertoo, että suomalaiset pitävät kriisivalmiutta tärkeimpänä yhteistyön osa-alueena maiden välillä. Tutkimuksesta käy ilmi myös, että suomalaisten luottamus Ruotsin puolustukseen on merkittävästi alhaisempi kuin ruotsalaisten luottamus Suomen puolustukseen.

Hanasaari esitteli tänään tuoreet tutkimustulokset Almedalsveckanilla Visbyssä. Esityksessä verrattiin Suomessa tehdyn tutkimuksen tuloksia vastaavan, Ruotsissa helmikuussa tehdyn tutkimuksen tuloksiin.
Suomessa mielipidetutkimus tehtiin huhtikuussa 2023 Hanasaaren ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston toimeksiannosta analyysiyhtiö Kantarin toimesta, kun taas Ruotsissa mielipidetutkimuksen toteutti analyysiyhtiö Novus helmikuussa.
Kyselyt mittaavat myös kansalaisten luottamusta suomalais-ruotsalaiseen yhteistyöhön sekä joihinkin naapurimaan keskeisimpiin instituutioihin, kuten puolustukseen ja yliopistolaitokseen, ja tarjoavat siten hieman erilaisia näkökulmia.
Kyselyistä käy ilmi, että kiinnostus toisen maan puolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa kohtaan on suurta molemmissa maissa. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin selkeä enemmistö kokee, että maat ovat lähentyneet toisiaan sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan (78 % Ruotsissa ja 74 % Suomessa).
Luottamuksessa naapurimaan puolustukseen on kuitenkin suuri ero suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Jopa 59 prosenttia ruotsalaisista kokee Suomen olevan maa, jolla on vahva sotilaallinen puolustus, kun vain 16 prosentilla suomalaisista on vastaava näkemys Ruotsista.
”Tässä on selkeä ero luottamuksessa toisen maan puolustusvalmiuksiin. Samaan aikaan on kuitenkin mielenkiintoista huomata, että sekä Suomessa että Ruotsissa nähdään kriisivalmius tärkeimpänä yhteistyöalueena maiden välillä”, sanoo Hanasaaren projektipäällikkö Janne Wikström, joka johti suomalaista kyselytutkimustyötä.
Jopa 67 % ruotsalaisista vastaajista ja 57 % suomalaisista vastasivat kriisivalmiuden olevan tärkein maidenvälisen yhteistyön osa-alue.
Suuri luottamus tutkimukseen ja tieteeseen
Luottamus tutkimukseen on suurta sekä Ruotsissa että Suomessa. Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta vastasi luottamuksensa suomalaiseen tieteeseen ja suomalaisiin tutkijoihin olevan erittäin tai melko suurta (86 %).
Suomalaisilla on vastaavasti suuri luottamus myös ruotsalaiseen tieteeseen ja ruotsalaisiin tutkijoihin, joihin 77 % suomalaisista sanoo luottavansa. Marginaalinen ero luottamuksessa selittyy sillä, että lähes seitsemäsosa vastaajista katsoi, ettei osannut ottaa kantaa ruotsalaisen tieteen tasoon (14 %).
”Muilta osin kyselytutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia. Sekä suomalaiset että ruotsalaiset suhtautuvat hyvin positiivisesti toistensa kotimaihin ja ruotsalais-suomalaiseen yhteistyöhön. Molemmissa maissa ollaan myös enemmän kiinnostuneita toisen maan historiasta ja yhteiskunnallisista asioista kuin sen kulttuurista”, Janne Wikström toteaa.
Myös rajojen sulkemisesta koronapandemian aikana ollaan samaa mieltä
”On mielenkiintoista, että sekä Ruotsissa että Suomessa enemmistö on sitä mieltä, että Pohjoismaat tekivät oikean ratkaisun sulkiessaan rajansa oman väestönsä turvaamiseksi koronapandemian aikana. Ruotsalaisista 66 % ja suomalaisista jopa 75 % ovat sitä mieltä, että se oli oikea päätös”, Janne Wikström toteaa.
Wikström kuitenkin huomauttaa, että Tornionlaakson osalta sulkujen vaikutusta arkielämään tulisi tutkia tarkemmin.
Liitteistä voi lukea lisätietoja Ruotsissa ja Suomessa tehdyistä kyselytutkimuksista. Tulokset, joihin sisältyy myös kokonaan uutta materiaalia, esitellään myös 20.9.2023, jolloin julkaistaan Hanasaaren ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston uusi suomalais-ruotsalainen barometri.
Yhteyshenkilö: Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. +358 40 767 7373
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Nya styrelser för de bilaterala nordiska fonderna29.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Undervisnings- och kulturministeriet har utsett de styrelsemedlemmar som skall representera Finland i de tre bilaterala nordiska kulturfonderna Kulturfonden för Finland och Danmark, Kulturfonden för Finland och Norge och Kulturfonden Island-Finland. Styrelseperioden sträcker sig från 2024 till 2026.
Pohjoismaisille kahdenvälisille rahastoille uudet hallitukset29.11.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston, Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston ja Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston hallitusten Suomea edustavat jäsenet ja varajäsenet vuosille 2024–2026.
Kaj Kunnas hjälper Svenska nu nå ut i finskspråkiga skolor24.11.2023 09:41:56 EET | Tiedote
Sportjournalisten Kaj Kunnas har samarbetat med nätverket Svenska nu sedan 2021 då han debuterade som föreläsare i finskspråkiga skolor i Finland. Fram till idag har Kaj mött över 6 tusen elever som han säger inspirerar honom minst lika mycket som han försöker inspirera dem.
Kaj Kunnas auttaa Svenska nu -verkostoa tavoittamaan suomenkielisiä oppilaita24.11.2023 09:41:56 EET | Tiedote
Urheilutoimittaja Kaj Kunnas on tehnyt yhteistyötä Svenska nu -verkoston kanssa vuodesta 2021, jolloin hän debytoi luennoitsijana suomenkielisissä kouluissa. Kaj on tähän mennessä tavannut yli kuusi tuhatta oppilasta, jotka hänen mukaansa inspiroivat häntä vähintään yhtä paljon kuin hän yrittää inspiroida heitä.
Borde ekonomer studera konst och litteratur?16.11.2023 09:32:41 EET | Tiedote
Välkommen på Hanaholmens Annual Lecture som den 21 november presenterar Lars Strannegård, rektor för och professor vid Handelshögskolan i Stockholm. Strannegård föreläser om hur näringslivet kan och bör samverka med konsten och bildningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme