Omakotiliitto vaatii: Kuluttajariitalautakunnan linjaukset sähkösopimuksista tulee ottaa käyttöön
Omakotiliitto perää sähköyhtiöitä ottamaan viimeistään nyt yhteiskuntavastuun tosissaan ja palauttamaan konkreettisin toimin kuluttajien luottamusta sähkömarkkinoihin.
Omakotiliitto on seurannut Kuluttajariitalautakunnassa käsittelyssä olleita Vaasan Sähköön ja Keravan Energiaan kohdistuneita sähkön hinnoittelun kuluttajavalituksia ja tutustunut viime viikolla julkistettuihin ratkaisuehdotuksiin.
Suomen valtion rahoittama Kuluttajariitalautakunta on puolueeton ja riippumaton riitojen ratkaisuja, joka antaa ratkaisusuosituksia kuluttajien ja yritysten välisiin oikeudellisiin riitoihin. Kuluttajariitalautakunnan tavoite on edistää reilua yhteiskuntaa ja kaupankäyntiä. Pääsääntöisesti Kuluttajariitalautakunnan päätöksiä noudatetaan, vain yksi viidestä päätöksestä jää noudattamatta. Lautakunta on siis merkittävä kuluttajien oikeuksien valvoja ja puolenpitäjä.
Kulunut vuosi on ollut kuluttajien ostaman sähkön hinnoittelun kannalta erittäin haastava ja poikkeuksellinen. Sähkö on välttämättömyystuote ja Suomessa sähkön käyttö on runsasta rakennusten lämmityksen johdosta. Viime syksynä nopeasti ja jyrkästi noussut sähkön hinta ja markkinointi on asettanut kuluttajat entistä haavoittuneempana tilanteeseen, ja ajanut kotitalouksia paineen keskellä tekemään kohtuuttoman hintaisi määräaikaisia sähkösopimuksia. Samaan aikaan sopimusehtoihin tuli muutoksia, esimerkiksi mahdollisuutta ostaa lisävaihtoturvaa, jonka turvin voisi irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus, ei enää tarjottu sähkönmyyjien toimesta.
Kuluttajariitalautakunta antoi päätökset sekä määräaikaiseen että toistaiseksi voimassa olevaan kuluttajavalitukseen. Lautakunta totesi, että hinnan korotuksen kohtuuttomuutta pitää arvioida sekä hinnan prosentuaalisen että euromääräisen vaikutuksen osalta. Päätöksen mukaan korotus saisi olla korkeintaan 15 %, jos korotus olisi yli 150 euroa vuositasolla. Määräaikaisen kiinteähintaisen sopimuksen hintaa on verrattava vastaavien sopimuksen voimassaoloaikana tarjottujen määräaikaisten kiinteähintaisten sähkösopimusten hintaan.
Lautakunta totesi päätöksessään, ”että vaikka sähkön siirtohinta ja sähköenergian hinta sähkömarkkinoilla eivät muodostu samalla tavoin, on kuluttajan kannalta kyse samasta hyödykkeestä maksettavasta hinnasta. Kuluttajansuojanäkökulmasta sähkön siirtohinnan ja sähköenergian hinnan korottamisen kohtuullisuutta on perusteltua arvioida pitkälti samalla tavoin. Arvion on oltava samansuuntainen myös muiden välttämättömyyshyödykkeiden hinnan korotusten kanssa.”
Nyt tehty linjaus noudattaa aiemmin lautakunnan tekemiä päätöksiä esimerkiksi koskien vedenjakelua, asuntojen vuokrankorotuksia sekä sähkön siirtohintojen hinnanmuutoksia ja kohtuullisuuksia. Korotuskattoja tarkasteltaessa on huomattavaa, että myös eduskunta päätti muuttaa sähkömarkkinalain 26 a §:n (15.7.2021/730) mukaan sähkön siirtomaksua saa nostaa vuositasolla korkeintaan 8 prosenttia.
Omakotiliiton näkemyksen mukaan sähkön myyjien on noudatettava Kuluttajariitalautakunnan ratkaisusuositusta ja neuvoteltava viipymättä kuluttajien sähkösopimusten kohtuullistamisesta sekä toistaiseksi että määräaikaisesti voimassa olevien sopimusten osalta. Tätä tukee myös kesäkuussa julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön asettaman selvitystyöryhmän loppuraportti, joka toi selkeästi esille kuluttajien haastavan tilanteen. Raportissa tarkasteltiin neljää eri vaihtoehtoa, jota kautta kuluttajan tilannetta voitaisiin helpottaa. Myös Työ- ja elinkeinoministeriö käsitteli nopeasti selvitystyöryhmän raporttia ja näki, että nopein tapa saada helpotusta näiden tarkasti rajattujen kotitalouksien tilanteeseen on, että yritykset neuvottelevat sopimushintojen kohtuullistamisesta.
Omakotiliitto on erittäin pettynyt, että Energiateollisuuden ensireaktio oli, että se ei tule suosittelemaan yrityksille lautakunnan ratkaisuehdotuksen noudattamista.
-Tällä esityksellään Energiateollisuus viittaa kintaalla kuluttajille, jos Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuehdotusta ei tulla noudattamaan, vaan ehdotus jäisi niihin viidennekseen päätöksistä, joita ei olla noudatettu, toteaa Omakotiliiton hallituksen puheenjohtaja Ari Rehnfors.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari RehnforsSuomen Omakotiliiton puheenjohtaja
Puh:050 324 1214ari.rehnfors@omakotiliitto.fiTietoja julkaisijasta
Omakotiliitto on Suomessa alan ainoa valtakunnallinen pientalo- ja vapaa-ajan asukkaiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka edistää pientalovaltaista elämänmuotoa. Olemme yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, ja meillä on noin 230 jäsenyhdistystä, joissa yhteensä yli 70 000 henkilöjäsentä (kotitaloutta). Suomessa on noin 1,2 miljoonaa pientaloa, joissa asuu lähes 2,7 miljoonaa ihmistä, ja noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joita käyttää noin 2,4–2,9 miljoonaa mökkiläistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry
Omakotiliitto vaatii kunnilta osallistavaa ja avointa päätöksenteon valmistelua26.4.2025 16:04:50 EEST | Tiedote
Uuden valtuustokauden alkaessa kuntien tulee luoda uusia yhteistyötapoja asukkaiden kanssa ja arvioida päätösten vaikutuksia asumiseen.
”Kaupunkeja rakennetaan rakennusteollisuuden tarpeisiin ja liikennejärjestelmien tukemiseksi”, kritisoi Vuoden Omakotivaikuttaja26.3.2025 16:23:06 EET | Tiedote
Vuoden Omakotivaikuttajan tunnustuksen saanut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara olisi valmis mylläämään uusiksi koko tämänhetkisen kaupunkirakentamisen.
Mökkiläisten keski-ikä nousee – palveluntarve tuo työtä maaseudulle12.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Mökillä olo ja etätyön tekeminen mökillä ovat vähentyneet parin viime vuoden aikana. Samalla mökin omistajien keski-ikä on noussut. Tämä käy ilmi Vapaa-ajan asukkaiden liiton VAAL ry:n tekemästä laajasta tutkimuksesta, johon vastasi 1 133 mökkeilijää. Aikaisempi tutkimus tehtiin vuonna 2022, jolloin koronan vuoksi mökeillä vietettiin erityisen paljon aikaa.
KORJATTU TIEDOTE // korjattu sähköyhtiöiden nimet // Kuntien väliset erot asumiskustannuksissa laskeneet - Kalleimmat asumiskulut Nurmijärvellä, edullisimmat Seinäjoella5.3.2025 14:05:15 EET | Tiedote
Suomalaiset maksavat arjen asumiskustannuksistaan, eli sähkö-, vesi- ja jätemaksuista sekä kiinteistöverosta, huomattavan erilaisia summia eri puolilla maata. Omakotiliiton tuore selvitys ruotii yhdeksättä kertaa kunta- ja aluekohtaisesti päätettäviä maksuja sadassa kunnassa, joissa asuu 84 prosenttia suomalaisista.
Kuntien väliset erot asumiskustannuksissa laskeneet - Kalleimmat asumiskulut Nurmijärvellä, edullisimmat Seinäjoella5.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset maksavat arjen asumiskustannuksistaan, eli sähkö-, vesi- ja jätemaksuista sekä kiinteistöverosta, huomattavan erilaisia summia eri puolilla maata. Omakotiliiton tuore selvitys ruotii yhdeksättä kertaa kunta- ja aluekohtaisesti päätettäviä maksuja sadassa kunnassa, joissa asuu 84 prosenttia suomalaisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme