Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on sopinut paikallisten palkkaerien kohdentumisesta – palkankorotuksia tulossa laajasti
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella saatiin päätökseen neuvottelut SOTE-sopimuksen paikallisten palkkaerien kohdentumisesta. Yleiskorotuksen lisäksi palkankorotuksia on tulossa noin 2 000 työntekijälle. Korotuksen kohdentumiseen on vaikuttanut mm. palkkojen yhteensovittamisen tarve, henkilöstön saatavuushaasteet ja palkkaepäkohtien korjaaminen.

Hyvinvointialueella on kaikkiaan noin 5 000 työntekijää, joista SOTE-sopimuksen piirissä on vajaat 3 900 henkilöä. Korotuksia toteutuu yli puolelle SOTE-sopimuksen piirissä olevasta henkilöstöstä ja useille ammattiryhmille esimerkiksi lähihoitajista sairaanhoitajiin ja sosiaaliohjaajista sosiaalityöntekijöihin ja psykologeihin.
Samalla sovittiin, että yleiskorotusta 2,2 % nostetaan siten, että kaikki SOTE-sopimuksen piirissä olevat henkilöt saavat kaikkiaan 2,35 % yleiskorotuksen.
Paikallisten erien kohdennuksella käynnistetään palkkojen yhteensovittaminen
Yhteensovittamisessa, eli ns. palkkojen harmonisoinnissa, nostetaan palkkoja vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa tehtäväkohtaiset palkat nostetaan hyvinvointialueen nykyisiin rekrytointipalkkatasoihin.
Tämän jälkeen on tarkasteltu eri tehtävien palkkaeroja ja pyritty nostamaan matalimpia tehtäväkohtaisen palkan tasoja kohti saman vaativuustason ylempiä palkkoja. Näissä on huomioitu erityisesti sellaiset tehtävät, joissa on suurimmat palkkaerot ja haasteita henkilöstön saatavuudessa.
Kohdennuksia tehtiin myös kaikista matalapalkkaisimpiin peruspalvelutehtäviin.
Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöstön erikoisosaaminen voi jatkossa näkyä hyvinvointialueella korkeampana palkkana. Erikoisosaamista voi olla esimerkiksi haavanhoito tai muu lisäkoulutusta edellyttävä erityisosaaminen ja -vastuu.
Korotukset maksetaan henkilöstölle takautuvasti 1.6.2023 alkaen elo-syyskuun palkanmaksun yhteydessä.
”Ensimmäinen askel kohti harmonisointia on nyt tehty. Neuvottelut käytiin hyvässä yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa. Tunnistimme samoja kipukohtia, joihin halusimme tarttua. On myös tärkeä muistaa, että työ palkkojen kehittämiseksi jatkuu”, henkilöstöjohtaja Anne Sivula kertoo.
Harmonisointiin käytetään lisärahaa loppuvuonna
Hyvinvointialue käyttää harmonisointiin syksyllä lisärahaa niissä ammattiryhmissä, joissa koko palkkaeroa ei vielä saatu kurottua nyt jaossa olleilla järjestelyerillä. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden palkkoja päästään kuromaan nyt jo merkittävästi, mutta palkkaerot ovat olleet niin isoja, että harmonisointia jatketaan syksyn aikana.
Työnantajan lisärahaa on päätetty jo aiemmin käyttää hyvinvointialueella sitoutumislisään ja rekrytoinnin vihjepalkkioihin, jotka otettiin käyttöön tämän vuoden toukokuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne SivulaHenkilöstöjohtaja
Puh:040 556 9206anne.sivula@vakehyva.fiVantaan ja Keravan hyvinvointialue
Autamme, hoidamme, pelastamme.
Kaksi kaupunkia, monta kylää, 280 000 asukasta, yksi hyvinvointialue.
Tavoitteenamme on olla asukkaalle ja työntekijälle Suomen paras hyvinvointialue.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEs tjänster bemöter utmaningarna på välfärdsområdet7.5.2025 08:34:41 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområde utvecklar sina tjänster enligt välfärdsområdets servicebehov. Tjänsterna fokuserar bland annat på problem som våld i nära relationer, bostadslöshet, ensamhet och utmaningar med den psykiska hälsan.
VAKEn palvelut vastaavat alueen haasteisiin7.5.2025 08:34:41 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kehittää palveluitaan alueen palvelutarpeen mukaan. Palveluita on suunnattu vastaamaan muun muassa lähisuhdeväkivaltaa, asunnottomuuteen, yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin.
Asukkaat haluavat vaikuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluiden kehittämiseen6.5.2025 14:40:24 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kysyi alueen asukkaiden kokemuksia ja toiveita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä viestinnästä. Vastauksia hyödynnetään uuden strategian valmistelussa, osallisuuden vahvistamisessa ja viestinnän kehittämisessä.
VAKE on varautunut lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen6.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on varautunut 1.5.2025 voimaan astuneen terapiatakuun toteuttamiseen. Terapiatakuu toteutetaan osana mielenterveystyön kokonaisuutta.
Aluehallitus käsitteli oppilaitosten sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien tehtävien sijoittamista29.4.2025 16:40:41 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa käsiteltiin selvitystä perusopetuksessa ja toisella asteella työskentelevien hyvinvointialueen sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien resurssien uudelleenkohdentamista lakisääteisiin tehtäviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme