Asuntolainakaton nosto olisi ollut tarpeen
Heikentynyt taloustilanne näkyy selkeästi myös Suomen asuntomarkkinoilla. Lämmitysenergian hinnan ja korkojen nousu sekä yleinen epävarmuuden kasvu alkoivat hiljentää asuntojen kysyntää jo kesällä 2022. Markkinoiden alakulo on sen jälkeen jatkunut. Kauppamäärät ovat vähentyneet selvästi ja asuntojen hinnat kääntyneet laskuun.
Johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila Finanssiala ry:stä (FA) on pettynyt Fivan päätökseen pitää asuntolainakatto ennallaan. Hänen mielestään talous- ja asuntomarkkinatilanteen heikkeneminen olisi ollut syytä ottaa huomioon makrovakauspolitiikan virityksessä.
”Asuntomarkkinoiden tilannetta helpottaisi, jos asuntolainojen enimmäisluototussuhde eli lainakatto nostettaisiin lakisääteiselle perustasolleen myös muiden kuin ensiasunnon ostajien osalta.”
Nykyinen yläraja lainan määrälle suhteessa vakuuksiin on ensiasunnon ostajilla 95 prosenttia ja muilla 85 prosenttia.
Fiva jätti tämän päivän päätöksessään pankkien kotimaiset lisäpääomavaatimukset ennalleen. Muuttuva lisäpääomavaatimus on siten edelleen 0 %, ja suuremmille pankeille asetetut pankkikohtaiset ns. O-SII-vaatimukset samoilla tasoilla, joille ne asetettiin vuosi sitten. Rakenteellisiin järjestelmäriskeihin liittyvä lisäpääomavaatimus nousee 1 %:iin ensi keväänä Fivan maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti.
FA:n mielestä rakenteellisiin järjestelmäriskeihin liittyvän lisäpääomavaatimuksen voimaantuloa olisi pitänyt myöhentää.
”Pankkien lainanantokykyä ei pidä rajoittaa, jotta niin yritys- kuin asuntoluototuskin voivat jatkua ennallaan ja siten tukea talouskasvua ja työllisyyttä”, Mattila sanoo.
Mattila painottaa myös, että lisäpääomavaatimuksista päätettäessä Fivan tulisi ottaa huomioon suomalaisten pankkien kilpailuedellytykset ja pankkien sisämarkkinan toimivuus EU:ssa.
Finanssivalvonnan johtokunta tiedotti 29.6.2023 säilyttävänsä lainakaton eli enimmäisluototussuhteen aiemmalla tasollaan. Myös pankeille asetettava muuttuva lisäpääomavaatimus säilyy ennallaan. Lisäksi johtokunta hyväksyi Norjan järjestelmäriskipuskurivaatimuksen sovellettavaksi osittain saamisiin, joita suomalaisilla luottolaitoksilla on Norjassa.
Lue lisää:
Finanssiala ry:n makrovakauskannanotto
Finanssivalvonnan makrovakauspäätös
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti MattilaJohtaja, pääekonomisti
Puh:+358 20 793 4259veli-matti.mattila@finanssiala.fiMarjo LapattoMediapäällikkö
Puh:+358 20 793 4274marjo.lapatto@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Nopeasta toiminnasta kiitos – rahastoliiketoiminta voi pysyä jatkossakin Suomessa28.5.2025 16:17:10 EEST | Tiedote
Finanssiala kiittää hallituksen päätöstä esittää määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkamista vuodella. Nykyinen määräaikainen rahastopoikkeus päättyy vuoden 2025 lopulla, mikä voisi johtaa rahastoliiketoiminnan siirtymiseen ulkomaille. Rahastopoikkeus juontaa juurensa sääntelyyn, jonka tavoitteena on estää veronkiertoa siten, että tosiasiassa Suomesta johdettujen yritysten kotipaikkaa pidettiin verojen välttämiseksi ulkomailla. Sääntelyn muutoksella ei haluttu puuttua sijoitusrahastotoiminnan harjoittamiseen, minkä takia poikkeus säädettiin. Finanssiala ry (FA) muistuttaa, että rahastoalan työpaikkojen ja verotulojen menettäminen kilpailijamaihin olisi suuri riski. Suomeen keskitetty sijoitustoiminta tuo työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkaminen on hyvä uutinen, tarvitaan pysyvämpi ratkaisu rahastoalan epävarmuuden poistamiseksi. Samalla on tarkasteltava tiettyjä muita rahastoalan säännöksiä ja varmistettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyks
Finanssiala: Pankkilainsäädännön uudistuksessa on otettava huomioon pankkien mahdollisuudet rahoittaa yrityksiä ja kotitalouksia28.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) on antanut eriävän mielipiteen valtiovarainministeriön mietintöön pankkilainsäädännön uudistamisesta. FA on mukana uudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Finanssialan mielestä Suomen on otettava käyttöön vähäriskisiä asuntolainoja koskeva sääntelyoptio. Lisäksi laissa on säilytettävä nykyinen viiden prosentin enimmäismäärä järjestelmäriskejä koskevalle lisäpääomavaatimukselle. Vaatimus tulee lisäksi perustella seikkaperäisesti, jos se asetetaan. Hankalasti ennakoitavat lisäpääomavaatimukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.
Kutsu: Talouden pyöreä pöytä: Monihuippuinen työura – Pidempään, paremmin ja yhdessä 5.6.2025 klo 14.00–15.0022.5.2025 10:20:58 EEST | Tiedote
Ikääntyvä Suomi tarvitsee osaamista ja kokemusta koko työuran mitalla. Perinteinen käsitys työurasta yhtenä pitkänä nousuna kohti eläköitymistä ei ole katoamassa. Työura voi kulkea myös polkuna, joka koostuu siirtymisistä, uusista mahdollisuuksista ja useista huipuista. Aiheesta keskustellaan Talouden pyöreän pöydän webinaarissa torstaina 5.6.2025 klo 14.00–15.00.
Ahosniemi: Finanssialan kasvustrategian hyvät eväät jäävät torsoksi, ellei sääntelyä yksinkertaisteta ja järkevöitetä15.5.2025 12:14:37 EEST | Tiedote
Finanssialan kasvustrategiaa selvittänyt työryhmä on julkistanut politiikkasuosituksensa kasvun vauhdittamiseksi. Ahosniemi pitää työryhmän suosituksia monelta osin hyvinä, mutta peräänkuuluttaa rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarviota, joka oli alun perin määrä tehdä kasvustrategian yhteydessä. Työryhmä suosittelee muun muassa listautumiskynnyksen madaltamista, kansankapitalismin ja talousosaamisen vahvistamista sekä sääntelyn muuttamista, jotta Suomesta voidaan luoda merkittävä rahastojen kotipaikka. Suositukset perustuvat selvitykseen siitä, miten finanssiala voisi edistää nykyistä vahvemmin kestävää talouskasvua ja samalla luoda lisää työtä ja verotuloja Suomeen.
Markkinoiden heilunta näkyi – huhtikuussa pääomia siirrettiin lyhyen koron rahastoihin12.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin huhtikuussa yhteensä 439 miljoonaa euroa pääomia. Rahastopääoma pieneni myös markkinakehityksen takia. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 178 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme