Asumisneuvonnan avulla voidaan ehkäistä häätöjä ja myös välttää asunnottomuus
Asumisneuvonnan rooli asumiseen liittyvien ongelmien ehkäisemissä sekä varhaisessa puuttumisessa on korostunut entisestään, kun elinkustannusten nousu on vaikuttanut erityisesti pienituloisten asukkaiden pärjäämiseen. Asumisen ongelmat voivat olla moninaisia: asumisneuvonnan pariin hakeudutaan esimerkiksi vuokrasuhdeasioiden, vuokravelan tai häätöuhan vuoksi. Asumisneuvonnan haasteena onkin tunnistaa yksilöllisen tuen tarpeet.

Asumisneuvojalle laajat yhteistyöverkostot ovat elintärkeitä, koska tuen tarvitsija pitää pystyä myös tarvittaessa ohjaamaan sujuvasti muun avun piiriin. Asumisneuvojan työnkuva onkin todella laaja ja monipuolinen, ja ARA-yhteisöissä asumisneuvoja toimii aktiivisesti yhteistyössä muun muassa isännöitsijöiden ja vuokravalvojien kanssa.
Asumisneuvojan työn tarkoituksen voisi tiivistetysti todeta olevan asumisen turvaamista asukkaan parhaaksi, mutta asumisneuvonnalla on myös taloudellinen merkitys ARA-yhtiöille; jokainen peruttu häätö ja esimerkiksi onnistunut vuokrarästien maksusuunnitelma vähentävät yhtiön taloudellisia kuluja, ja tästä hyötyvät myös muut asukkaat yksilöä itseään unohtamatta.
Asumisneuvonnan tavoitteena on muun muassa häätöjen vähentäminen
Ulosottolaitoksen julkaisemien tietojen mukaan häätöjä toimitettiin vuonna 2022 yhteensä 4 339 kappaletta, mikä on vuoteen 2021 verraten 13,1 % enemmän. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenillä toteutuneiden häätöjen määrä on ollut kuitenkin vähäinen. Toteutuneiden häätöjen yhteismäärä vuonna 2022 oli 1 226 kappaletta, joka on noin 0,4 % suhteessa asuntokantaan ja 0,3 % suhteessa asukasmäärään. Vuonna 2021 toteutuneiden häätöjen yhteismäärä oli 1 261 kappaletta, josta on siis tultu hieman alaspäin. Noin 85 % häädöistä johtui vuokra- tai käyttövastikeveloista.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) selvitti keväällä 2023 julkaistussa raportissaan häätöjen kustannuksia. Tulosten mukaan keskimääräiseksi häätöprosessin kustannukseksi tulee 6 300 euroa. Häätöprosessin kustannusten lisäksi tulee kustannuksissa kuitenkin huomioida myös häätöprosessin ajalta kertyvä vuokravelka sekä asunnon tyhjäkäytön kustannus. Näin ollen keskimääräisen häädön kokonaiskustannukselle saadaan 10 600 euron hintalappu.
- Taloudellisesta näkökulmasta emme näe järkevänä uuteen hallitusohjelmaan kirjattua päätöstä puolittaa nykyinen asumisneuvonta-avustuksen määräraha. Asumisneuvonta ennaltaehkäisee yhteiskunnalle syntyviä kuluja, ja sen vähentäminen aiheuttaa todennäköisesti säästöjä enemmän pitkävaikutteisia kustannuksia. Meidän on myös vaikea nähdä, miten avustus voitaisiin kohdentaa nykyistä paremmin, koska varsinaisia ongelmia tämän suhteen ei ole tullut tietoomme. Avustuksen määrärahaa pitäisi pikemminkin nostaa, jotta asumisneuvontaa olisi mahdollisimman laajasti käytössä, KOVAn tekninen johtaja Sami Ylenius toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Yleniustekninen johtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:044 359 5816sami.ylenius@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat pääasiassa joko normaaleja vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja. Osa KOVAn jäsenistä omistaa myös erityisryhmien vuokra-asuntoja, kuten palvelu-, opiskelija- ja nuorisoasuntoja.
KOVAlla on 120 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 320 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu noin 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 120 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli 80 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2023 yhteensä lähes 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Budjettiriihen päätökset jäivät vaatimattomiksi20.9.2023 10:51:11 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on pettynyt hallituksen eilen päättyneen budjettiriihen päätösten vaatimattomuuteen asuntoalan kannalta. KOVA olisi toivonut hallitukselta vahvoja toimia ARA-asuntotuotannon lisäämiseksi ja korjausrakentamisen tukemiseksi.
Valtion tukemaa asuntotuotantoa nyt lisää!18.9.2023 06:50:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus aloittaa ensimmäisen budjettiriihensä huomenna tiistaina. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry toivoo hallitukselta pikaisia toimia asunto- ja rakentamisalan tilanteen parantamiseksi. KOVA muistuttaa, että nyt jos koskaan olisi erinomainen hetki lisätä valtion tukemaa ARA-asuntotuotantoa ja tukea siten rakennusalan työllisyyttä. KOVA on toimittanut hallituksen käyttöön laajan paketin erilaisia ehdotuksia ARA-asuntotuotannon lisäämiseksi nykyisestä.
Uusia jäseniä KOVAlle29.8.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistö Oy Kalajoen Vuokra-asunnot ja Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot ovat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusimmat jäsenet. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi tänään.
KOVA ry täyttää 10 vuotta29.8.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry täyttää 10 vuotta tänään 29.8.2023. KOVA on yleishyödyllisten ja omakustannusperiaatteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä.
Energian riittävyyteen kiinnitettävä huomiota myös ensi talvena18.8.2023 06:45:00 EEST | Tiedote
Viime syksynä käynnistynyt Astetta alemmas -kampanja kannusti kotitalouksia, työyhteisöjä ja organisaatioita säästämään energiaa arkisin teoin. Kampanjassa keskityttiin keväällä 2023 erityisesti energiatehokkuuden pitkäkestoiseen parantamiseen, ja kampanja tähtää pitkällä aikavälillä energiankulutuksen pysyvään laskuun. Vaikka viime talven pahimmilta energiakriisin uhkakuvilta vältyttiin ja säästökampanja on tällä hetkellä tauolla, on viime talvena saadut hyvät kokemukset syytä pitää mielessä myös ensi talvea ajatellen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme