Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto olisi toivonut vahvempia hallitusohjelmalta vahvempia toimia huumekuolemien ehkäisemiseksi

Yllä kirjoitetun perusteella olisi voinut luulla, että uudessa hallitusohjelmassa olisi tartuttu tiukasti ongelmaan, jonka vuoksi joko viikko kuolee yli 5 jollekin läheistä ihmistä. Tilanteen parantamiseksi on jo olemassa asiantuntijoiden luoma listaus keinoista, joiden avulla huumekuolemia saataisiin ehkäistyä.
Hallitus ei juurikaan puuttunut ohjelmassaan akuuttiin tilanteeseen huumekuolemien ehkäisemiseksi. Ohjelmassa lähinnä todetaan, että kiinnitetään erityistä huomiota nuorten huumekuolemien vähentämiseen ja arvioidaan erikseen hallituskauden aikana tarvittavat lisätoimet. Kirjaus on toki parempi kuin ei mitään ja toivottavasti tarvittavat lisätoimet perustuvat tutkittuihin keinoihin ja niille on varattu riittävä resurssi.
Hallitusohjelmassa on sinänsä hyviä kirjauksia liittyen ehkäisevään työhön, mutta erityisesti ehkäisevän päihdetyön vahvistamiseen keskittyvät toimet ja toiminnan rahoitus jäävät epäselviksi etenkin, kun järjestöjen rahoitusta ollaan leikkaamassa. Ehkäisevän päihdetyön verkosto tahtoo nostaa esille, että juuri kolmas sektori tekee merkittävää ennalta ehkäisevää päihdetyötä eri kohderyhmien parissa ja leikkaukset järjestöille osuvat täten myös hallituksen peräänkuuluttamaan ennaltaehkäisyyn.
Päihdepalveluihin liittyviä kirjauksia löytyy lääkkeettömien, toipumisorientoituneiden mallien käytön lisäämiseksi sekä laatukriteereiden luomisesta koulutukseen ja päihdehoitoihin sekä päihdehoidon vaikuttavuuden seurantaan. Ongelmana on kuitenkin laajat menoleikkaukset, jotka näyttävät kohdistuvan sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Tärkeä ehkäisevä työ sekä muut hallitusohjelmassa mainitut toimet vaikuttavat vasta pidemmän ajan kuluessa ja paheneva tilanne huumeita käyttävien ihmisten keskuudessa jatkuu yhä. Siksi olemme huolissamme tilanteesta, kun ohjelmasta ei löydy kirjauksia haittojen vähentämiseksi huumeita käyttävien ihmisten tilanteen parantamiseksi. Tarvitaan toimia nyt heti, jos halutaan, että huumekuolemat vähenevät, HIV-tartuntojen määrä saadaan laskuun ja voimme varautua synteettisten opioidien mahdolliseen Suomeen tuloon.
Ehkäisevän päihdetyön verkosto muistuttaa THL:n Huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä (HEAR) luomasta toimenpidelistasta, jossa on määritelty keinoja huumekuolemien ehkäisemiseksi.
1. Opioidikorvaushoidon saatavuuden parantaminen, nopea hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuuden varmistaminen ja muiden päihdepalveluiden kehittäminen.
2. Valvottujen käyttötilojen kokeilu.
3. Huumeiden käyttäjien terveysneuvonnan kattavuus, kynnyksettömyys ja tarpeen mukaisuus.
4. Naloksonin saatavuutta helpotetaan sekä käyttäjille, että sote-ammattilaisille. Kotiin vietävän naloksonin ja ensiapukoulutuksen pilotointia suositellaan. (Naloksoni on vasta-aine opioidien, kuten esimerkiksi heroiinin tai morfiinin yliannostukseen).
5. Avun hälyttämisen esteiden vähentäminen, vahvistamalla huumeita käyttävien ihmisten ja viranomaisten keskinäistä luottamusta.
6. Tiedottamista ja kampanjointia kohdennetaan eri kohderyhmille. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
7. Yhteistyötä poliisin kanssa ja poliisin valmiuksia kohdata päihteitä käyttäviä ihmisiä, vahvistetaan kaikilla sektoreilla.
8. Vähennetään huumeita käyttäviin ihmisiin kohdistuvaa negatiivista leimaa.
Listauksen tarkempiin perusteluihin voit tutustua täällä: Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli : Suosituksia huumekuolemien ehkäisemiseksi (julkari.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim KannussaariKoordinaatioyksikön päällikköEhkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto), Ehyt ry
Puh:050 597 7555kim.kannussaari@ehyt.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 62 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto
Järjestöt: Päihteet ovat merkittävä ongelma kunnille ja hyvinvointialueille – katso paljonko alkoholi maksaa oman alueesi terveydenhuollolle12.2.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Suomalaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ratkaistaan alue- ja kuntavaaleissa 13. huhtikuuta. Päihteet ja rahapelaaminen aiheuttavat merkittäviä kustannuksia kunnille ja hyvinvointialueille ja lisäävät inhimillistä kärsimystä. Pelkästään alkoholi aiheuttaa satojen miljoonien kustannukset hyvinvointialueiden terveydenhuollolle. Puolueiden ja tulevien päättäjien pitää kyetä ratkaisemaan, miten päihdehaittoja ehkäistään.
Alkoholista kieltäytyminen voi olla vaikeaa – oletus on, että juodaan16.1.2025 07:56:00 EET | Tiedote
Alkoholin käyttö koetaan usein normaalina asiana ja alkoholista kieltäytyminen poikkeavana. Somevaikuttaja Arttu Ylitalo kertoo, että nuorten aikuisten keskuudessa on yleinen oletus, että alkoholia juodaan, jos lähdetään jonnekin. ”Koko yhteiskunta on alkoholissa marinoitu, sitä on kaikkialla leffoja ja sarjoja myöten. Koitan tuoda esiin sitä näkökulmaa, että on ihan kivaa olla ilmankin.”
Tipattoman suosio nousussa: 18 prosenttia tipattoman viettäjistä tunsi itsensä virkeämmäksi ja energiseksi19.12.2024 11:42:14 EET | Tiedote
Alkoholia käyttävistä kansalaisista 15 prosenttia vietti Tipattoman vuonna 2024, selviää EHYT ry:n Verianilla teettämästä kyselytutkimuksesta*. Tipattoman viettäjiltä kysyttiin, mitä hyötyjä he saivat alkoholittomasta kuukaudesta. 18 prosenttia vastaajista kertoi, että he tunsivat itsensä virkeämmäksi ja energisemmäksi tai vireystila oli kaikkiaan parempi tipattoman aikana.
Nuoren ahdistuksen ja levottomuuden syynä voi olla vapetus4.11.2024 13:18:57 EET | Tiedote
Oppimisvaikeuksia, keskittymiskyvyn häiriöitä ja tarkkaavaisuuden häiriöitä. Ahdistusta, masennusta, ADHD-oireilua. Erikoislääkäri Maria Juusela kertoo, että nuorten potilaiden kohdalla näiden oireiden taustalla voi yhä useammin olla nikotiiniriippuvuus, joka on syntynyt savuttomia nikotiinituotteita eli vapea ja nikotiinipusseja käyttämällä.
Yliannostuksiin kuoli viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä29.10.2024 07:50:00 EET | Tiedote
Huumemyrkytyksiin eli yliannostuksiin kuoli 253 ihmistä vuonna 2023 – “Tuskallisinta oli, ettei palvelujärjestelmä ja yhteiskunta pystynyt tarttumaan avunhuutoon ajoissa”, menetyksen kokenut läheinen kertoo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme