Koululaiset tarvitsevat puhelimia – nyt on oikea aika myydä ja ostaa käytettyä
Koulujen alku lähestyy ja moni koululainen tarvitsee ensimmäisen puhelimen. Jos kodin kaappien kätköihin on jäänyt älypuhelin vaille käyttöä, se kannattaa myydä nyt.
Käytettyjen puhelimien markkinoilla on nyt myyjän markkinat, sillä käytettyjen puhelimien kysyntä kohoaa kouluvuoden alkaessa.
”Myymälöihimme astelee nyt paljon vanhempia, jotka ovat todenneet, että käytetyn puhelimen hankkiminen ensipuhelimeksi lapselle on järkevä valinta, sillä pienemmällä budjetilla saa ominaisuuksiltaan laadukkaan laitteen. Yleisestä taloustilanteesta johtuen odotamme, että käytettyjen laitteiden markkina kasvaa tänä vuonna edellisvuotta suuremmaksi”, Power Suomen toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto kertoo.
Jotta koulunsa aloittaville koululaisille olisi tarjolla sopivia puhelimia, tulisi vanhojen puhelimien kiertää ahkerammin.
Monesti tuliterän älypuhelimen oston jälkeen vanha puhelin jätetään kaapin perukoille varapuhelimeksi. Vanha malli näyttää nopeasti uuden rinnalla arvottomalta, vaikka moni nykyisistä varapuhelimista kelpaisi kuitenkin mainiosti koulunsa aloittavalle.
Muutaman vuoden takaisilla älypuhelinmalleilla on lisäksi yllättävä etu: lapsen käteen paremmin sopiva koko. Älypuhelinten näytöt ovat kasvaneet vuosi vuodelta, joten vanhemmat mallit voivat vastata pienen koululaisen tarpeisiin jopa nykymalleja paremmin.
Koulujen alku nostattaa joka vuosi myös kannettavien tietokoneiden myyntiä.
”Lukion, yliopiston ja ammattikorkeakoulujen alku siivittää kannettavien tietokoneiden kysyntää. Jos kotoa löytyy käytetty, mutta käyttökelpoinen kannettava, on nyt mainio aika tuoda se uudelleenmyytäväksi. Nyt voi olla varma, että se pääsee käyttöön hyvin nopeasti esimerkiksi opiskelijalle, jolla on laitteelle todellinen tarve. Vanhan tuotteen myymällä voi myös kohentaa omaa kesäloman huveista kevennyttä kukkaroaan”, Saviluoto vinkkaa.
Kun käytetyn elektroniikan myy siihen erikoistuneelle toimijalle, esimerkiksi Powerin RePOWER-palveluun, voi olla varma siitä, että myynti sujuu tietoturvallisesti ja laitteeseen ei jää käyttäjän tietoja. Palveluun kuuluu lakisääteinen tietoturvapuhdistusprosessi, jossa GDPR-lisensoitu ohjelma nollaa ja päällekirjoittaa älypuhelimen tai kannettavan tietokoneen tiedot.
Nyt on hyvä mahdollisuus saada sekä itselle että koulunsa aloittavalle hyvä mieli, kun laittaa laitteet kiertoon.
Mikä on RePOWER?
- RePOWER on kodinelektroniikkaketju Powerin kiertotalouteen pohjaava palvelu, jossa Power vastaanottaa asiakkailta sekä käyttökelpoista ja uudelleen myytäväksi sopivaa että kierrätykseen päätyvää elektroniikkaa.
- Power maksaa käyttökelpoisesta elektroniikasta asiakkaalle kilpailukelpoisen hyvityksen ja ainoana kodinelektroniikkaliikkeenä Suomessa kierrätykseen päätyvästä elektroniikastakin pienen palkkion. Palkkio maksetaan asiakkaalle MyPOWER-bonuksena, jonka voi käyttää tuleviin ostoksiin Power-myymälöissä.
- Myytäväksi kelpaavat tuotteet tarkastetaan, korjataan, huolletaan ja nollataan tietoturvallisesti ennen myyntiä.
- RePOWER-laitteilla on 1 vuoden takuu ja 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus.
- Käytettyä elektroniikkaa ostamalla asiakas säästää rahaa ja luonnonvaroja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Mikko SaviluotoToimitusjohtajaPower Finland Oy
Puh:+358400473378juha-mikko.saviluoto@power.fiKuvat
Linkit
Power Finland Oy
Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa sekä Ruotsissa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä aina sama hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on yli 40 Power-myymälää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy
Power aloittaa muutosneuvottelut3.5.2024 15:05:02 EEST | Tiedote
Power Finland Oy aloittaa 7.5.2024 muutosneuvottelut, jotka koskettavat koko organisaatiota. Neuvottelujen piirissä on noin 880 henkilöä.
Powerin Kevätsiivous-kampanjassa extrahyvityksiä – yksi käytetyn elektroniikan kierrättäjä voittaa robotti-imurin16.4.2024 11:12:41 EEST | Tiedote
83 % suomalaisista säilöö käytettyä elektroniikkaa kotona, vaikka kierrättämällä voisi hankkia lisäbudjettia ja tilaa niin mieleen kuin kodin kaapistoihin. Power kannustaa kevätsiivoukseen extrahyvityskampanjalla ja arpomalla kierrättäjien kesken robotti-imurin.
Tämä ilmakiharrin-hiustenkuivaaja trendaa nyt TikTokissa – varasto myytiin loppuun25.1.2024 10:16:26 EET | Tiedote
TikTok-suosio on siivittänyt Powerin myymän hiustenkuivaajan myynnin hurjaan nousuun. Käyttäjät ovat haltioissaan tuotteen ominaisuuksista. Hittituotetta saadaan varastoon lisää helmikuussa.
Saitko joululahjaksi elektroniikkaa? Laita vanhat laitteet kiertoon ja balansoi budjettia jopa satasilla27.12.2023 10:10:00 EET | Tiedote
Kun joululahjapaketista paljastuu elektroniikkaa, vanha laite kannattaa laittaa kiertoon. RePOWER antaa reilun hyvityksen toimivasta laitteesta ja kierrätykseen päätyvästäkin tuotteesta pienen palkkion.
Pidä nämä vinkit mielessä joulun elektroniikkalahjaostoksilla4.12.2023 13:11:00 EET | Tiedote
Kodinelektroniikkaa löytyy tänä vuonna monen joululahjatoivelistalta. Erityisesti lahjaksi ostaessa on hyvä ottaa huomioon vinkit, joilla sekä lahjan saaja että antaja välttyvät ikäviltä yllätyksiltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme