Vasta harvat ammattiliitot ovat hiilifiksuja
4.7.2023 07:00:00 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK saavutti tavoitteensa olla hiilifiksu eli hiilineutraali vuoden 2022 loppuun mennessä. TEK mittaa päästöjään jatkuvasti, tekee päästövähennyksiä tietoisesti ja vasta lopuksi kompensoi.
– On toki muitakin liittoja, jotka laskevat hiilijalanjälkeään ja kompensoivat päästöjään, mutta ilman päästöjen välttämis- ja vähennystoimenpiteitä kompensaatio on väärä tapa tavoitella hiilineutraaliutta, TEKin kestävän teknologiayhteiskunnan asiantuntija Jussi-Pekka Teini sanoo.
TEKin päästöt olivat viime vuonna 366 tCO2e ennen kompensaatiota. Se vastaa noin 36 suomalaisen keskimääräisiä vuosipäästöjä. Teini on laskenut päästöt Helsingin yliopiston Hiilifiksu järjestö -laskurilla. Lyhenteen t-kirjain tarkoittaa tonnia. CO2e eli hiilidioksidiekvivalentti tarkoittaa, että kaikki syntyneet kasvihuonekaasupäästöt on muutettu vastaamaan hiilidioksidin ilmastovaikutuksia.
TEKin päästöt ovat laskeneet ensimmäiseen mittausvuoteen eli vuoteen 2017 verrattuna 400 tCO2e. TEK on vähentänyt päästöjä tietoisilla ratkaisuilla, kuten vaihtamalla käyttämänsä energian hiilineutraaliksi. Iso vähennys syntyi, kun jäsenetulehdistä Talouselämä ja TEK-lehti tuli päästöttömiä. TEK on myös vähentänyt risteilyjen järjestämistä, digitalisoinut palveluitaan ja toteuttanut tapahtumiaan verkossa.
Liian lennokas vuosi 2022
Korona pienensi TEKin päästöjä huomattavasti, kun TEKin tapahtumat siirtyivät verkkoon ja työmatkat jäivät tekemättä. Jussi-Pekka Teini tiesi päästöjen nousevan koronan jälkeen, mutta nousun määrä yllätti.
– Viime vuonna TEKissä tehtiin yllättävän paljon lentomatkoja. Lentojen osuus meidän viime vuoden päästöistämme on neljännes. Meillä on tarvetta tarkastella, miten saisimme lentämisen päästöt toiminnassamme lasku-uralle toiminnan laadusta tinkimättä. Olisi tärkeää saada mahdollisimman moni valitsemaan raiteet silloin kun se on aikataulullisesti mahdollista.
Tänä vuonna TEK ensimmäistä kertaa hyvittää rahalla jäljelle jääneet päästönsä. Kompensointi maksaa 25 000 euroa.
– Olemme valinneet uskottavat kompensaatiolähteet. Tulevaisuudessa haluamme tukea kompensaatiotahoja, jotka käyttävät rahat sellaisen korkean teknologian kehittämiseen, minkä avulla voimme olla hiilifiksu Suomi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi-Pekka TeiniKestävän teknologiayhteiskunnan asiantuntijaTekniikan akateemiset TEK
Puh:+358407059755jussi-pekka.teini@tek.fiTietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Yli 75 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Taapero torpedoi tulot – mutta vain naisilta6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen saanti pudottaa huomattavasti naisten tuloja ja vaikutus kestää pitkään. Isille lapsen saanti taas tuo rahallista hyötyä, kertoo tuore tutkimus. Työpaikoilla ei aina osata optimaalisesti tukea urakehitystä perheellistymisen jälkeen.
TEK: Valmistuvien diplomi-insinöörien mediaanipalkka saavutti 4 000 euroa ensi kerran – Ostovoimakin kohenee ripeästi20.1.2026 08:45:12 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan vuoden 2025 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien mediaanipalkka oli 4 000 ja keskiarvopalkka 4 193 euroa.
Kesätyötilanne on huonontunut vuosia – TEK vetoaa tekniikan alan työnantajiin: ”Tehdään ensi kesästä parempi yhdessä”14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tekniikan alan opiskelijoista jäi viime kesänä vaille töitä kaksinkertainen määrä verrattuna kesään 2023. TEK toivoo tekniikan alan työnantajilta rohkeutta palkata nyt nuoria ja antaa työnantajien ilmoittaa maksuttomasti kesätyöpaikoistaan TEKin moderoimassa LinkedIn-ryhmässä TEKrekry. ”Tehdään ensi kesästä edellistä parempi yhdessä”, TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki kannustaa.
Årets bästa doktorsavhandling förbättrar hastigheten och noggrannheten i kvantdatorer12.11.2025 10:03:23 EET | Pressmeddelande
Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut priset för bästa doktorsavhandling till Eric Hyyppä i Helsingfors i dag.
Vuoden paras väitöstyö kohentaa kvanttitietokoneiden nopeutta ja tarkkuutta12.11.2025 10:03:23 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle Helsingissä tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme