Kauppakeskus Itiksen uudistus laajenee seuraavaan vaiheeseen
Skanska ja kauppakeskus Itis ovat sopineet kauppakeskuksen korjaus- ja uudistushankkeen toisen vaiheen toteutuksesta. Toisen vaiheen työt aloitetaan elokuussa 2023, ja uudistus valmistuu kesällä 2024.

Toisessa vaiheessa uudistetaan Tallinnanaukion puoleinen kauppakeskuksen ensimmäinen osa Pasaasi. Alueelle rakennetaan Suomen ensimmäinen kauppakeskuksen sisällä oleva kauppahalli. Uudistus toteutetaan kauppakeskuksen olemassa olevaa BREEAM-ympäristöluokitusta noudattaen.
”Olemme iloisia, että yhteistyö Skanskan kanssa jatkuu, ja odotamme innolla mittavan uudistushankkeen valmistumista kesällä 2024”, sanoo Itiksen kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén.
”Olen tyytyväinen, että ensimmäisen vaiheen hyvä yhteistyö jatkuu seuraavaan vaiheeseen. Kauppakeskus on toiminnassa normaalisti koko hankkeen ajan, mikä vaatii hyvää suunnittelua ja ennakointia, molemmin puolista joustavuutta unohtamatta”, kertoo tulosyksikön johtaja Kimmo Annala Skanskasta.
Itiksen korjaus- ja uudistushankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyi syksyllä 2022. Siinä Bulevardin puoleista osaa uudistetaan monipuolisesti, muun muassa itäpäädyn kattorakenne muutetaan lasikatoksi ja liukuportaiden paikkoihin tulee muutoksia. Ensimmäisen vaiheen töiden arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kauppakeskus Itis, kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén, puh. 040 647 5617, c.jansen[at]cc-real.com
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Kimmo Annala, puh. 050 477 9249, kimmo.annala[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Muutoksia Skanska Oy:n johtoryhmässä5.12.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy:n johtoryhmässä on tehty muutoksia, jotka astuivat voimaan 1.12.2023.
Punkaharjun koulun työmaa palkittiin Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen piirin työturvallisuuskilpailussa30.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Punkaharjun koulun työmaa on palkittu parhaana peruskorjaustyömaana Talonrakennusteollisuuden Itä-Suomen piirin työturvallisuuskilpailun konsernisarjassa. Kilpailun järjestävät Talonrakennusteollisuus ry, Rakennusliitto ry sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. AVIn tarkastajat luotasivat kilpailussa 79 rakennustyömaata Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella24.11.2023 10:00:29 EET | Tiedote
Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia, ja nyt kumppanuus on sinetöity työelämäyhteistyösopimuksella. Yhteistyö liittyy muun muassa Metropolian opiskelijoiden työelämälähtöiseen opiskeluun ja harjoitteluun, tutkimus- ja kehitystyöhön innovaatiotoiminnassa sekä Skanskan henkilöstön osaamisen kehittämiseen.
Myllypohjan alueen monitoimitalo kehitysvaiheessa15.11.2023 11:15:00 EET | Tiedote
Lahden Myllypohjan alueen monitoimitalon elokuussa aloitettu kehitysvaihe jatkuu kesään 2024 asti. Tavoitteena on, että rakentaminen käynnistyy kesällä 2024 ja että talo on käyttövalmis elokuussa 2026. Kehitysvaiheen jälkeen tilaaja tekee päätöksen toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Postipuistoon uusia Hitas- ja asumisoikeusasuntoja31.10.2023 08:37:18 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asuntotuotanto ovat allekirjoittaneet sopimuksen Hitas- ja asumisoikeusasuntojen sekä pysäköintilaitoksen rakentamisesta Helsingin Postipuistoon. Urakan arvo Skanskalle on noin 31 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme