Kauppakeskus Itiksen uudistus laajenee seuraavaan vaiheeseen
Skanska ja kauppakeskus Itis ovat sopineet kauppakeskuksen korjaus- ja uudistushankkeen toisen vaiheen toteutuksesta. Toisen vaiheen työt aloitetaan elokuussa 2023, ja uudistus valmistuu kesällä 2024.

Toisessa vaiheessa uudistetaan Tallinnanaukion puoleinen kauppakeskuksen ensimmäinen osa Pasaasi. Alueelle rakennetaan Suomen ensimmäinen kauppakeskuksen sisällä oleva kauppahalli. Uudistus toteutetaan kauppakeskuksen olemassa olevaa BREEAM-ympäristöluokitusta noudattaen.
”Olemme iloisia, että yhteistyö Skanskan kanssa jatkuu, ja odotamme innolla mittavan uudistushankkeen valmistumista kesällä 2024”, sanoo Itiksen kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén.
”Olen tyytyväinen, että ensimmäisen vaiheen hyvä yhteistyö jatkuu seuraavaan vaiheeseen. Kauppakeskus on toiminnassa normaalisti koko hankkeen ajan, mikä vaatii hyvää suunnittelua ja ennakointia, molemmin puolista joustavuutta unohtamatta”, kertoo tulosyksikön johtaja Kimmo Annala Skanskasta.
Itiksen korjaus- ja uudistushankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyi syksyllä 2022. Siinä Bulevardin puoleista osaa uudistetaan monipuolisesti, muun muassa itäpäädyn kattorakenne muutetaan lasikatoksi ja liukuportaiden paikkoihin tulee muutoksia. Ensimmäisen vaiheen töiden arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kauppakeskus Itis, kauppakeskusjohtaja Christoffer Jansén, puh. 040 647 5617, c.jansen[at]cc-real.com
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Kimmo Annala, puh. 050 477 9249, kimmo.annala[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Kruunuvuorenrannan rakentaminen jatkuu12.2.2025 11:00:27 EET | Tiedote
Skanska on käynnistänyt uuden omistusasuntokohteen rakentamisen Helsingin Kruunuvuorenrannassa. Kohteen lämmityksessä ja viilennyksessä hyödynnetään ainutlaatuista energian kausivarastoa.
Skanskan vuoden 2024 tulos parani – Markkinan elpyminen hidasta positiivisista signaaleista huolimatta10.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2024 liikevaihto supistui 8 prosenttia vuoteen 2023 nähden, mutta liikevoitto kasvoi.
Tampereen Härmälänrantaan uusia asuntoja Pyhäjärven rantaraitille24.1.2025 09:03:52 EET | Tiedote
Tampereen Härmälänrannan länsiosaan on tulossa uusia omistusasuntoja. Skanska Kodit on käynnistänyt As. Oy Härmälänrannan Arthur -nimisen kohteen ennakkomarkkinoinnin.
Jyväskylän Kankaalle uusia vuokra-asuntoja21.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Skanska ja Avain Vuokra 10 Oy ovat sopineet uusien vuokra-asuntojen toteuttamisesta Jyväskylän Kankaalle. Työt ovat käynnistyneet vuoden alussa osoitteessa Paperitehtaankatu 15.
Skanska rakentaa matkustajaterminaalin Turun satamaan20.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Skanska ja Turun Satama Oy ovat sopineet matkustajaterminaalin rakentamisesta Turun satamaan laivaliikenteen käyttöön. Rakennustyöt alkavat tammikuussa 2025, ja kohteen on suunniteltu valmistuvan loppuvuonna 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme