Helsingin yliopisto yhteishaussa Suomen suosituin korkeakoulu – oikeustiede ja lääketiede suosituimmat hakukohteet
Helsingin yliopisto oli tänä vuonna jälleen Suomen suosituin korkeakoulu sekä kevään yhteishaun kokonaishakijoiden että ensisijaisten hakemusten määrässä mitattuna. Yhteishaun hakijamäärä kasvoi 1,5 prosenttia viime vuodesta, joten Helsingin yliopiston vetovoima on säilynyt erittäin vahvana.
Yhteishaussa Helsingin yliopistoon valittiin 4000 uutta opiskelijaa. Kandiohjelmiin hakeneita oli noin 27 300, joista opiskelupaikan sai 13,1 prosenttia. Suomen- ja ruotsinkielisiin maisteriohjelmiin puolestaan haki 3 200 henkilöä, joista hyväksyttiin 13,7 prosenttia.
Helsingin yliopisto ja sen yliopistoyhteisö on rakentanut tulevaisuutta ja muuttanut maailmaa yli 380 vuoden ajan. Se haluaa jatkossakin tarjota opiskelijalle parhaat eväät opiskeluun ja elämään.
– Kannustamme opiskelijoitamme ajattelemaan itsenäisesti, arvioimaan kriittisesti ja olemaan osaavia kansalaisia. Pyrimme tukemaan opiskelijoidemme kehitystä sekä tarjoamaan heille valmiudet toimia muutoksen tekijöinä yhteiskunnassa, rehtori Sari Lindblom sanoo
– Yliopistomme on monikulttuurinen ja kansainvälinen yhteisö, jossa opiskelijat kohtaavat eri kulttuureista ja taustoista tulevia ikätovereitaan. Tämä monimuotoisuus avaa heille uusia näkökulmia ja edistää kansainvälistä ymmärrystä. Samalla se valmistaa heitä globaaliin työelämään ja antaa heille arvokkaita verkostoitumismahdollisuuksia.
Oikeustiede ja lääketiede suosituimmat hakukohteet
Helsingin yliopiston suosituimmat kandiohjelmat olivat oikeustiede, lääketiede ja psykologia, kun mittarina käytetään hakijamäärää suhteessa aloituspaikkoihin. Maisteriohjelmista suosituin hakukohde oli uusi terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelma. Siihen haki hieman yli 1 400 hakijaa, eli lähes puolet kaikista Helsingin yliopiston maisteriohjelmien hakijoista.
Kandiohjelmien hakijamäärä kasvoi eniten ruotsinkielisessä, Vaasassa toteutettavassa oikeusnotaarin koulutusohjelmassa, jonka hakijamäärä yli kaksinkertaistui.
Avoimen väylän eli avoimen yliopiston opintojen kautta Helsingin yliopistoon haki 229 henkilöä, joista hyväksyttiin 141. Avoimen väylän haussa eniten kiinnosti tietojenkäsittelytieteen kandiohjelma, johon haki 61 henkilöä. Avoin väylä tarkoittaa hakemista tutkinto-opiskelijaksi avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella.
Siirtohaussa hyväksyttiin 78 hakijaa 138:sta. Siirtohaussa ovat korkeakoulua tai alaa vaihtavat opiskelijat, jolloin opiskeluoikeus siirtyy korkeakoulusta toiseen tai korkeakoulun sisällä koulutuksesta toiseen.
Helsingin yliopiston 35 kansainvälisen maisteriohjelman hakutulokset julkaistiin jo huhtikuussa. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin hyväksyttiin 1 312 uutta opiskelijaa yhteensä7 116 hakijan joukosta. Hakijoita tuli peräti 148 maasta.
Valinnan tulokset näkyvät hakijoille valtakunnallisessa Opintopolku-palvelussa. Opiskelupaikka on otettava vastaanviimeistään 14.7.2023 ennen klo 15.00. Opiskelijoiden hyväksyminen varasijoilta jatkuu 1.8.2023 asti.
Yhteishaku yhteensä
- hakijoita 30414
- opiskelijaksi valittuja 4011
- sisäänpääsyprosentti 13,2
Kandiohjelmat
- hakijoita 27 290
- opiskelijaksi valittuja 3572
- sisäänpääsyprosentti 13,1
Maisteriohjelmat
- hakijoita 3 206
- hyväksyttyjä 439
- sisäänpääsyprosentti 13,7
Varhaiskasvatuksen monimuotokoulutus
- hakijoita 364
- opiskelijaksi valittuja 80
- sisäänpääsyprosentti 22
Avoimen väylän kautta hyväksyttyjä: 141
Siirtohaussa hyväksyttyjä: 78
Tarkemmat hakukohdekohtaiset tilastot opiskelijavalinnoista julkaistaan viikon 28 alussa tällä sivulla: https://www.helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/hae-kandi-ja-maisteriohjelmiin/tilastoja-opiskelijavalinnoista
Yhteyshenkilöt
Opiskelijavalintojen päällikkö Riitta Heinsalo
050 448 9959
riitta.heinsalo@helsinki.fi
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme