Suomen riistakeskus – Pohjois-Savo

Pohjois-Savon hirvikanta pienentynyt – luvat vähenevät syksylle 2023

Jaa
Suomen riistakeskus Pohjois-Savon alueelle on myönnetty tulevan syksyn metsästyskaudelle 2180 hirven ja 287 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirven pyyntilupia myönnettiin noin 12 prosenttia vähemmän ja valkohäntäpeuran pyyntilupia saman verran kuin edellisvuonna.

Hirven pyyntilupien määrä pieneni lähes koko riistakeskusalueella. Erityisen huolellisia metsällä saadaan olla riistanhoitoyhdistyksissä, joissa Luonnonvarakeskuksen arvioima talvikanta oli tavoitetiheyshaarukan alarajan tuntumassa tai jopa alle. Näitä alueita ovat muun muassa Iisalmi (2,3 hirveä / 1000 ha), Kuopion läntinen osa (2,2), Pielavesi (2,5 ja 2,6), Rautavaara (2,6), Sonkajärvi (2,5) ja Vieremä (2,5).

Koska monin paikoin Pohjois-Savossa ja lähialueillamme hirvikanta on pienentynyt, on Suomen riistakeskus rajoittanut lupamääriä aiempaa laajemmalla alueella. Tämän lisäksi osassa luvista rajoitettiin kaadettavien aikuisten määrää, jotta voidaan turvata tulevien vuosien tuottavan kannan osan säilyminen.

- Elämme tietyllä tavalla hirvikannan kehityksen risteyksessä, ja nyt on erityisesti heikon vasatuoton sekä tavoitetiheyden alarajan tuntumassa olevilla alueilla (alle 2,7 hirveä / 1000 ha) syytä käyttää tarkkaa harkintaa syksyn jahdissa, riistapäällikkö Jouni Tanskanen toteaa.

Edelleen monelle alueelle haettiin ja myönnettiin lupia enemmän kuin laskennallisesti oli tarpeen. Näillä niin sanotuilla pankkiluvilla voidaan varautua mahdolliseen kanta-arvion epätarkkuuteen, jos hirviä onkin maastossa arvioitua enemmän. Pankkilupia voidaan kohdentaa joustavasti hirvitihentymiin ja alueille, joissa hirvet aiheuttavat vahinkoja.

- Tulevana syksynä metsästäjien on harkittava tarkkaan, kuinka suuri osa pankkiluvista käytetään, erikoissuunnittelija Matti Kervinen Suomen riistakeskuksesta sanoo.

Pohjois-Savon alueellisen riistaneuvoston asettama hirvitalousalueittainen talvehtivan hirvikannan tavoitetiheys on 2,5–3,5 hirveä / 1000 ha. Viime syksyn jahdin jälkeen kanta oli tavoitetiheydessä kaikilla hirvitalousalueilla ja hirven aiheuttamat korvatut metsävahingot ovat viime vuosina olleet alhaisimmalla tasolla moneen vuoteen. Pääosalla maakunnan aluetta syksyn metsästyksen tavoitteena on turvata hirvikannan hyvä rakenne ja alueelle sopiva hirvitiheys.

Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin haettu määrä

Pohjois-Savo on valkohäntäpeuran levinneisyyden reuna-aluetta, ja metsästysoikeuden haltijoita on ohjeistettu metsästämään harkiten ja valikoiden paikallisen peurakannan mukaan. Myönnetyistä valkohäntäpeuran pyyntiluvista on viime vuosina käytetty keskimäärin noin kymmenen prosenttia. Valkohäntäpeuran osalta tavoitteena on kannan hallittu leviäminen ja kasvu paikallinen vahinkotilanne huomioiden.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Paikallisten riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajien yhteystiedot:
http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku/#org=RHY&type=TOIMINNANOHJAAJA

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus – Pohjois-Savo
Suomen riistakeskus – Pohjois-Savo



Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye