Kuopio Wine Festival 2023 -yhteenveto
Espanja rantautui Kuopion satamaan viinijuhlille reilun viikon ajaksi. Kuopio Wine Festivalilla eli Kuopion Viinijuhlilla oli tänä kesänä 32 000 kävijää.
- Kuopio Wine Festival pääsi asettamaansa 32 000 kävijän tavoitteeseen ollen edelleen yksi Kuopion suurimmista tapahtumista ja alueen merkittävistä matkailutuloa tuottavista tapahtumista. Kokonaisuutena viinijuhlista jää alueelle noin 10 miljoonan euron matkailutulot. Tapahtuman aikana keskustan ravintolat ja hotellit ovat olleet erinomaisella täyttöasteella, ja kauppa on käynyt varmasti hyvin kaikilla keskusta-alueen toimijoilla, summaa festivaalipäällikkö Johanna Kämäräinen.
Tänä kesänä Viinijuhlilla on hurmaannuttu espanjalaisesta keittiöstä ja viineistä. Suosituimpia viinejä ovat olleet erilaiset kuohuvat ja samppanjat sekä espanjalaiset talon viinit. Roseeviinin suosio on noussut tänä vuonna merkittävästi edellisestä vuodesta. Kaikkineen alueella viinejä on myyty noin 9500 pulloa. Tapahtumassa kävijät viihtyvät myös hyvän ruoan parissa. Suosituimmat ruoka-annokset ovat olleet Paella ja Tapas-lankku. Ruoka-annoksia on mennyt reilut 9000 annosta.
- Kuopio Wine Festival onnistui tänä vuonna erinomaisesti. Siitä suuri kiitos tapahtuman kävijöille ja mahtavalle henkilökunnalle unohtamatta tietenkään yhteistyökumppaneitamme, Johanna kertoo.
Vuoden 2024 Kuopio Wine Festival juhlitaan 28.6–6.7.
-Viinijuhlat juhlitaan Kuopion matkustajasatamassa seuraavan kerran 28.6-6.7.2024. Olemme jo aloittaneet artisti kattauksen suunnittelun. Ensi vuoden maateema julkistetaan loppuvuoden 2023 aikana ohjelman julkistamisen yhteydessä, Johanna summaa.
Kuopio Wine Festival on Osuuskauppa PeeÄssän järjestämä, Suomen suurin viini- ja ruokafestivaali, joka kerää joka kesä noin 35 000 huippuruoan, viinin ja musiikin ystävää sataman alueelle Kuopioon. Viinijuhlat järjestettiin tänä kesänä jo 26. kerran.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna KämäräinenRyhmäpäällikkö
Puh:0447192880johanna.kamarainen@sok.fiMikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiLinkit
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 124 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Break Sokos Hotel Tahko tarjoaa tulevaan talvikauteen uudistuneet huoneet ja monipuolista ohjelmaa4.12.2023 09:07:38 EET | Tiedote
Tahkon sydämessä sijaitseva Break Sokos Hotel Tahko tarjoaa lumilomatunnelmiin tuleville vieraille uudistetut huoneet, ravintola Hillsiden herkut ja kivaa ohjelmaa talviteatterista livemusiikkiin. Tahkon matkailukeskuksen talvikausi avataan 6. joulukuuta, alueen 25 laskettelurinteestä osa avautui jo heti joulukuun alussa.
Tiina Tolvanen on nimitetty Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstö- ja talousjohtajaksi1.12.2023 12:06:31 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstö- ja talousjohtajaksi on nimitetty MMM Tiina Tolvanen. Tiina toimii tällä hetkellä Osuuskauppa PeeÄssän henkilöstöjohtajana. Uudessa roolissa hän jatkaa PeeÄssän johtoryhmän jäsenenä. Tiinan vastuulle kuuluvat henkilöstö-, talous-, kiinteistö- ja ict- sekä jatkuvan parantamisen toiminnot. -Henkilöstö- ja talousjohtajan tehtävä on uusi ja sen tavoitteena on johtaa Osuuskauppa PeeÄssän liiketoiminnan kumppanuus kokonaisuutta tuloksekkaasti kohti parhaan elämän edelläkävijyyttä Savossa, tuottaen liiketoiminnalle korkealla laatu standardilla kustannustehokkaasti palveluita mahdollistaen tavoitteemme mukaisen erinomaisen sisäisen kumppanuuden ja sujuvan arjen, kertoo PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila. Tiinalla on laaja kokemus eri toimialoilta johto- ja asiantuntijatehtävistä myös S-ryhmän ulkopuolelta. Hän aloittaa henkilöstö- ja talousjohtajana PeeÄssällä 1.1.2024. Niin liiketoimintamme kuin sen onnistumista edistävät palvelumme elävät jatkuvaa muutoks
Uusi S-market avataan Vesannolla torstaina 30.11.2023 klo 1030.11.2023 10:00:16 EET | Tiedote
Vesannolle avataan torstaina 30.11.2022 klo 10 upea, trendikäs ja moderni, mutta silti myös kotoisa, läheinen ja lämminhenkinen S-market. Uudessa myymälässä on korostettu ostamisen helppoutta, käytännöllisyyttä, laatua ja monipuolisuutta.
PeeÄssä ja mobiilioperaattori Moin yhteistyöhön -Moin liittymistä Bonusta 30.11.2023 alkaen30.11.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on solminut paikallisen kumppanisopimuksen mobiilioperaattori Moin kanssa. Asiakasomistajillamme on mahdollisuus saada Moin liittymistä Bonusta 30.11.2023 alkaen.
Osuuskauppa PeeÄssän muutosneuvottelut päätökseen23.11.2023 16:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän 8.11.2023 alkaneet ja erityisesti liiketoiminnan tukitoimintojen uudelleenorganisoitumista koskeneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen 23.11.2023. Neuvottelut olivat kolmeosaiset ja niiden aikana henkilöstön edustajat ja työntekijät toivat esille runsaasti hyviä havaintoja ja nostoja, joiden avulla alkuperäistä työnantajan muutosesitystä kehitettiin toimivammaksi. Muutosten myötä tehtäviä lakkaa yhdeksän kokoaikaisen henkilötyövuoden verran ja uusia tehtäviä syntyy viiden kokoaikaisen ja kahden osa-aikaisen henkilötyövuoden verran. Tavoitteena on löytää uusi työtehtävä PeeÄssän sisältä kaikille niille, joiden nykyiset tehtävät lakkaavat. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2024 alkaen. Muutosneuvotteluiden tavoitteena oli yhdessä henkilöstön edustajien ja muutosneuvotteluiden piirissä olleiden kanssa löytää mahdolliset ratkaisut, joiden toteutuessa jatkamme matkaamme entistä sujuvammin kohti Parhaan Elämän Edelläkävijyyttä Savossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme