SDP:n Kim Berg: Työvoiman saatavuuden ongelmia ei voida ohittaa
SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Bergin mukaan Petteri Orpon hallituksen on kiireesti tarkistettava työperäistä maahanmuuttoa koskevia linjauksiaan.

- Suomen talousasiantuntijat ja yritysjohtajat ovat tehneet selväksi, että maahamme tarvitaan työvoimaa myös ulkomailta. Petteri Orpo markkinoi hallitustaan kasvumyönteisenä, mutta työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat se ohittaa täysin. Mihin hallituksen
maahanmuuttolinjan ristiriitaisuus suhteessa työllisyyspolitiikkaan perustuu? Mitä hallitus tekee sitten, kun kokonaisia toimialoja lamaantuu työvoiman puutteessa? Berg kysyy.
- Sen sijaan, että tehdään työperäinen maahanmuutto mahdollisimman vaikeaksi ja poistetaan ulkomaalaisia työntekijöitä kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen maasta, tulisi keskittyä mieluummin itse ongelmien ratkaisuun. Mikäli ollaan esimerkiksi huolissaan siitä, että maahanmuuttajat tulevat Suomeen polkemaan palkkoja, kannattaisi säätää alipalkkauksen kriminalisoimisesta, Berg kommentoi.
- Keppien sijaan tulisi työmarkkinoiden toimivuutta kehittää suunnitelmallisesti. Esimerkiksi Marinin hallituksen käynnistämä Pohjoismaista työvoimapalvelumalli tarjoaa hyvän toimintamallin työllistymisen tukemiseen eri ammattiryhmissä ja tätä kannattaa jatkaa, Berg sanoo.
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen yhtyy oikeuskanslerin huoleen hallituksen lainvalmistelun puutteista1.10.2023 10:25:37 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on huolissaan esiin nousseista puutteista hallituksen lainvalmistelussa. Oikeuskansleri on huomauttanut puutteellisesta valmistelusta useaan otteeseen. Puutteet liittyvät erityisesti lakien vaikutusarvioihin, ihmis- ja perusoikeusvaikutusten selvittämiseen sekä vaihtoehtojen kartoittamiseen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen karu kattaus palkansaajille30.9.2023 12:25:57 EEST | Tiedote
Tätä pohjoismaisen mallin mantraa hokemalla hallituksen vajaan ja karun mallin vaikutukset eivät työpaikoiksi muutu. Marinin hallitus loi 80 000 työpaikkaa kasvua tukevalla politiikalla, kommentoi kansanedustaja Lauri Lyly työministeri Arto Satosen lausumia lauantaiaamun Ylen Ykkösaamussa.
SDP:n Filatov: Miina Sillanpään perintöä vaalittava nykyaikanakin29.9.2023 18:14:02 EEST | Tiedote
Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien palvelujen ja tulonsiirtojen kehittäminen on nähtävä investointina tulevaisuuteen eikä pelkkänä budjetin kulueränä. Vahvojen on pidettävä heikompien puolta, sanoi varapuhemies Tarja Filatov (sd) puhuessaan Miina Sillanpään Seuran 60-vuotisjuhlaseminaarissa 29.9.2023 Helsingissä.
SDP:n Razmyar, Mäkynen ja Gebhard: Hallituksen on aika kohdata opiskelijat silmästä silmään29.9.2023 13:22:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Nasima Razmyar, Matias Mäkynen ja Elisa Gebhard antavat tukensa mieltään osoittaville opiskelijoille ja kehottavat Orpon hallitusta kohtaamaan opiskelijat silmästä silmään.
Kansanedustaja Timo Suhonen jätti kirjallisen kysymyksen rakentamisen ajautumisesta lamaan29.9.2023 12:13:28 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen jätti tänään perjantaina hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen rakentamisen poikkeustoimista rakennusyhtiöiden, rakennustuoteteollisuuden ja asunto-osakeyhtiöiden konkurssiaallon estämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme