SDP:n Johan Kvarnström: Eduskunnan tärkeät vesipäätökset odottavat yhä toteutumistaan
Puhdas juomavesi on maailmanlaajuisesti yhä tärkeämpää ja silti sitä pidetään Suomessa usein itsestään selvänä asiana. Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) muistuttaa, että vuonna 2021 tehty eduskunnan päätös vesihuollon yksityistämisen estämisestä odottaa vieläkin lainsäädännön päivittämistä. Hän huomauttaa, että hallitus ja oppositio pääsivät asiasta yksimielisyyteen, ja eduskunnan lausunto asiasta oli yksimielinen.
![](/data/images/public/66784162/70223034/ff8e7aed-c0a8-4721-9445-559b408de123-w_720.jpg)
Eduskunta tuki viime kaudella yksimielisesti Vesi on meidän - kansalaisaloitetta. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti lausuman, jonka mukaan ”kansalaisaloitteen pohjalta edellytetään, että valtioneuvosto ryhtyy mahdollisimman nopeasti toimenpiteisiin sellaisen lainsäädännön valmistelemiseksi, jolla varmistetaan kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa”.
- Valitettavasti Marinin ja Orpon hallitukset ovat jättäneet lainsäädännön päivittämättä, ja tarve on edelleen olemassa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, ja peräänkuulutan nyt eduskunnan päätöksen mukaista lainvalmistelua. Kansalaiset odottavat meidän suojelevan vesihuoltoamme. Emme saa sivuuttaa tarvetta varmistaa puhtaan veden saatavuus kaikille ja suojella luonnollista monopolia yksityistämiseltä, Kvarnström sanoo.
Vesihuoltoa koskeva kysymys on nyt yhtä ajankohtainen kuin kolme vuotta sitten, ehkä jopa kiireellisempi, kun otetaan huomioon ilmastonmuutos, joka aiheuttaa kuivuutta monin paikoin ja lisää vesipulaa myös Euroopassa. Kyse on myös kokonaisturvallisuudesta. Vesihuollon on oltava turvattu sekä arjessa että kriisitilanteissa.
- Vesihuollon julkinen omistus on ratkaisevan tärkeää puhtaan veden saatavuuden varmistamiseksi kaikille suomalaisille ja ympäristön suojelemiseksi. Meidän on varmistettava, että nämä tärkeät palvelut pysyvät kuntien käsissä. Meidän on varmistettava vesihuollon kestävyys, jotta voimme vastata tulevaisuuden haasteisiin, Kvarnström sanoo.
Kvarnström kysyy vastaavalta ministeriltä:
Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin sellaisen lainsäädännön valmistelemiseksi, jolla varmistetaan kunnan järjestämisvelvollisuuden piirin kuuluvien julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme