Kaakkois-Suomen elinvoimaa ja hyvinvointia tuettiin 1,8 miljoonalla eurolla vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Maaseuturahaston uusi ohjelmakausi CAP27 käynnistyi 1.1.2023, mutta rahoitushaut avautuivat myöhemmin
Ensimmäisenä tukimuotona avattiin maatalouden investointitukien ja nuoren viljelijän aloitustuen haku 21.4. Valintajakson aikana Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen tuli 25 hakemusta, joista yksi oli nuoren viljelijän aloitustukihakemus. Investointihakemuksista 10 kpl oli kilpailukyvyn ja työympäristön parantamishankkeita, 4 kpl energiainvestointeja, 8 kpl ympäristön tilaa parantavia hankkeita ja 2 kpl eläinten hyvinvointihankkeita. Avustusta haettiin yhteensä noin 900 000 euroa ja korkotukea 550 000 euron lainoille. Ensimmäiset päätökset tehtiin kesäkuun lopussa. Tukea myönnettiin aloitustukeen sekä kuivuri-investointiin ja siihen liittyvään hakelämpöinvestointiin.
Maaseuturahoituksen yritys- ja kehittämisrahoituksen haku avautui 21.6. Ensimmäiset valintajaksot päättyvät yritysrahoituksen osalta 15.8. sekä kehittämisrahoituksen osalta 15.9. Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot kehittämistuista yhteisöjen investointeihin, koulutus- ja tiedonvälityshankkeisin sekä valtaosa yhteistyöhankkeista, mukaan lukien viljelijä- ja yritysryhmähankkeet sekä valmistelurahat. Lisää kehittämistukimuotoja tulee hakuun syksyllä 2023, jolloin käynnistyvät esimerkiksi laajakaistahankkeiden haut.
Maaseudun yritys- ja kehittämistukia sekä maatalouden investointitukia ja nuoren viljelijän aloitustukea haetaan vain sähköisessä Hyrrä-asiointipalvelussa, joka on uudistunut käyttöliittymältään uudelle rahoituskaudelle. Uudistunut asiointipalvelu ohjaa ja opastaa hakemuksen teossa aiempaa enemmän. Tukien haku on jatkuva, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain.
Viisi miljoonaa käytössä yritysten kehittämiseen oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF)
Yrityksen kehittämisavustus kiinnostaa edelleen Kaakkois-Suomen yrityksiä. Ensimmäisen vuosipuoliskon osalta EAKR-rahoitus on ollut pääsääntöinen rahoituskanava, mutta toukokuusta lähtien kaakkoissuomalaiset yritykset ovat voineet hakea rahoitusta myös oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
Kaakkois-Suomessa on tämän vuoden aikana käytössä JTF -rahastossa n. 5 miljoonaa euroa rahoitusta yritysten kehittämisen. Ensimmäiset rahoituspäätökset on jo tehty kesäkuun aikana.
Etelä-Karjalaan tukea mm. uusien puukuitujen käsittelyyn
Etelä-Karjalaan yritystukia myönnettiin yhteensä 842 210 euroa. Yrityksen kehittämispalveluihin tukea jaettiin 135 455 euroa ja kansallisen rahoituksen puolella myönnettiin yhteensä 13 hankkeelle rahoitusta 545 360 euroa. Euroopan sosiaalirahaston puolelta tukea tuli yhteensä 5 hankkeelle 161 395 euroa.
Etelä-Karjalaiset tähtäävät yrityshankkeissaan kansainvälisille markkinoille. Sen lisäksi kestävän kehityksen teemat ovat vahvasti esillä, kuten ruokahävikki ja sahojen jalostusasteen ja hyötysuhteen parantaminen sekä vihreä siirtymä. Digitalisaation ja robotiikan avulla kehitetään yritysten toimintaympäristöjä.
Kymenlaaksossa tukea mm. uuden teknologian hyödyntämiseen
Kymenlaaksoon yritystukia tuli yhteensä 928 108 euroa. Yrityksen kehittämispalveluita yhteensä 80 278 euroa ja kansallisen rahoituksen puolella myönnettiin yhteensä 5 hankkeelle rahoitusta 141 900 euroa. Euroopan sosiaalirahastosta rahoitusta sai yhteensä 6 hanketta 705 930 euroa.
Tuettujen hankkeiden keskeisiä teemoja ovat kansainvälistymisen lisäksi tekoäly, robotiikka ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistäminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maaseuturahoitus
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Jyrki Pitkänen
P. 0295 029 078
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
ESR ja EAKR
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Sinikka Kauranen
P. 0295 025 151
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Mopoilun ilmiöt ja turvallisuus esillä Kaakkois-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumissa7.5.2025 08:29:14 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen vuosittainen liikenneturvallisuusfoorumi keräsi yhteen liikenneturvallisuuden asiantuntijat ja viranomaiset Lappeenrannan kaupungintalolle 29. huhtikuuta 2025. Tämän vuoden erityisteemana oli mopoilun ilmiöt ja turvallisuus. Lisäksi foorumissa palkittiin Savitaipale ja Lappeenranta ansiokkaasta liikenneturvallisuustyöstä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus korjaa siltoja Kotkassa, Savitaipaleella ja Virolahdella6.5.2025 08:27:19 EEST | Tiedote
Siltojen korjaukset aiheuttavat liikennejärjestelyjä, ja kohteissa on käytössä kiertotiet.
Kaakkois-Suomen elinkeinoelämän näkymät loppuvuodelle varovaisen positiivisia29.4.2025 09:30:41 EEST | Tiedote
Alueelliset kehitysnäkymät 1/2025 on julkaistu. Elinkeinoelämän vaisun tilanteen uskotaan jatkuvan Kaakkois-Suomessa seuraavina kuukausina, mutta näkymät loppuvuodelle ovat varovaisen positiiviset.
Vastaa kyselyyn ja kerro mielipiteesi Imatran seudun liikenneturvallisuuden parantamiseen28.4.2025 15:40:54 EEST | Tiedote
Miten parantaisit liikenneturvallisuutta Imatran seudulla? Vastaa kyselyyn ja kerro ehdotuksesi liikenneturvallisuuden kehittämiseksi. Kyselyyn voi vastata 18.5.2025 saakka.
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa kasvoi vuodentakaisesta kymmenen prosenttia24.4.2025 08:14:39 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa maaliskuussa kymmenen prosenttia vuodentakaisesta. Sen sijaan lomautettujen määrä väheni vuodentakaisesta ja myös helmikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Kouvolan seudulla, mutta väheni muualla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme