S-ryhmän myynti kehittyi suotuisasti tammi–kesäkuussa – päivittäistavarakaupan kehitys edelleen muuta markkinaa vahvempaa
25.7.2023 07:58:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 6 888,3 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 7,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Suurinta kasvu oli hotelleissa ja ravintoloissa, joissa kauppa kävi lähes 24 prosenttia edellisvuotta vilkkaammin. S-ryhmän päivittäistavarakaupassa myynti kehittyi joka kuukausi muuta alan markkinaa paremmin.

Marketkaupan veroton vähittäismyynti oli 5 073,5 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 9,4 prosenttia. Touko–kesäkuussa päivittäistavarakaupassa myyntiä nostivat osaltaan viime vuotta lämpimämmät ilmat, jotka lisäsivät muun muassa juomien ja jäätelöiden kysyntää. Myös S-ryhmän Foodservice-yhtiön, Meira Nova Oy:n, myynti kasvoi alkuvuonna selkeästi markkinoita nopeammin.
– S-ryhmän päivittäistavaramyynti kasvoi alkuvuonna Suomessa arviomme mukaan sekä myymälöissä että verkkokaupassa selvästi muuta alan markkinaa voimakkaammin. Hyvän kehityksen taustalla on kuluttajien kasvanut hintatietoisuus, hintakilpailukykymme sekä uudistettu ja kilpailukykyinen myymäläverkostomme, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook toteaa.
Hotelleilla ja ravintoloilla hyvä alkuvuosi, sähkölatausmyynti yli viisinkertaistui
S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi tammi–kesäkuussa lähes 24 prosenttia verrattuna edellisvuoteen, ja oli yhteensä 383,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 koronarajoitukset verottivat etenkin tammi–helmikuussa vielä voimakkaasti alan toimintaa. Kaikkiaan hotellien ja ravintoloiden ensimmäisen vuosipuoliskon myynti nousi jo lähelle koronaa edeltävän vuoden 2019 tasoa.
– Olemme investoineet pitkäjänteisesti hotelli- ja ravintolaverkostoomme eri puolilla Suomea, ja asiakkaat ovat ottaneet uudistukset hyvin vastaan. Etenkin nopea syöminen on kasvattanut suosiotaan, ja erilaisille työhön liittyville tilaisuuksille on ollut paljon kysyntää. Niin ikään kotimaan matkailussa kysyntä oli hyvällä tasolla alkuvuonna, vaikka tiukan taloudellisen tilanteen myötä varauksia tehdään nyt harkiten. Suomi kiinnostaa matkakohteena myös ulkomaisia turisteja, Hannu Krook sanoo.
S-ryhmän liikennekaupassa kokonaismyynti ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 1 040,1 miljoonaa euroa. Laskua edellisvuoteen verrattuna oli 5,3 prosenttia. Kehityksen taustalla on polttonesteiden viime vuotta matalammat maailmanmarkkinahinnat. ABC Liikennemyymälöiden ravintoloiden ja muiden palveluiden myynti kehittyi tammi–kesäkuussa positiivisesti tieliikennemäärien kasvun ja yleisötapahtumien aktivoitumisen myötä. Myös autopesujen myynti kävi alkuvuonna vilkkaasti. ABC-latausverkoston laajentuminen ja liikenteen sähköistyminen siivitti sähkölatausmyyntiä, joka yli viisinkertaistui viime vuoteen verrattuna.
S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekaupan myynti oli tammi–kesäkuussa 122,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 6,1 prosenttia.
S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–6/2023
(vertailtavuuden vuoksi mukana on myös koronakriisiä edeltävän vuoden 2019 muutosprosentit)
| Liiketoiminta-alue | Myynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä) | Muutos 1–6/2022 (%) | Muutos 1–6/2019 (%) |
| Marketkauppa* | 5 073,5 | +9,4 | +24,8 |
| Liikennekauppa | 1 040,1 | -5,3 | +25,3 |
| Matkailu- ja ravitsemiskauppa* | 383,1 | +23,5 | -4,1 |
| Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa | 122,3 | +6,1 | -8,8 |
| Muut | 269,2 | +5,6 | +10,6 |
| S-ryhmä yhteensä | 6 888,3 | +7,3 | +21,4 |
Marketkauppa sisältää S-ryhmän päivittäistavarakaupan, Prisman käyttötavarakaupan sekä rautakaupan.
*Lukuun sisältyy myynnit Virossa ja Venäjällä. Liiketoiminta Venäjällä on päättynyt. Pietarin Prismojen ja hotellien liiketoiminnot myytiin kesäkuussa 2022.
S-ryhmän ja SOK-yhtymän osavuositulokset julkaistaan tiistaina 29.8.2023. Samassa yhteydessä kerrotaan koko kesän myynneistä ja kaupankäynnin kehityksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Hannu Krook, SOK, p. 010 76 80200, hannu.krook(at)sok.fi
Johtaja, CFO, Jorma Vehviläinen, SOK, p. 010 76 80608, jorma.vehvilainen(at)sok.fi
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. #parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme