10 halutuinta kesätyöpaikkaa – tällaiset työnantajat kiinnostavat nuoria
Nuoria houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja merkittävät työllistäjät, kuten Kela, Valio ja poikkeuksellisella tavalla rekrytoinut DNA. Kokosimme eniten yleisöä keränneet kesätyöpaikat ja faktat kesätyönhausta. Vielä ehtii myös napata viime hetken kesätyön.

Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin datan mukaan tänäkin kesänä on haettu valtavasti kesätyöntekijöitä.
Marras–kesäkuussa Duunitorilla julkaistiin noin 43 000 kesätyöpaikkailmoitusta – saman verran kuin viime vuonna, mikä oli kaikkien aikojen ennätys. Vuonna 2021 kesätyöilmoituksia oli samalla jaksolla noin 30 000 ja vuonna 2020 noin 21 000. Kesätyöpaikkoja on vielä enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä työpaikkailmoituksella voidaan hakea kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.
”Avoimien työpaikkojen määrä ylipäätään on laskenut tänä vuonna. Mielenkiintoisesti talouden epävarmat näkymät eivät heijastu kesätöihin. Uskoisin tämän johtuvan ensinnäkin siitä, että kesäsijaisille on kova tarve myös vaikeampina aikoina. Ja toisaalta kesätyöntekijän palkkaaminen ei ole työnantajalle yhtä suuri investointi kuin vakituisen tekijän”, pohtii Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
”On hienoa, että niin moni nuori on saanut tänäkin vuonna tämän tärkeän kokemuksen. Kesätyö on monelle ensikosketus työelämään. Ja kun kerran on saanut töitä, työllistyminen on helpompaa jatkossa.”
Kesätöiden kysyntä on kova, sillä tämän jakson kesätyöilmoitukset ovat keränneet Duunitorilla peräti 10 miljoonaa lukukertaa.
Luetuimmat kesätyöilmoitukset 2023
Nämä kesätyöpaikkailmoitukset ovat keränneet tällä kesätyönhakukaudella eniten lukukertoja Duunitorilla:
Ykkössijan napannut Kelan kesätyöilmoitus sai yli 45 000 lukukertaa, mikä on poikkeuksellinen määrä työpaikkailmoitukselle. Myös Valion ja UPM:n ilmoitukset keräsivät yli 40 000 lukukertaa ja kaikki listan ilmoitukset yli 25 000 lukukertaa.
Työnantajista IKEA, Valio, Puuilo ja UPM olivat eniten silmäpareja keränneiden kesätyöllistäjien joukossa myös viime vuonna.
”Suosituimmissa kesätyöpaikoissa nousevat tänäkin vuonna isot ja tunnetut organisaatiot, jotka palkkaavat suuren määrän kesätyöntekijöitä eri puolilla Suomea. Nämä työnantajat ovat usein myös nuorten kuluttajina tuntemia brändejä, kuten Fazer, IKEA tai Valio”, Salonen sanoo.
Tällaiset vahvat brändit nousivat hakijoiden toiveissa myös Duunitorin kesätyökyselyssä. Vastaajia kiinnostivat eniten asiakaspalvelutehtävät, ravintola-ala ja kaupan ala.
DNA haki kesätyöntekijänsä kokonaan ilman CV-rumbaa
Aino Salonen nostaa suosituimpien kesätöiden listalta uuden tulokkaan, joka on myös tunnettu kuluttajabrändi, mutta kerännyt tänä vuonna vielä aiempaa enemmän huomiota.
”DNA kokeili rohkeasti uutta ja haki kaikki noin sata kesätyöntekijäänsä pyytämättä heiltä CV:tä tai perinteistä hakemuskirjettä. DNA hyödynsi tässä Duunitorin työkalua, jossa hakijan täytyy vastata vain muutamaan tarkoin valittuun kysymykseen. Hakeminen käy näin nopeimmillaan viidessä minuutissa – ja kätevästi puhelimella.”
”On arvokasta, että DNA halusi näin helpottaa nuorten urakkaa. Moni kesätyönhakija hakee lukuisia paikkoja eikä valitettavan usein saa edes mitään vastausta. Tällainen moderni lähestymistapa ja hakijaystävällisyysjää varmasti positiivisesti nuorten osaajien mieleen.”
Lue lisää DNA:n kevyemmästä kesätyörekrytoinnista.
Millä aloilla on ollut eniten kesätyöpaikkoja?
Eniten tarjontaa tämän kesän kesätyöilmoituksissa on ollut Duunitorilla näillä aloilla:
-
Ravintola- ja matkailuala
-
Myynnin ja kaupan ala
-
Sosiaali- ja hoiva-ala
-
Teollisuus ja teknologia
-
Rakennusala
Vielä ehtii napata lyhyen kesätyön
Kesä on jo lähes puolivälissä, mutta yllättävän moni työnantaja etsii edelleen kesätyöntekijöitä.
”Sama trendi jatkuu jo kolmatta vuotta: avoimia kesätyöpaikkoja ilmestyy jo hyvissä ajoin ennen joulua ja toisaalta vielä kesälläkin. Kesätyönhakukausi on siis pidentynyt”, Salonen kertoo.
Duunitorilla on vieläkin runsaasti mahdollisuuksia: yli tuhat avointa kesätyöilmoitusta. Näet reaaliaikaisen tilanteen Duunitorin kesätyösivulta.
”Kesätyö ei välttämättä kestä koko kesää, ja lyhytkin työkokemus voi olla erittäin hyödyllinen. Vielä ei siis kannata heittää kirvestä kaivoon, jos on jäänyt ilman kesätyötä. Viime hetkellä hakijoita on yleensä vähemmän, ja hakuprosessit ovat ketterämpiä ja nopeampia. Moni nuori myös työllistyy kesätyöpaikassaan myös kesän jälkeen kokopäiväisesti, osa-aikaisesti opintojen ohessa tai tulevina kesinä.”
Kaipaatko lisätietoa?
Tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun tai tietoa työmarkkinoista? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fihttps://duunitori.fiNiko PikkuahoSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori
Puh:0452687222niko.pikkuaho@duunitori.fiKuvat






Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Ensimmäiset kesätyöpaikat napataan nyt – näillä aloilla on eniten töitä4.12.2023 05:03:00 EET | Tiedote
Työnantajat etsivät kesätyöntekijöitä jo ennen joulua, mutta talouden synkät näkymät heijastuvat kesätyörekrytointeihin. Duunitorin data kertoo, milloin kesätyönhaku käy kuumimmillaan ja millä aloilla on auki eniten varhaisia kesätyöpaikkoja.
Vain harva hyödyntää tekoälyä työnhaussa – lue asiantuntijan vinkit hakijoille29.11.2023 06:03:00 EET | Tiedote
Duunitorin tuore tutkimus osoittaa, että hakijat suhtautuvat tekoälyn hyödyntämiseen työnhaussa kahtiajakoisesti. Asiantuntija kertoo, mistä tämä johtuu ja miten tekoäly tulee mullistamaan työnhaun.
Headhuntaus kasvoi yli 100 miljoonan markkinaksi – etenkin näille ammattilaisille satelee soittoja16.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Yhä useampi suomalainen saa nykyisin soiton tai viestin headhunterilta, eikä ainoastaan johtajia etsitä suorahaun keinoin. Duunitorin tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että suorahakumarkkina on jatkanut kasvuaan. Lue asiantuntijan analyysi suorahaun tilanteesta ja tulevaisuudesta.
Klara Mattsson on Vuoden rekrytoija – tässä ovat vuoden merkittävimmät työelämäteot3.11.2023 08:00:35 EET | Tiedote
Vuoden parhaat rekrytointialan teot ja tekijät palkittiin torstaina 2. marraskuuta järjestetyssä Rekrygaalassa. Tapahtumassa tunnustuksen saivat vuoden 2023 ansioitunein rekrytoija, paras rekrytointikampanja, merkittävin rekrytointiteko ja rekrytointialan kehittäjä sekä Vuoden työnantajabrändi. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös alan elämäntyöpalkinto.
Nämä alat hyödyntävät eniten vuokratyövoimaa – sote-ala poikkeaa muista27.10.2023 12:13:14 EEST | Tiedote
Vuokratyön osuus kaikista avoimista työpaikoista on laskenut tänä vuonna työnhakupalvelu Duunitorilla. Eniten vuokratyövoimaa käyttää rakennusala, kun taas paljon huomiota saanut sosiaali- ja terveysala ei ole alojen kärkipäässä. Lue vuokratyön kehityksestä ja asiantuntijan kommentit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme