Satoja toiveita Kolin retkeilijöiltä: Karhunjauhelihakeittoa, vuokrajalkineita, edullisia autokuljetuksia...

Suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin yksi lähtö- ja päätepiste, Kolin kansallispuiston vieressä sijaitseva Kiviniemen matkailutila sai satoja ideoita, kun se kartoitti verkkokyselyllään matkailijoiden, ulkoilijoiden ja retkeilijöiden toiveita tulevaisuuden palveluista.
”Yleisimmät toiveet koskivat palvelujen ostomahdollisuutta verkossa, saunomismahdollisuutta ja aamu- tai iltapalan sekä muiden ruokapalvelujen kuten retkieväiden ja lämpimien ruokien ostomahdollisuutta”, sanoo Kiviniemen palveluja kesästä 2023 alkaen tarjoavan Kontiolahti Outdoorin Kimmo Turunen.
Heinäkuun puolivälistä lähtien verkkokaupasta voi ostaa aittamajoitusta, telttapaikan sekä saunavuoron.
”Verkkokaupan avaaminen oli lähtökohtamme. Se sujuvoittaa toimintaa sekä asiakkaalle että meille palvelun tuottajalle.”
Sauna lämpenee heinäkuussa
Suurin osa tilan läpi kulkevista retkeilijöistä patikoi 30-61 kilometrin pituisella Herajärven kierros -reitillä ja käyttää hyväkseen tilan vesipistettä, kuivakäymälää sekä jättää roskia roska-astioihin.
Kyselyssä esitettyjen tulevaisuuden toiveiden kirjo oli suuri. Erikoisimpia oli haave karhunjauhelihakeitosta.
Turunen keskittää ajatukset kuitenkin peruspalveluihin.
”Tänä vuonna ohjaamme voimavaramme ennen kaikkea viihtyisyyden parantamiseen ympäristöä siistimällä ja rakenteita korjaamalla. Olemme niittäneet niittyjä, peranneet rantaa, fiksanneet majoitusaittoja ja kuivakäymälöitä sekä remontoineet pihasaunaa siten, että siihen voi ostaa saunavuoroja tästä viikosta lähtien.”
Syyskuun loppuun asti retkeilijälle on tarjolla aamupala itsepalveluperiaatteella. Ruokapalvelujen kehittämisen aika on ensi vuonna, Turunen sanoo.
”Juuri nyt suurin urakka on saada valmiiksi uusi hirsinen päärakennus. Kun se on vuoden lopussa käytössä, siellä voi käydä suihkussa ja voimme järjestää ruokailuja retkeilijöille ja tilausryhmille sekä avata jäätelöpisteen tai pienen myymälän, josta retkeilijä löytää vaikka hygienia- tai retkeilytarvikkeita.”
Noin 80-100 henkilölle tilat tarjoava juhlanavetta otetaan sekin asiakaskäyttöön kesällä 2024.
”Esimerkiksi hääjuhlien osalta olemme saaneet kyselyjä. Hää- ja muut juhlat ovat mahdollisia ensi vuonna kesäaikaan.”
Palvelua kumppaneiden kautta
Retkeilijät esittivät toiveita muun muassa vuokrajalkineista tai edullisista autokuljetuksista Kiviniemeen. Monien palveluiden kohdalla Turunen kääntää katsettaan kumppaneiden puoleen.
”Vastaukset ovat meidän tulevaisuuden kehittämisen kannalta erittäin kattava toivelista. Osa toiveista edellyttäisi selvästi suurempia asiakasmääriä, jotta kustannukset voidaan kattaa. Osana Kolin matkailupalvelujen verkostoa kannustamme Kiviniemen vieraita käyttämään esimerkiksi kuljetuksiin alueella jo olevia palveluja”, Turunen sanoo.
”Mieleenpainuvinta veden puhtaus”
Kontiolahtelaiselle Susanna Kontkaselle edellinen retki Herajärven kierroksella jäi pysyvästi muistoihin.
”Mieleenpainuvin oli Herajärven veden puhtaus ja kirkkaus, tietysti Koli ja itse Herajärven kierros puronylityksineen ja nousuineen, kenkien rikkoutuminen ja viiden litran vesipullon raahaaminen 32 asteen helteessä. Reissussa oli sattumia kerrakseen.”
Kokemusten myötä Kontkanen toivoo Kiviniemeen välineiden vuokrausmahdollisuutta.
”Vuokrattava retkikeitin, juomavesi, kuumaa kahvia, rakkolaastareita ja lämmintä ruokaa. Riippumattokin olisi kova, niin ei tarvitsisi sitäkään kuljettaa mukana”, Kontkanen listaa ideoita.
INFO: Kiviniemi Kolin kansallispuiston kyljessä
- Aitta-, teltta- ja caravanmajoitusta, juhlatila, saunat sekä ohjattuja aktiviteetteja Kolin kansallispuiston kyljessä ja suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin lähtö- ja päätepisteessä.
- Kesällä ja syksyllä 2023 Kiviniemessä pystytetään tilan päärakennusta. Tämän seurauksena tilalla käytetään kuivakäymälöitä ja peseydytään saunassa tai rannassa. Kun päärakennus valmistuu (talvi 2023), Kiviniemestä löytyvät myös vesivessat, suihku sekä tupa ruokailuja varten.
- Lue Kontiolahden kunnan tiedote 4.7.2023: Korupajoja ja äänikävelyä – Kiviniemen retkeilytilalle on saapunut kaksi uutta taiteilijaa
- Lue Kontiolahden kunnan tiedote 26.6.2023: Kiviniemen retkeilytilalla julkistetaan Simo Kontion toteuttama yhteisöllinen ympäristötaideteos
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo TurunenToimitusjohtajaKontiolahti Outdoor
Puh:050 5633480Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Karjalassa toimivan Kontiolahti Outdoorin palveluihin kuuluvat
- lokakuussa avattava ensilumenlatu maasto- ja ampumahiihtäjille
- liikunnalliset tyhy-palvelut ympäri Pohjois-Karjalaa, Kontiolahden ja Joensuun lisäksi esimerkiksi Kolilla ja Bomballa
- Jaama Events -tapahtumasarjan tapahtumat Jaama Winter, Jaama Run ja Jaama MTB
- ohjatut liikunta-aktiviteetit esimerkiksi murtsikkakoulusta liukulumikenkä- ja fatbike-retkiin sekä omakohtaiseen ampumahiihtotutustumiseen
- välinevuokraamo
- leiripalvelut joukkueille ja seuroille sekä välipaloja, kahvilatuotteita ja lounasta tarjoava kahvila-ravintola
-
Kolin kansallispuiston naapurissa sekä suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin yhdessä aloitus- ja päätepisteessä sijaitseva, aitta-, teltta- ja caravanmajoitusta, saunapalveluja, välinevuokrausta sekä ohjattuja aktiviteetteja tarjoava Kiviniemen tila.
Kontiolahti Outdoor myös vuokraa Kontiolahden ampumahiihtostadionin tiloja ja palveluja tapahtuma-areenaksi muille tapahtumajärjestäjille.
Kontiolahti Outdoor on osa Kontiolahti Biathlon -perhettä. Sen muodostavat Kontiolahti Outdoorin lisäksi ampumahiihdon maailmancup -tapahtumat sekä urheiluseura Kontiolahden Urheilijat ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Outdoor
Imatran Iiro Sairanen Jaama MTB:n pisimmän sarjan voittoon ennen joensuulaiskaksikkoa11.6.2023 17:06:46 EEST | Tiedote
Imatran Urheilijoiden Iiro Sairanen ja Karelian Seikkailu-Urheilijoiden Tanja Lindroos voittivat Jaama MTB:n 68 kilometrin sarjat Kontiolahdella. Jämsäläisen CycleClub Ilveksen Katri Rantanen ja Joensuun Dmitry Kadetov veivät nimiinsä 46 kilometrin sarjat. 24 kilometrillä voitot menivät Imatran Urheilijoiden Antti Kososelle ja Kontiolahden Urheilijoiden Johanna Pykäläiselle.
Puijon Mahdin Sami Leskinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Nastassia Kinnunen voittoihin Jaama Runin 24 kilometrillä10.6.2023 16:18:07 EEST | Tiedote
12 kilometrillä voittivat Juho Leinonen ja Heidi Maaranen. Lyhimmän, 5 kilometrin reitin kiersivät nopeimmin Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen ja Kontiolahden Urheilijoiden Marko Kiiskinen.
Yli kuuden kuukauden mittaiseksi venynyt hiihtokausi paketoidaan vappuhiihdoilla Kontiolahdella - “Shortsit ja vappunenä varusteeksi”27.4.2023 09:57:11 EEST | Tiedote
Ulkohiihtokausi avattiin lokakuun puolivälissä Kontiolahdella, Vuokatissa, Imatralla, Tahkolla ja Rukalla. Kausi päättyy vappuviikonloppuna Kontiolahdella.
Kaisa Mäkäräinen ja Santeri Silvennoinen voittoihin Jaama Winter -polkujuoksukisan 10 kilometrillä26.3.2023 15:06:49 EEST | Tiedote
Kalevan Rastin suunnistajat ja Kontiolahden Urheilijoiden Kaisa Mäkäräinen veivät kärkisijat 10 kilometrillä. Pisimmällä, 20 kilometrin matkalla voittoihin ylsivät Ultrajuoksuseura Sisun Kyösti Muhonen ja Karelian Seikkailu-urheilijoiden Reetta Tikkanen.
Kabanen, Lintu ja Hirvonen raskaan Jaama Winterin ykkösiä25.3.2023 15:42:20 EET | Tiedote
Lämpöasteiden pehmittämä ura ja lumisade tekivät maastopyöräilystä poikkeuksellisen raskasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme