Tilastot: Finavian lentoasemien matkustajamäärien kasvu jatkui – Rovaniemi ylitti vuoden 2019 matkustajamääränsä

Lentomatkustaminen on jatkanut kasvuaan. Tammi-kesäkuussa 2023 Finavian lentoasemien kautta lensi yhteensä 9 miljoonaa matkustajaa. Viime vuoden alkupuoliskolla matkustajia oli 6,6 miljoonaa, joten määrä on noussut 36 prosenttia. Matkustajista 78 prosenttia lensi kansainvälisillä lennoilla ja 22 prosenttia kotimaan lennoilla.
Matkustajamäärät kehittyivät erityisen positiivisesti Tampere-Pirkkalan, Rovaniemen ja Turun lentoasemilla suorien kansainvälisten lentoyhteyksien avausten johdosta.
– Finavian aktiivinen työ uusien lentoyhteyksien avaamiseksi vahvistaa koko Suomen saavutettavuutta. Tilastot ovat erittäin positiivinen osoitus lentoliikenteen elpymisestä koronapandemian jäljiltä. Finavian lentoasemilta lennetään tällä kesäkaudella suoraan lähes 150 kohteeseen ympäri maailmaa. Teemme aktiivisesti töitä lentoyhtiöiden ja matkailutoimijoiden kanssa reittiyhteyksien kehittämiseksi, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.
Rovaniemi ylitti vuoden 2019 matkustajamääränsä
Lentomatkustamisen palautuminen näkyy tilastoissa erityisesti Finavian Lapin lentoasemilla. Rovaniemen lentoasemalla matkustajamäärät jopa ylittivät koronapandemiaa edeltävän ajan. Tammi-kesäkuussa 2019 Rovaniemen lentoaseman kautta lensi 322 331 matkustajaa. Tammi-kesäkuussa 2023 määrä oli jo 346 660.
Lapin lentoasemista lähes vuoden 2019 tasolle ylsivät Kittilä, Ivalo ja Kuusamo.
– Rovaniemen huikeat matkustajamäärät ovat selvä merkki lentoliikenteen palautumisesta ja Lapin kansainvälisestä vetovoimasta. Lapin lentoasemiemme matkustajatilastot olivat kuluneena vuosipuoliskona kokonaisuudessaan erinomaiset, ja loppuvuoden tulevat reittiavaukset enteilevät matkustajamäärien kasvua entisestään, Petri Vuori sanoo.
Helsinki-Vantaan kasvu jatkui – vaihtomatkustamisen palautuminen hitaampaa
Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta lensi tammi-kesäkuussa 2023 yhteensä 7,5 miljoonaa matkustajaa. Se on 37 prosenttia enemmän kuin viime vuoden 5,5 miljoonaa, mutta vähemmän kuin vuoden 2019 10,6 miljoonaa matkustajaa.
Helsinki-Vantaan matkustajista 87 prosenttia lensi kansainvälisillä lennoilla ja 13 prosenttia kotimaan lennoilla. Kansainvälisillä lennoilla lähtevien vaihtomatkustajien määrä nousi 56 prosenttia viime vuodesta, mutta vaihtomatkustaminen on edelleen merkittävästi vuoden 2019 tasoa vähäisempää. Palautumiseen vaikuttaa yhä vähäinen Aasian ja Euroopan välinen vaihtomatkustus.
Euroopan-lennot olivat ulkomaan yhteyksistä suosituimpia
Suosituimmat ulkomaan reittiyhteydet veivät matkustajia Finavian lentoasemilta Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Amsterdamiin, Lontooseen ja Pariisiin. Kansainvälisistä reittilennoista eniten matkustajia oli kokonaisuudessaan Saksan, Ruotsin, Espanjan, Iso-Britannian ja Italian lennoilla.
Euroopan ulkopuolisista kohteista eniten matkustettiin Yhdysvaltoihin, Japaniin, Thaimaahan, Intiaan ja Etelä-Koreaan.
Alueellisten lentoasemien matkustajamäärät nousussa
Finavian alueellisten lentoasemien kautta matkusti tammi-kesäkuussa 2023 yhteensä 1,5 miljoonaa matkustajaa. Viime vuoden 1,1 miljoonaan matkustajaan verrattuna kasvu oli 34 prosenttia.
Matkustajista eniten lensi Rovaniemen, Oulun, Kittilän, Turun ja Ivalon lentoasemilta. Vuoren mukaan kasvavissa matkustajamäärissä näkyy muun muassa, kuinka ihmiset ovat aktivoituneet käyttämään alueellisten lentoasemien yhteyksiä. Hän korostaa tämän tärkeyttä myös jatkossa.
– Toivomme, että alueellisten lentoasemien paikalliset asukkaat hyödyntävät kattavia yhteyksiä maailmalle. Näin varmistetaan, että lentoasemille avautuvat reittiyhteydet myös säilyvät, Petri Vuori sanoo.
Palautuminen koronapandemiaa edeltäviin matkustajamääriin on ollut hidasta erityisesti Finavian viidellä alueellisella lentoasemalla, joihin valtio tukee reittilentoja ostoliikenteenä. Vuoden 2019 alkupuoliskolla Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemi-Tornion ja Kokkola-Pietarsaaren lentoasemien kautta kulki yhteensä 210 692 matkustajaa. Tammi-kesäkuussa 2023 määrä oli 85 497.
Rahti- ja postiliikenne lähes samalla tasolla, kaupallisten lentojen määrä kasvoi
Finavian lentoasemien läpi kulkevan rahdin ja postin määrä laski viime vuodesta 5 prosenttia. Rahtia ja postia kuljetettiin tammi-kesäkuussa 2023 yhteensä 87 tuhatta tonnia. Kaupallisten lentojen määrä kasvoi 11 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.
Faktalaatikko 1: Tilastoyhteenveto tammi-kesäkuu 2023
tammi-kesäkuu 2023 |
tammi-kesäkuu 2022 |
Muutosprosentti |
|
Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä |
8 990 415 |
6 587 125 |
+ 36,48 % |
Matkustajia Helsinki-Vantaalla |
7 464 355 |
5 450 775 |
+ 36,94 % |
Kansainvälisillä lennoilla lähtevät vaihtomatkustajat |
981 849 |
631 047 |
+ 55,59 % |
Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä |
86 575 |
91 262 |
- 5,14 % |
Rahdin määrä Helsinki-Vantaalla |
84 543 |
89 900 |
- 5,96 % |
Kaupallisten lentojen määrä Finavian lentoasemilla yhteensä |
88 847 |
79 908 |
+ 11,19 % |
Kaupallisten lentojen määrä Helsinki-Vantaalla |
67 935 |
61 133 |
+ 11,13 % |
Faktalaatikko 2: 10 suosituinta reittiyhteyttä Finavian lentoasemilta
Sijoitus |
Reitti |
Matkustajamäärä yhteensä tammi-kesäkuussa 2023 |
Helsinki – Tukholma-Arlanda |
262 943 |
|
Helsinki – Kööpenhamina |
150 781 |
|
Helsinki – Amsterdam |
143 215 |
|
Oulu – Helsinki |
138 520 |
|
Helsinki – Oulu |
135 464 |
|
Helsinki – Lontoo-Heathrow |
130 184 |
|
Rovaniemi – Helsinki |
120 371 |
|
Helsinki – Pariisi-Charles De Gaulle |
120 138 |
|
Helsinki – Manchester |
114 996 |
|
Helsinki – Rovaniemi |
110 495 |
Faktalaatikko 3: 10 käytetyintä lentoyhtiötä Finavian lentoasemilla
- Finnair
- Norwegian
- Ryanair
- Lufthansa
- SAS
- Air Baltic
- KLM
- Air France
- Turkish Airlines
- Jet Time
Lähde: Finavia
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia ja tilastografiikkaa median käyttöön: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/19830176/311530/fi
Lentoliikenteen tilastot on julkaistu Finavian Lentoliikenteen tilastot -verkkosivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Finavian lentoasemilta kesällä kattavat yhteydet maailmalle: Rovaniemellä ja Kittilässä jatkavat historialliset ympärivuotiset yhteydet31.3.2025 10:30:09 EEST | Tiedote
Finavian lentoasemilta lennetään tulevalla kesäkaudella suorilla lennoilla 116 lentoasemalle maailmalla. Kesäkaudelle on luvassa uusia reittiavauksia, minkä lisäksi lentoyhtiöt lisäävät viikkovuoroja jo olemassa olevilla lentoyhteyksillä viime kesään verrattuna.
Finavia Group financial statements release 1 January–31 December 2024: A positive operating result in a time of uncertainty25.3.2025 12:13:00 EET | Press release
Finavia Group’s revenue and operating margin increased substantially in 2024, and profit performance improved when compared to 2023. Revenue growth was driven by the positive development of air traffic revenue and other revenue. Nevertheless, the company’s result for the financial year was negative, mainly due to the continued closure of Russian airspace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme