Aurinkosähkön tuotanto on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa
Suomeen rakennetaan tuhansien aurinkopaneelien aurinkopuistoja, ja aurinkopaneeleista on tullut tavanomainen näky omakotitalojen katolla. Carunan jakelualueella aurinkosähkön määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2020.

Carunan sähköverkkoon on heinäkuuhun 2023 mennessä kytketty lähes 240 megawattia aurinkosähkön tuotantokapasiteettia. Määrä vastaa noin kolmasosaa koko Suomen tämänhetkisestä aurinkovoimakapasiteetista (29,5 %).
Carunan innovaatiopäällikkö Verneri Kohosen mukaan viime talven energiakriisi ja ympäristöarvot näkyvät tilausmäärissä.
“Viime vuonna energia-asiat alkoivat kiinnostaa suomalaisia aivan uudella tavalla, ja aurinkoenergian määrä kasvaa edelleen. Kuluttajien aurinkopaneelimäärät ovat jatkaneet kiihtyvää kasvuaan tänäkin kesänä”, sanoo Kohonen.
Eniten aurinkosähköä Carunan alueella tuotetaan Espoossa, jossa ylittyi 30 megawattia heinäkuun alussa. Carunalaiset veivät kukkakimpun asiakkaalle, jonka aurinkopaneelikytkentä sai kaupungin aurinkosähkön ylittämään rajan.
Caruna on pääasiallinen sähkönjakelija 57 kunnassa.
Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti koko Carunan alueella
|
Vuosi |
Teho (MW) |
|
2020 |
81,3 |
|
2021 |
106,7 |
|
2022 |
176,0 |
|
2023 |
236,4 |
Suomessa on hyvät olosuhteet aurinkovoimalle
Samalla kun kuluttajien aurinkopaneelihankinnat lisääntyvät, teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita pystytetään Suomeen enemmän kuin koskaan. Caruna on saanut suuremmista aurinkovoimaloista tänä vuonna jo kymmeniä kyselyitä.
Carunan asiantuntijan mukaan Suomessa on varsin hyvät ilmasto-olosuhteet uusiutuvan energian käytölle.
Aurinkovoima ei tarvitse jatkuvaa paistetta, vaan paneelit tuottavat energiaa myös pilvipoutaisella säällä. Optimaalinen tuotanto paneeleista saadaan itseasiassa melko viileällä säällä, ja Suomen kesä on valoisa. Aurinkovoimalla voidaan Suomessa tuottaa saman verran energiaa kuin vaikkapa Pohjois-Saksassa.
“Suomeen on rakennettu vahvat ja luotettavat sähköverkot. Silti myös Suomessa haasteeksi voi muodostua paikallisen sähköverkon kapasiteetti. Sähköverkot mahdollistavat vihreän siirtymän ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisen, joten sähköverkkojen kehittäminen on nyt erityisen tärkeää”, Kohonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Sähköautojen määrä kasvaa Carunan verkkoalueilla – Espoo erottuu selvästi joukosta12.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Traficomin tilastojen mukaan ladattavia autoja on Carunan verkkoalueilla jo 87 000, ja kuluvan vuoden aikana on lisää tullut noin 13 000 sähköautoa. Sähköautojen määrä kasvaa vauhdilla: tänä vuonna sähköautoja on tullut lisää noin 20 prosenttia. Espoo erottuu selvästi suurimpana sähköautoilukuntana.
Sähkökatko yllätti – olisitko sinä valmis?2.12.2025 10:00:00 EET | Artikkeli
– Oli sekunneista kiinni, etten jäänyt hissiin jumiin. Carunan tietoturvapäällikkö Kimmo Juntunen koki Espanjan sähkökatkon henkilökohtaisesti ja pohtii tässä jutussa, että miten Suomi selviäisi vastaavasta tilanteesta. Kun Kimmo Juntunen astui loppukevään iltapäivänä espanjalaisen kerrostalon hissiin, hän ei tiennyt olevansa sekunnin murto-osan päässä varsin ikävästä kokemuksesta. Samaan aikaan valot sammuivat käytävästä ja hissistä, ja hissin käyttöpaneeli lakkasi toimimasta.
Energiavarastointi yleistyy – Carunan verkkoalueella jo pari tuhatta akkua30.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Akkuratkaisut yleistyvät vauhdilla Carunan verkkoalueella: Espoossa on jo yli 200 akkua, Salossa yli 130 ja Kaarinassa yli 100. Akkujen määrän nopea kasvu kertoo kotitalouksien ja taloyhtiöiden aktiivisuudesta energiaratkaisuiden ja energiamarkkinoiden suhteen.
Energiajärjestelmän kehittäminen tukee Joensuun kasvua ja puhdasta siirtymää22.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Caruna ja Savon Voima ovat sopineet yhteistyöstä Joensuun energiajärjestelmän kehittämisestä kaupungin asukkaita ja yrityksiä varten. Joensuun sähköverkon kapasiteetti on täyttymässä, ja se ei nykyisellään riitä kaupungin tulevaisuuden tarpeisiin.
Posiolle rakentuu 25 MW:n sähkövarasto24.9.2025 14:05:00 EEST | Tiedote
Caruna on solminut suurjännitteisen jakeluverkon liittymissopimuksen NorthWind Energystorage Oy:n kanssa. Sopimus koskee sähkövaraston liittämistä sähköverkkoon Posion Raistakan alueella. Caruna vahvistaa liityntää varten olemassa olevaa Posion 110 kV sähköasemaa. Sähköaseman rakentaminen alkaa ensi vuoden aikana, ja verkkoliityntä valmistuu vuonna 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme