Nuuskaa salakuljetettiin liki 2 000 kg – useita epäiltyjä
20.7.2023 08:07:00 EEST | Tulli | Tiedote
Nuuskan salakuljetusreitin epäillään kulkeneen Ruotsin Haaparannasta Kemiin ja sieltä edelleen pääkaupunkiseudulle. Nuuskat tuotiin Suomeen ensin autoilla, jonka jälkeen ne pakattiin matkalaukkuihin Pohjois-Suomessa ja kuljetettiin edelleen Etelä-Suomeen. Suomessa nuuskaa kuljetettiin pääasiassa raideliikenteessä matkustajajunissa mutta myös maantieliikenteessä. Salakuljetetun nuuskan kokonaismääräksi Tulli arvioi noin 1 800 kg ja vältettyjen verojen määräksi noin 735 000 euroa.
– Pääsimme epäiltyjen rikosten jäljille oman rikostiedustelumme ansiosta, mutta sen lisäksi myös Tullin ja eri kuljetuspalveluyritysten tiiviillä yhteistyöllä on ollut tutkinnassa keskeinen rooli. Esitutkinnan aikana teimme useita kotietsintöjä pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa, jolloin takavarikoimme nuuskaa suuria määriä. Nuuskatakavarikkoja tehtiin myös junista ja autoista eri puolilla Suomea. Lisäksi takavarikkoon jäi rikoshyödyksi epäiltyä käteistä rahaa, kertoo tutkinnanjohtaja Pasi Lukkarinen.
Rikoksista epäillään 17 henkilöä Suomesta ja Ruotsista
Tulli epäilee rikoksista 17 henkilöä, joista suurimman osan epäillään osallistuneen nuuskan maahantuontiin ja sen kuljettamiseen Etelä-Suomeen. Rikoksesta epäillyt asuivat tekoaikaan pääkaupunkiseudulla, Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa.
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta useina törkeinä veropetoksina ja salakuljetuksina sekä laittomaan tuontitavaraan ryhtymisinä. Esitutkinta on päättynyt ja se on siirretty syyteharkintaan Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Lukkarinen, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Pakotteet ovat muuttaneet Suomen ja Venäjän välistä tavaraliikennettä2.9.2026 09:17:36 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan myötä käyttöön otetut EU:n Venäjään kohdistetut pakotteet ja yritysten omat ratkaisut ovat muuttaneet Suomen ja Venäjän välistä tavaraliikennettä. Energiatuonti Venäjältä on päättynyt, lannoitteiden kauttakuljetus Suomen kautta on loppunut ja Suomalaisyritykset ovat suunnanneet uusille markkinoille.
Näitkö jotain epäilyttävää? Tullille voi antaa vihjeen verkossa27.8.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Näitkö netissä myynnissä tuotteita, joiden alkuperä tai laillisuus herätti epäilyksiä? Näitkö epäilyttävää toimintaa satamassa tai lentokentällä? Tullille voi ilmoittaa havainnoistaan helposti ja nopeasti verkossa. Myös pieneltä tuntuva havainto voi auttaa täydentämään Tullin tilannekuvaa ja kohdentamaan valvontaa.
EU:n ulkopuolelta tilattujen Suomessa tullattujen halpatuontilähetysten kokonaisarvo laski kolmanneksen heinäkuussa19.8.2026 15:53:12 EEST | Tiedote
Suomalaisten EU:n ulkopuolelta tilaamien Suomessa tullattujen halpatuontilähetysten tavaraerien yhteismäärä tippui heinäkuussa 66,5 prosenttia kesäkuuhun verrattuna, mutta itse lähetysten määrä laski vain noin 20 prosenttia. Heinäkuun 2026 alusta alkaen kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista verkkokauppaostoksista on täytynyt maksaa tullimaksu. Muutoksen vaikutusta määrien laskuun pystytään arvioimaan tarkemmin kuitenkin vasta syksyllä.
Tulli valvoo jatkossa myös junaliikennettä Torniossa6.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tullivalvonta Torniossa laajenee, kun junaliikennöinti Suomen ja Ruotsin välillä alkaa 10.8.2026. Jatkossa Suomen tulli valvoo myös junalla maahan saapuvien matkustajien tuomisia. Haaparannalla tullivalvontaa tekee Ruotsin tulli.
EU:n 21. Venäjä-pakotepaketti hyväksytty24.7.2026 08:55:42 EEST | Tiedote
Euroopan unioni on asettanut uusia pakotteita, jotka heikentävät Venäjän kykyä käydä hyökkäyssotaa Ukrainassa. Uusi pakotepaketti laajentaa entisestään tuonti- ja vientikieltolistoja. Pakotteet tulevat voimaan heti eli 23.7.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
