6G Summit avattiin virtuaalisena ja samalla julkaistiin 6G Waves -lehden ensimmäinen numero
17.3.2020 09:45:59 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Lehdessä kerrotaan alan viimeisimmästä tutkimuksesta. 6G Waves on uusi, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joka nostaa esille 6G-tutkimuksen nykytilanteen ja jatkon, esittelee kiinnostavimmat tutkimusaiheet sekä tietysti joukon ihmisiä 6G Flagshipin takana. Alkusanansa lehteen ovat kirjoittaneet Ian Oppermann, 6G Flagshipin tieteellisen johtoryhmän puheenjohtaja, Juha Ala-Mursula, 6G Flagshipin hallituksen puheenjohtaja sekä professori Matti Latva-aho, 6G Flagshipin johtaja Oulun yliopistosta.
6G Waves tarjoaa myös katsauksen kaikkeen siihen, mitä on tapahtunut 6G-tutkimuksen käynnistämisen eli toukokuun 2018 jälkeen. Yksi merkittävimmistä tilaisuuksista oli maailman ensimmäinen 6G-huipputapaaminen 6G Summit, joka pidettiin Levillä vuosi sitten. Tuon konferenssin keskustelujen pohjalta julkaistiin ensimmäinen 6G white paper -tutkimusartikkeli. Tämä yhteinen tutkimusartikkeli toimi lähtölaukauksena kaikkiaan 12 uudelle työryhmälle, jotka ovat työskennelleet 12 tutkijan johdolla jo pitkään. Ryhmät ovat valmistelleet uusia white paper -artikkeleita ja niiden julkaisuajankohta on kesällä. Nyt pidettävän konferenssin esitykset ja niistä käydyt keskustelut antavat suuntaa sisällöille.
6G Waves -lehti kertoo jatkossakin 6G-tutkimuksesta, sen tärkeimmistä kehitysaskeleista ja tulevaisuudesta.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Professori Matti Latva-ahon avajaispuheSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Muokatulla hiekalla mikromuoveista talteen lähes 100%24.9.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetty uusi menetelmä tehosta mikromuovien poistoa jätevesistä.
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

