Open Creative House

Suomalainen soul-artisti tähtää suoraan kansainvälisille markkinoille - Maja Mannilan mielestä djembeä hakkaava kaksivuotias on tajunnut musiikin tekemisen ytimen

Jaa

26-vuotiaan laulaja-lauluntekijä ja pianisti Maja Mannilan musiikki on tässä maassa marginaalissa. Häntä se ei huoleta, kovin kriitikko löytyy omasta päästä. Onko z-sukupolvi yksinkertaisesti aiempia polvia rohkeampi visioissaan?

Open Creative Housella uusia biisejään taltioiva laulaja, pianisti ja säveltäjä äänittää lauluraitaansa uudelleen. Äskeinen otto, kuten moni muu aikaisempikaan, ei kelvannut. 

Soulia, r&b:tä ja improvisaatiota musiikissaan yhdistelevä Maja Mannila Trio on ollut nousukiidossa kolme viimeistä vuotta. Vuonna 2020 pianisti Iiro Rantala pyysi Mannilan ja tämän avomiehen, kitaristi Johannes Granrothin, agentuuriinsa Apollo Artisteihin. Keikkamyyjä Minna Huuskosen ansiosta keikkareissuja on ollut jo Saksaan, Viroon ja Liettuaan. Keväällä hänen trionsa valittiin edustamaan Suomea Gävlen Nordic Jazz Comets-tapahtumaan, syksyllä on luvassa Lontoo ja oma Saksan kiertue.

Ainakaan aiemmin ei suomalaisia artisteja varsinaisesti rohkaistu tekemään musiikkia muulla kuin äidinkielellään, saati lähtemään uranluontiin ulkomaille - eikä radioissa edelleenkään arvosteta muiden kuin natiivien esiintymistä englannin kielellä. Mutta Mannilalla ei ole tavoitteena päästä kotimaassaan radiokanavien soittoon tai Spotify-listoille, vaan elättää itsensä keikkailemalla.

Yleisesti ainakin englannin kielen ääntäminen on parantunut aiempien sukupolvien lausumisesta, mutta z-sukupolvi on varmasti myös rohkeampi, monesta eri syystä. Mannilan mukaan hänen ikäluokkansa tekijät uskaltavat puhua suoraan ja seistä oman asiansa takana. Jos jotain on pielessä, he osaavat antaa palautetta vaikkapa musiikillisille opinahjoille epäkohdista tai tulehtuneesta ilmapiiristä.

Vaikka oma tekemisen suunta on selvillä, pahin kriitikko on ”se omassa päässä asuva ilkeä pieni tyyppi, jota kukaan ulkopuolinen ei voita”. Perfektionistille jo aloittaminen on vaikeaa, ”kun ei siitä kuitenkaan tule mitään.” Tuota ilkiötä pitäisi pystyä hallitsemaan, ja oppia olemaan sinut itsensä kanssa. Ei tarvitsisi koko ajan todistella, kuinka oikeasti osaisi vieläkin paremmin.  Mutta mikä sitten oikein on täydellistä, kysyy Maja itsekin.

”Se on täydellistä, kun pystyy nauttimaan ja löytämään takaisin luomiseen. Kun kaksivuotias hakkaa djembeä ja huutolaulaa eikä mieti, kuulostaako se hirveältä.” 

Kotona lapsuudessa kuullulla musiikilla on ollut suuri vaikutus Mannilan tekemiseen. Maja kertoo tuntevansa itsensä etuoikeutetuksi synnyttyään sukuun, jossa esimerkiksi molemmat mummot ovat taiteellisia ja koko kahdeksanhenkinen perhe muusikoita.

Suurimpia inspiroijia ovat olleet Earth, Wind & Fire,  acapella-yhtye Take 6:n harmoniat, Beyoncén laulaminen vanhemmilla albumeilla, Dirty Loops – jota Maja Mannila Trio pääsi lämmittelemään viime vuonna April Jazzeille - sekä kitaristi Pat Metheny. Myös vanhempansa hän mainitsee musiikillisiksi esikuvikseen. Nykyään Mannila kuuntelee eniten Michael Mayoa, Lalah Hathawayta sekä Jacob Collieria.

Maja Mannila haluaa tehdä lauluja maailmanrauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä ja jakaa musiikillaan rakkautta ja iloa. Viestinä jotain tämän suuntaista: 

"Hang in there. Sä et oo koskaan se valmis product vaan sä oot aina se prosessi."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: 

Seuraa Open Creative Housea:
FacebookInstagramKotisivut

PressikuvatOpen Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla. OCH tarjoaa tiloja ja palveluita luovan alan toimijoille rakentaen siltoja digikulttuuriin ja globaaliin kasvuun.

Open Creative House
Keilasatama 2D
02150 Espoo
http://www.opencreativehouse.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Open Creative House

Pelintekijät, uuden ajan idolit?4.1.2024 13:11:41 EET | Artikkeli

Alan Wake 2 -pelin menestys perustuu pitkälti paitsi rohkeuteen korostaa suomalaisuutta, myös maailmallakin ennennäkemättömään yhteistyöhön musiikkialan kanssa. Vuoden lopulla pidetyssä Open Creative House x SHINE! -tapahtumassa käsiteltiin luovia keinoja yhdistää peli-, musiikki- ja av-teollisuus. Jatkoimme aiheesta Remedyn pää-äänisuunnittelijan Ville Sorsan kanssa 100 miljoonaa katsojaa tavoittaneen Game Awards -gaalan jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye