Ajankohtainen uutuuskirja avaa koulukiusaamisen yhteiskunnallisia vaikutuksia ja etsii keinoja kiusaamisen kitkemiseen
Elina Välimäen kirjassa Kiusatut – Kertomuksia koulusta nyt jo aikuiset kiusaamisen uhrit kertovat, miten kaltoinkohtelu on vaikuttanut heidän elämäänsä. Välimäki pohtii kiusaamista myös laajemmin yhteiskunnan ja lainsäädännön näkökulmasta. Mikä yhteiskunnassa ruokkii kiusaamista, ja miksi lainsäädännön epäkohtia ei korjata?

Kiusaamisen vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaamme. Kouluväkivalta voi aiheuttaa päihde- ja mielenterveysongelmia, traumatisoitumista, sekä vaikeuksia muodostaa ihmissuhteita ja kiinnittyä työelämään. Kiusattu saattaa havahtua vasta aikuisena siihen, että hänen ongelmiensa osasyynä on lapsuusajan koulukiusaaminen.
Kiusaamisen luonne on muuttunut yhä painostavammaksi. Sosiaalinen media mahdollistaa kiusaamisen ajasta ja paikasta riippumatta, ja kiusattu joutuu elämään jatkuvassa paineessa ja pelossa.
Lainsäädäntöön tarvitaan muutoksia
Kiusaaminen sisältää monenlaisia tekoja, kuten eristämistä, syrjimistä, nimittelyä ja eriasteisia fyysisiä tekoja. Ne voivat täyttää jonkin rikoksen, esimerkiksi kunnianloukkauksen, vahingonteon tai pahoinpitelyn tunnusmerkistön.
Suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu alakoulussa ja yläkoulun alkuvaiheessa, jolloin tekijät ovat alle 15-vuotiaita. Näissä tapauksissa asia ei etene syyttäjälle. Vaikka rikosoikeudellisia seuraamuksia ei tule, ei rikosilmoituksen tekeminen silti ole turhaa. ”Se johtaa siihen, että poliisi tulee selvittämään asiaa ja myös lastensuojelu tulee mukaan”, julkisoikeuden professori Niina Mäntylä sanoo.
Vastuu lasten turvallisuudesta huolehtimisesta koulussa on viranomaisilla. Koululla on puuttumiskeinoja, mutta laki ei niiden osalta ole riittävän tarkka, sillä se ei määrittele ojentamiskeinojen ja kurinpitorangaistusten käytölle asteittaista etenemistä. Mäntylän mielestä asian vieminen lakiin olisi selkeä viesti siitä, että puuttumisessa pitää edetä systemaattisesti ja seurata kunkin puuttumiskeinon vaikutusta. Perusopetuslakiin tehtiin muutoksia viimeksi keväällä 2022, mutta vieläkään lainsäädäntö ei ole asianmukainen.
Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä
Kirjaan haastatellut asiantuntijat huomauttavat, että Suomessa on tutkitusti paljon myös työpaikkakiusaamista. He uskovat kiusaamisen olevan laajempi yhteiskunnallinen ongelma.
”Se, minkälaiset ihmistyypit julkisuudessa nostetaan jalustalle ja miten ylistävästi aikuiset heistä puhuvat, paljastaa, minkälaisia ihmisiä yleisesti pidetään hyvinä, arvostettavina ja pärjäävinä. Toisaalta se, keitä aikuiset julkisesti mollaavat ja keiden ominaisuuksille he pahantahtoisesti naureskelevat, viestii siitä, millaiset ihmiset eivät ansaitse hyväksyntää.”
”Ei ole samantekevää, mihin sävyyn kanssaihmisistä puhutaan. Aikuisten välinen nokittelu, nimittely ja epäasiallinen puhe julkisuudessa hämärtävät sallitun ja kielletyn kohtelun rajoja. Julkisuudessa esiintyvien puhetavat heijastelevat myös koululaisten maailmaan.”
Kirja muistuttaa, että kiusaamisen kitkeminen on yhteinen asiamme. Kaikkiin kiusaamistekoihin pitää puuttua. Lisäksi tarvitsemme avoimen, suvaitsevaisen ja erilaisuutta sallivan ilmapiirin niin koulumaailmaan kuin koko yhteiskuntaankin.
Kirjaan haastatellut, nyt jo aikuiset koulukiusaamisen uhrit rohkaisevat muita kiusattuja puhumaan, etsimään apua ja vertaistukea. Raskaiden kokemusten jälkeenkin on mahdollista rakentaa hyvä elämä.
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Johanna Kokko.
Elina Välimäki (FM) on erikoistunut seuraamaan rikos- ja oikeusaiheita ja erityisesti rikoksia kokeneiden asemaa. Vapaana toimittajana ja tietokirjailijana hän haluaa antaa äänen niille, jotka yhteiskunnassamme muuten usein ohitetaan. Hän on viehättynyt ihmisen kyvystä toipua, muuttua ja auttaa muita. Häneltä on aiemmin ilmestynyt tietokirja Ei unohdu koskaan – henkirikoksen jäljet (PS-kustannus, 2017).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2023 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Onko kolmas maailmansota jo alkanut?11.11.2025 11:15:03 EET | Tiedote
Maailmanpolitiikka on myllerryksessä ja kamppailu idän, lännen ja etelän välillä käy kiivaana. Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin uutuuskirja Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys tarjoaa ajankohtaisen ja kellontarkan analyysin siitä, kuinka Ukrainan sisäisestä Maidanin kansannoususta kehittyi laaja kansainvälinen kriisi, joka on horjuttanut suurvaltasuhteita ja muokkaa uuden maailmanjärjestyksen suuntaviivoja.
Riina Tanskasen sarjakuvateos Tympeät tytöt – Luokkakipuja on ehdolla Tulenkantaja-palkinnon saajaksi7.11.2025 07:16:59 EET | Tiedote
Suomalaisen kirjaviennin edistäjäksi perustettu Aamulehden Tulenkantaja-palkinto jaetaan Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30. marraskuuta. Voittajan valitsee viiden ehdokkaan joukosta kirjailija Iida Turpeinen. Esiraati uskoo Tympeiden tyttöjen vientipotentiaaliin, sillä taiteellisesti kovatasoisen teoksen teemat ovat ajankohtaisia kaikkialla läntisessä maailmassa.
Heini Kilpamäen Aseman nainen on ehdolla Kanava-tietokirjapalkinnon saajaksi23.10.2025 13:16:07 EEST | Tiedote
Aseman nainen seuraa viisikymppisen Sarin elämää Helsingin päärautatieasemalla. Kirja on ravisuttava läpileikkaus asunnottomuudesta ja kodittomuudesta 2020-luvun Suomessa.
Kansantajuinen perusteos jokaiselle metsänomistajalle22.10.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Jouko Marttilan Metsänomistajan käsikirja on helppolukuinen ja tasapainoinen esitys metsänomistajan kannalta tärkeistä asioista. Kirja sopii niin kokeneille kuin uransa alkutaipaleella oleville metsänomistajille.
Antto Terraksen omaelämäkerta on täynnä itseironiaa, naurua ja totuuden venytystä21.10.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Neuvosto-Virossa syntynyt kirjailija Antto Terras on aina viihtynyt väärissä paikoissa, epäsopivaan aikaan ja outojen hahmojen seurassa. Hän on ehtinyt elämänsä aikana toimia ainakin inkeriläisenä, pioneerina, mormonina, myymäläetsivänä, oikeustulkkina, ohjaajana, baarimestarina ja kirjailijana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

