Into Kustannus

Jani Kaaro kertoo lapsille ymmärrettävästi, mitä raha on ja mistä se tulee

15.10.2026 07:00:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Jaa

Raha on lasten arjessa kaikkialla, mutta harva aikuinenkaan osaa selittää, mitä se oikeastaan on. Palkittu tietokirjailija Jani Kaaro ja kiitetty kuvittaja Carlos da Cruz vievät lapset tutkimusmatkalle rahan arvoon ja historiaan uutuuskirjassaan Mistä raha tulee?

Jani Kaaro on saanut kiitosta kyvystään kertoa monimutkaisista asioista ymmärrettävästi. Kirjassa hän vastaa lapsia askarruttaviin kysymyksiin: Miksi asiat maksavat juuri sen verran kuin maksavat? Miksi joitakin asioita voi ostaa, mutta toisia ei? Miten ihmiset ostivat tarvitsemiaan tavaroita ennen rahan keksimistä?

Aikamatkalle oppaiksi on värvätty historian merkkihenkilöitä, jotka ovat parhaita asiantuntijoita kertomaan rahan merkityksestä omalla aikakaudellaan. Mukana ovat muun muassa historian ensimmäinen ökyrikas eli Lyydian kuningas Kroisos, rahaan nihkeästi suhtautunut Jeesus sekä korkoja kritisoinut Dante. Jokaisella näistä hahmoista on aivan oma suhteensa rahaan.

Mistä raha tulee? on nyt saatavissa kaupoista. Jani Kaaro kertoo lapsille aiheesta torstaina 22.10. klo 13.30 Helsingin Kirjamessujen Kumpula-lavalla.

Tilaa arvostelukappale

Jani Kaaro on kirjailija, tiedetoimittaja ja suomentaja, jolta on ilmestynyt useita tietokirjoja lapsille ja aikuisille. Tietopöllö-palkinnon perusteluissa häntä luonnehdittiin tieteen popularisoijaksi sanan parhaassa merkityksessä.

Carlos da Cruz on lukuisia lastenkirjoja tehnyt kuvittaja ja sarjakuvataiteilija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mistä raha tulee? (Into, 2026)
Mistä raha tulee? (Into, 2026)
Lataa
Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Lataa

Linkit

Into Kustannus

Into Kustannus on vuonna 2007 perustettu rohkea ja riippumaton suomalainen kustantamo. Julkaisemme luotettavaa tietokirjallisuutta, kiehtovia elämäntarinoita sekä viihdyttäviä jännityskirjoja. Sydämemme sykkii paremmalle maailmalle. intokustannus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye