Kokoomuksen Kilpi: Orpon hallitus toteuttaa historialliset liikenneinvestoinnit – valtatie 5 huomioitu paketissa

Kokoomuksen Marko Kilpi pitää hallituksen liikenneinvestointeja välttämättöminä paitsi elinkeinoelämän ja kestävän kasvun, mutta myös turvallisuuden osalta. Väyläverkon investoinnit sisältävät onnettomuusalttiin valtatien 5 parannuksen lisäksi valtatien 4 kehittämistä Keski-Suomen alueella. Lisäksi paketin sisältä toteutetaan investointeja, joilla edistetään länsirannikon kilpailukykyä ja kasvua.
”Väyläverkon korjausvelka on päässyt kasvamaan merkittävästi, mikä valitettavasti näkyy hyvin konkreettisesti esimerkiksi teiden kunnossa. Tilanne on ollut hankala joka puolella maata. Erityisen paljon muutoksia on kuitenkin aiheutunut itään, sillä Saimaan kanavan tavaravirtojen siirtyminen maanteille ja raiteille tarkoittaa merkittävää lisäkuormaa väylille, joilla on jo muutenkin paljon korjausvelkaa”, kuvailee Kilpi.
”Kyseessä on elinkeinoelämän ja viennin kannalta aivan ratkaiseva seikka. Hallituksen liikennepolitiikan tavoitteena Suomen kasvun ja elinvoiman lisääminen. Huomioon on otettava niin Suomen saavutettavuus ja kilpailukyky kuin huoltovarmuuden ylläpito. Suomalaisten arjessa väyläverkon parannukset tarkoittavat esimerkiksi sujuvampaa työmatkailua ja turvallisempaa liikennöintiä. Samalla se on askel kohti tavoitetta liikennekuolemien estämiseksi”, Kilpi jatkaa.
Hallituksen liikennepolitiikan tavoitteena on koko Suomen kasvun ja elinvoiman lisääminen. Hallitusohjelmakirjausten mukaisesti liikennepolitiikalla tuetaan kasvua, investointeja ja työllisyyttä, laajennetaan työssäkäyntialueita, edistetään kestävien liikennemuotojen käytön mahdollisuuksia ja vähennetään päästöjä. Unohtaa ei sovi myöskään turvallisuuspoliittista aspektia.
”NATO-jäsenyyden myötä Itä-Suomen merkitys on koko läntisen Euroopan kannalta kriittisen tärkeä ja siksi liikenneinfran on oltava kunnossa. NATOn toiminta perustuu nopeaan ja sujuvaan liikkuvuuteen ja tämä asettaa täysin uudenlaisia vaatimuksia varsinkin Itä-Suomen tiestölle ja liikenneinfralle ylipäätään. Tätä tosiseikkaa ei Orpon hallitus ole lähtenyt väistelemään ja se näkyy panostuksissa”, päättää Kilpi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko KilpiKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi uusia asiantuntijoita ryhmäkanslian joukkueeseen11.9.2025 14:42:41 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi kokouksessaan 11.9. kolme uutta poliittista asiantuntijaa.
Kokoomuksen Partanen: Talous kääntyy kasvuun, halusi oppositio sitä tai ei11.9.2025 11:20:04 EEST | Tiedote
”Tänään julkaistut tiedot pk-yrittäjien parantuneista näkymistä ja palkansaajien ostovoiman kasvusta tukevat pääministerin ja hallituksen viestiä talouden käänteestä. On surullista, että oppositiopuolueet pelkäävät talouskasvua”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen sanoo.
Kokoomuksen Kiuru: Urheilijoiden sosioekonomista asemaa vahvistetaan, vihdoin.11.9.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen päätökseen käynnistää laaja selvitystyö urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseksi. ”Tämä ei ainoastaan tue yksittäisiä urheilijoita, vaan vahvistaa koko suomalaista urheilukenttää ja sen kansainvälistä kilpailukykyä”, Kiuru toteaa.
Kokoomuksen Vikman: ”Venäjän toimet vaativat päättäväisen vastauksen”10.9.2025 15:56:13 EEST | Tiedote
Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman tuomitsee jyrkästi Venäjän viimeöiset Puolan ilmatilan loukkaukset. Hän korostaa lännen yhtenäisen ja päättäväisen vastauksen tärkeyttä Venäjän horjuttaessa Euroopan turvallisuutta.
Kokoomuksen Castrén: Vahvempaa tukea maahanmuuttajalasten kielten oppimiseen10.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrén on tyytyväinen hallituksen päätökseen selvittää, voisivatko neuvolat arvioida 3–4-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten lasten kielen kehitystä. Hänen mukaansa on tärkeää huomioida jokaisen lapsen tilanne erikseen ja varmistaa, että lapsi ja perhe saavat tarvittaessa oikeaa apua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme