Heinäkuun asuntokauppa: Omakotitalokauppaa tehtiin normaalimäärä, kerrostalokauppaa ei – halutuimmissa perheasunnoissa selvä muutos

Jaa

Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä heinäkuussa yhteensä 900 kohdetta. Niistä 625 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 11 uudiskohteiden välitystä ja 264 vuokrakotien välitystä. ”Omakotitaloja Kiinteistömaailma välitti heinäkuussa lähes kappaleen tarkkuudella saman määrän kuin viime kesänäkin. Kerrostaloasuntojen kauppamäärä laski sen sijaan vuoden takaisesta noin neljänneksen. Vuokravälityksessä elettiin vuodenkierrolle ominaisesti vilkkain kuukausi vuoteen. Siinä kiteytetysti heinäkuun asunto- ja kiinteistönvälityksen iso kuva”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

Tulevaa asuntokaupan kehitystä arvioitaessa myynnissä olevien kohteiden katselumäärät verkkopalveluissa sekä niistä tehdyt yhteydenotot ovat yksi keskeinen mittari.

”Yhteydenottopyyntöjä jätettiin Kiinteistömaailmalla myynnissä olevista kohteista heinäkuussa selvästi enemmän kuin kertaakaan koko tänä vuonna. Kasvua kesäkuuhun nähden oli noin 20 prosenttia”, Kyhälä mainitsee.

Kiinnostus erityyppisiä asuntoja kohtaan on muuttunut vuodentakaiseen nähden. Yksiöitä haetaan selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Kaksioita puolestaan katsellaan suhteessa jokseenkin saman verran kuin vuosi sittenkin. Nämä trendit ovat olleet vallalla jo jonkun aikaa.

Perheasuntotyypeissä on sen sijaan nähtävissä kiinnostava muutos. Suhteessa aikaisempaan toisaalta kolmioita ja toisaalta isoja, yli viiden huoneen asuntoja haetaan enemmän. Neljän huoneen asuntojen haut ovat suhteessa vähentyneet niin selvästi, että niistä on tässä ajassa tullut eräänlainen väliinputoajaluokka.

”Pariskunnat ovat maltillistaneet asumistoiveitaan, ja neliön sijaan haetaan nyt kompaktimpaa kolmiota. Työhuonehaaveista on ehkä luovuttu. Lapsiperheiden toiveet ja tarpeet näyttävät sen sijaan olevan ennallaan ja isoja, vähintään viiden huoneen koteja haetaan ihan entiseen tahtiin”, Kyhälä sanoo.

Myynnissä olevien kohteiden määrä on kasvanut koko alkuvuoden ajan. Ainakin tällä erää lakipiste on nyt ohitettu, ja kohdemäärä kääntyi heinäkuussa hienoiseen laskuun. ”Myös se kielii, että kaikkein otollisin ostajan markkina alkaa syksyä kohden hiipua”, Kyhälä sanoo.


Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Taina Mustamo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045

Kiinteistömaailman kuvapankki https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Katso muuttunut tilanne 10 suurimmalla paikkakunnalla: Väliraha isompaan kotiin muuttavilla pienentynyt Helsingissä jopa noin 100 000 euroa, osassa maakuntakaupunkeja tilanne taas suosii pienempään muuttavaa6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Asuntojen hintojen lasku alkuvuonna on saanut monen kodinvaihtajan ottamaan aikalisän ja jäämään tarkkailemaan tilannetta. Jos kodinvaihdossa suunta on pienemmästä isompaan, on tilanne kuitenkin nyt merkittävästi suotuisampi useimmissa isoissa kaupungeissa kuin kaksi vuotta sitten, Helsingissä jopa lähes 100 000 euron verran. Vaikka vanhasta kodista saatava hinta olisikin laskenut, on sama ilmiö myös uudessa ostettavassa kodissa. Päinvastainen tilanne on puolestaan isoista kaupungeista Oulussa ja Porissa, joissa tilanne on kahden vuoden takaiseen verrattuna nyt suosiollisempi isosta pienempään kotiin muuttavilla. Kiinteistömaailma teki tilastokeskiarvoihin pohjautuvan laskelman 10 isoimmalle paikkakunnalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme