Jyväskylän yliopiston täydennyshaku kasvatti suosiotaan
Jyväskylän yliopistossa järjestettiin toista kertaa uusimuotoinen täydennyshaku, jossa oli haettavana 122 täyttämättä jäänyttä opiskelupaikkaa syksyllä alkaviin koulutuksiin. Hakemuksia paikkoihin tuli 328. Viime vuonna hakemuksia saatiin 289, joten täydennyshaku tavoitti hakijat nyt viimevuotista paremmin.

Hakijoita täydennyshaussa oli 182. Viime vuonna hakijoita oli 145 ja paikkoja 89.
Eniten haettavina olevista kandi+maisterikoulutuksista kiinnostivat viime vuoden tapaan luonnonvarat ja ympäristö (93 hakijaa) sekä tilastotiede ja datatiede (64).
Opiskelijat valitaan todistusvalinnalla ylioppilastutkinnosta saatujen pisteiden perusteella. Täydennyshaussa ei ole käytössä ensikertalaisuuskiintiötä.
Hakukohteiden tulokset julkaistaan viimeistään 21.8. Valittujen opiskelijoiden opinnot alkavat syyskuun alussa.
- On ilahduttavaa, että hakijat löysivät täydennyshaun aiempaa paremmin. Toivotaan, että mahdollisimman moni löytää tämän mahdollisuuden kautta oman opiskelupaikan ja pääsee aloittamaan opinnot heti syksyllä, palvelupäällikkö Heta Koski kertoo.
Lisätietoja:
Täydennyshaussa hakemisesta: hakijapalvelut@jyu.fi
Täydennyshaun järjestämisestä: Palvelupäällikkö Heta Koski, puh. 040 670 1730, heta.h.koski@jyu.fi
Lisätietoja täydennyshausta: https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/nain-haet/taydennyshaku/taydennyshaku
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylään yhteiskäyttöinen infrastruktuuriympäristö kvanttiteknologioiden kehittämistä varten4.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Merkittävä uusi Business Finland rahoitus vauhdittaa suomalaisen kvanttiteknologian edistymistä. Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskukseen rakennetaan infrastruktuuriympäristö kvanttiteknologia-alustojen tutkimista ja kehittämistä varten. Infrastruktuuri tulee olemaan avoin sekä julkiselle että yksityiselle tutkimukselle, ja käyttäjät tulevat olemaan niin yliopistotutkijoita kuin start-up yrityksiä. Kyseessä on Suomen ainoa avoimesti käytettävissä oleva infrastruktuuri, joka keskittyy erityisesti puolijohde-pohjaisiin kvanttiteknologioihin. Kansainvälisestikin yhteiskäyttöiset infrastruktuurit ovat vielä harvinaisuuksia.
Kotimaan turisti etsii rentoutumista – ja arjen matkustaminen on ajanvietettä4.10.2023 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten kuluttajien liikkumiseen liittyviä arvoja, motiiveja ja asenteita sekä niissä tapahtuneita muutoksia selvitettiin Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen valtakunnallisesti edustavassa kyselytutkimuksessa (N=2000). Tutkimus toteutettiin Viitoskäytävä – Kumppanuudella kehittyvä kasvuvyöhyke- hankkeen toimeksiantona. Viitoskäytävän alue kattaa Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Kainuun, Koillismaan ja Itä-Lapin.
Valtakunnallinen oppimis- ja oppimisvaikeustutkijatapaaminen Jyväskylässä 5.-6.10.20233.10.2023 08:28:13 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja Niilo Mäki Instituutti kutsuvat koolle suomalaiset oppimis- ja oppimisvaikeustutkijat eri tieteenaloilta esittelemään meneillään olevaa työtään sekä tutkimustuloksiaan Jyväskylään 5.-6.10.2023.
Jyväskylän Tutkijoiden yössä vieraili lähes 14 000 kävijää!2.10.2023 10:56:45 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin Jyväskylän yliopistossa jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 29.9.2023. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteen tekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita eri aloilta.
Mittausteknologian avulla kehitetään hiihtotekniikkaa Vuokatissa2.10.2023 10:35:36 EEST | Tiedote
Shuang Zhao testasi väitöskirjatutkimuksessaan uusien voima-antureilla varustetuttujen rullasuksien toimivuutta. Voimanmittausrullasukset tuovat uusia mahdollisuuksia hiihtotutkimukseen ja hiihtotekniikoiden kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme