Pohjois-Savon ELY-keskus

Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuulivoimahankkeen YVA-ohjelma nähtävillä

Jaa
Wpd Finland Oy:n Junnunmäen tuulivoimahanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on käynnistynyt ja YVA-ohjelma on nähtävillä 7.8.–7.9.2023. Hankkeessa suunnitellaan rakennettavaksi enintään 34 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on 8–10 megawattia (MW) ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä. Tuulivoimaloiden lisäksi hankealueelle rakennetaan muu tarvittava infrastruktuuri, mm. huoltotiet, tuulivoimapuiston oma sähköasema sekä alueen sisäinen maakaapelointi voimaloiden ja sähköaseman välille.

Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella, noin 28 kilometriä Kuopion keskustasta luoteeseen ja noin 18 kilometriä Tervon keskustasta koilliseen. Hankealueen koko on noin 2620 hehtaaria ja alue on pääosin metsätalouskäytössä olevaa havu- ja sekametsää. Tuotantoalueen luoteispuolelle sijoittuu yhdystie 5551 (Talluskyläntie), koillispuolelle yhdystie 5550 (Länsirannantie), lounais- ja eteläpuolelle yhdystie 5542 (Riuttalantie) sekä kaakkoispuolelle yhdystie 16225 (Niemisjärventie). Hankkeen vaatima sähkönsiirtolinja sijoittuisi mahdollisesti myös Siilinjärven ja Lapinlahden kuntien alueelle. 

Varsinaisen tuulivoimapuiston lisäksi YVA-menettelyssä arvioidaan kaksi reittivaihtoehtoa hankkeen vaatimalle sähkönsiirrolle kantaverkkoon liittymiseksi. Molemmissa vaihtoehdoissa rakennetaan uusi 110 kV tai 400 kV ilmajohto tuotantoalueesta itään Fingridin Järvilinja -voimajohdolle asti, josta vaihtoehtoiset siirtoreitit kulkevat Järvilinjan itä- tai länsipuolta, joko pohjoiseen Alapitkän liityntäpisteelle Lapinlahdella tai etelään, Kuopioon sijoittuvalle liityntäpisteelle. 

Lausunnot ja mielipiteet toimitettava Pohjois-Savon ELY-keskukselle viimeistään 7.9.2023 

Kaikki voivat esittää mielipiteensä nyt nähtävillä olevasta arviointiohjelmasta. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Savon ELY-keskukselle viimeistään 7.9.2023. Mielipiteen voi toimittaa joko sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo.pohjois-savo(at)ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, PL 2000, 70101 Kuopio. 

Mielipiteiden esittämiselle varatun ajan päättymisen jälkeen Pohjois-Savon ELY-keskus antaa oman lausuntonsa arviointiohjelmasta. YVA-ohjelma ja ELY-keskuksen siitä antama kokoava yhteysviranomaisen lausunto toimivat pohjana tulevassa ympäristövaikutusten arvioinnissa. 

Hanketta, YVA-menettelyä ja samanaikaisesti alkavaa tuulivoima-alueen kaavoitusta koskeva esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 22.8.2023 klo 17–19 Maaninkajärven koululla (Maaningantie 49, 71750 Maaninka). Tilaisuutta voi seurata myös etäyhteydellä osoitteessa  www.ymparisto.fi/kuopiotervojunnunmakituulivoimaYVA julkaistavan linkin kautta.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alueidenkäytön asiantuntija Joose Oratuomi, joose.oratuomi(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 026 047.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Kuopion ja Tervon Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä8.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote

Junnunmäen hankealue sijaitsee Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan rajalla, Junnunmäen alueella. YVA-selostusta koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 7.7.2025 mennessä. Hankkeen esittely- ja yleisötilaisuus järjestetään 12.6.2023 Kuopion Syvänniemellä, tapahtuma- ja kulttuurikeskus Hermannissa.

Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote

Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye